maanantai 31. joulukuuta 2012

Lähtölaskenta

Noniin. Muutaman minuutin päästä kello on jo kuusi ja saa luvan kanssa alkaa räiskimään raketeilla. Koirat on pissatettu vajaa tunti sitten, verhot kiinni, musiikit kovalla ja mulla menossa toinen siideri (koirille ei tarjoilla, mun mielestä ne on alaikäisiä. Aina.).

Seuraavan kerran koirat menee ulos aamuyöllä. Nyt toivotaan, että mahdollisimman moni kaveri eksyy meille juhlimaan jotta on mahdollisimman paljon melua, hälinää ja rapsuttelevia ihmisiä. Mitä enemmän touhua, sitä vähemmän sekä minä, että koirat ehtii keskittymään raketteihin. Jos Bea alkaa menemään lukkoon, laitan sen Birren kanssa rappusten alle portin taakse ja pyrin relaamaan itse. Myös luita on pakkasessa valmiina mahdollisesti alkavaa ahdistusta varten.

Pari pamausta on vasta kuulunut, Bea nosti sohvalla päätään ja kuunteli hetken, mutta laski hyvin nopeasti pään alas ja huokaisi syvään. Katotaan miten käy kun pauke alkaa olemaan tauotonta. Noh, eipäs ressata sitä vielä! Toistaiseksi molemmat nukkuu sohvalla erittäin tyytyväisinä. Meijän pojat oli niin ihania, että ne oli ostanu vaan "raketteja" joista ei lähde mitään ääntä. Ihanat! :)

Koitetaan kaikki enemmän ja vähemmän paukkuarat relata ja vaihtaa iloisin mielin vuotta. Uusi vuosi saakoon tuoda meille kokonaan uudet kujeet ja uusia haasteita!

Tervetuloa vuosi 2013, me ollaan nyt valmiina! :)

KAIKILLE IHANAA JA STRESSITÖNTÄ UUTTA VUOTTA! 

Paukkuarkuus

Kertokaas mulle joku viisas nyt mitä tehdä paukkuaran koiran kanssa. Koira siis menee totaaliseen lukkoon eikä siihen saa yhtään mitään kontaktia.

Pari vuotta takaperin koira oli lähes puoli vuorokautta lukossa. Se istu jäykkänä, läähätti ja vaikka se todella on maailman ahnein koira, niin se ei syönyt yhtään mitään. Iltapäivällä koirat oli ulkona pissalla, Bea flexissä, kun räjähti raketti ja toi koira vaan yksinkertasesti lähti. Poispäin kodista, poispäin musta, pakeni kunnes flexi stoppas. Ihan tosi hieno fiilis, mun koira joka normaalisti hakee ensimmäisenä tukea musta, ei tiedosta enää lainkaan mistään mitään, mulle tulee sellanen fiilis, että mä oon pettäny koirani luottamuksen.

Viime yönä lenkillä jossain pamahti raketti ja Bea reagoi siihen välittömästi. Häntä laski, se jäykisty ja vääns korvat jäykästi taakse. Joitakin kymmeniä metrejä myöhemmin vasta toi koira palautu abaut ennalleen. Kuulemma liikkuminen auttaa stressihormonin poistumista kehosta ja sitä kautta nopeuttaa palautumista.

Enkä mä tiedä mitä tehdä. Jos mä tungen sille nameja kun pamahtelee niin en tiedä teenkö niistä ensinnäkin numeron ja toisekseen koira on jo siinä pisteessä, että raketit saa sen sellaseen mielentilaan josta en sitä halua palkata. Vuosi sitten otin erilaisen lähestymistavan asiaan ja pistin koirat keskenään portin taakse kylppäriin, kun ite istuin olkkarissa, verhot kiinni ja television äänet kovalla. Näin selvittiin itseasiassa ihan hyvin ja Bea syödä mussutti luita läpi yön. Näin sen välillä kuuntelevan ääniä, mutta sitten jatko syömistä. Niin kauan kun se syö, on kaikki hyvin, koska stressaantuneena se ei söis. Ja syöminen rauhottaa.

Nyt kun mietin minkä takia viime vuosi sujui niin hyvin verrattuna sitä edelliseen, niin väittäisin ison tekijän olevan mun läsnäolo. Mua vituttaa, ahistaa ja pelottaa raketit koirieni puolesta ja toisekseen tunnen sääliä Beaa kohtaan, kun sillä on niin tuskanen olo. Mikään näistä mun tuntemuksista ei tee tolle koiralle hyvää, päinvastoin, mun negatiivinen lataus vaan lyö koiran ahdistusta potenssiin miljoona. Niinpä kun viime uutena vuotena se ei saanu olla mun iholla, mä en ollu sen lähellä lainkaan, niin mä en pystynyt tahattomasti pahentamaan sen oloa.

Jos mietitään yksinkertastettua versiota lauman arvojärjestyksestä, niin meillä se on karusti minä, Birre ja sitten vasta Bea. Ensisijaisesti Bea tuntuukin hakevan turvaa musta ja valitettavasti myös heijastaa mua. Viime uutena vuotena sillä ei ollu kuitenkaan mua siinä välittömässä läheisyydessään, vaan sen lähin peili oli Birre, joka taas on erinomainen esimerkki kaikessa tyyneydessään.

Mun tarkotuksena ei tietenkään ole pahentaa Bean oloa, mutta inhimilliset tunteet kuten sääli on koirien maailmassa negatiivisia ja heikkoja tuntemuksia. Säälivä johtaja ei voi olla vahva ja hyvä esimerkki, koirat ei mun nähdäkseni tunne sellasia tunteita lainkaan. Tuntiessani sääliä ja pahaa mieltä koirani ahdistuksen vuoksi, onnistun vaan osottamaan, että tilanteessa todella on jotai negatiivista ja siitä on syytä ollakin huolissaan. Vaikka haluaisin osoittaa jotain aivan muuta.

Mä en vaan osaa saatana. Vissiin me sitten kuunnellaan koko ens vuos jotain raketti-CD:tä, koska oikeilla raketeilla sitä ei voi enää harjotella. Kuten sanottua, mä en halua enkä aio palkata ja ruokkia sitä mielentilaan mihin toi nykyään suoraan menee pamauksen kuultuaan.

On neuvottu harjottelemaan sen äänilevyn kanssa, että siedättyy niihin ääniin. Toinen neuvo oli esim piilotella nameja pitkin kämppää koiran etittäväksi, koska ei ole mahdollista stressata kun nenä on käytössä ja siihen yhdistettynä vielä se rauhottava syöminen. Samasta suunnasta tuli neuvo rauhottaviin lääkkeisiin, koska olisi itse helpompi relata, kun tietää takataskussa olevan vielä yksi kikka vitonen, jos tilanne karkaa sitä vaatimaan.

En mä tiedä. Mutta kuten voimme huomata, mä oon ite jo valmiiks ahdistunu. Niinpä mä päätin, että kun tulen töistä kotiin, vien koirat tarpeilleen ulos, lukitsen ne rappusten alle omalle paikalleen ja siellä saavat olla aamuyöhön asti, jolloin seuraavan kerran vien ne pikasesti pissalle ja takas koppiin. Mä en kykene hallitsemaan mielentilaani niin, että voisin olla Bealle hyödyksi. Onneksi mulla on Birre, näissä tilanteissa on mun vuoro turvautua siihen, koska se osaa olla se, mihin mä en pysty.

Onneks tää mun vuoden avuttomin hetki ei kestä montaa päivää. Emmä tahallani, mä en vaan nyt osaa. :(


sunnuntai 30. joulukuuta 2012

2012 -> 2013

Joskus porokoiraa hankkiessani pyörittelin haavekuvia harrastamisesta koiran kanssa. Eri lajeja ja juttuja, mitä kaikkea ehdottomasti aletaan treenaamaan ja lopulta ei kyllä sitten alettu yhtään helvetin mitään. Vasta nyt tän vuoden aikana oon alkanu ihan tosissani pyörittelemään visiota meistä treenaamassa - ihan oikeasti. Että mekin oltais ihan oikeita koiraharrastajia.

Mun koirat on jo 5- ja 3- vuotiaat, mutta mä en näe tilannetta mitenkään toivottomana alottaa oikeaa treenaamista nyt. Koska vaikka ei olla koskaan virallisesti harrastettu kilpailemisesta puhumattakaan, on mulla ollu tavoite edes yhteiskuntakelpoisista koirista. Että ne osaa olla yksin, kulkea hihnassa, olla vapaana, tulla luokse ja siihen perään pikkuinen lista erilaisia liikkeitä ja temppuja. Eikai kukaan meistä voi olla liian vanha uusien liikkeiden opetteluun ja vanhojen hiomiseen paremmaksi?

Jos mulla ei olis Beaa, ei mulla todennäkösesti olis vielä tänäkään vuonna heränny minkään asteen treenimielenkiintoa. Tai en olis ainakaan alkanu visioimaan etenemisestä tai jopa kokeista. Birre yksinään ei ole mikään treeni-innon herättäjä, koska se vaan...on. Se on matalien kierrosten tylsä koira, joka sellaisenaan ei ole mikään tavotteellisuuden kohottaja.

Mutta kun mulla on tossa myös toi Bea. Kun siis eräänä päivänä tajusin, että mulla on koira, joka palkkautuu pelkästä katseesta, aloin ymmärtämään sitä miten se motivoi mua. Ja jos otan namin tai lelun käteen, toi koira tekee vaikka kärrynpyöriä. Se tekee kaiken täysillä, motivoituneesti ja innokkaasti, joka sekin lipsahtaa välillä säheltämisen puolelle, mutta sitä mun on helpompi käsitellä, kuin porokoiran tylsyyttä.

Liikkeiden sujuminen upeesti Bean kanssa on tuonut motivaatiota löytää keinot toteuttaa sama myös porokoiran kanssa. Se on haastavaa, muttei mahdotonta. Porokoirasta pitää kaivamalla kaivaa motivaatiota ja kierrosta, sen ja etenkin mun hermojen kannalta meijän kannattaa pitää mielummin useampi lyhyt treenihetki kuin yhtä pitkää. Kappas vaan kuinka olen saanut huomata, että kyllä se Birrekin osaa ja tekee, kun löydetään siihen yhteinen sävel.

Niinpa ollaan vähän mietitty vuotta 2013. Bealle ensinnäkin täytyy hankkia omistajatodistus ja tunnistusmerkitä se. Molempien kanssa olisi tarkoitus käydä BH -kokeessa. Birren vien yhteen näyttelyyn ja Bean tietysti mätsäriin. Rippuen BH -kokeen sujumisesta voidaan harkita TOKOn alokasluokan kokeilua. Bean kanssa pitäis edelleen päästä myös kokeilemaan agilityn harjoittelua. Niin ja mitä vuoteen 2013 tulee, niin koska kalenteri ei ole vielä tarpeeksi täynnä, on toiveissa uusi pentu.

Beaan haetaan enemmän pitkäjänteisyyttä ja malttia. Birreen intoa ja motivaation ylläpitoa. Ehkä mä vähän oon hitaasti heränny ja syttyny tähän treenaamiseen ja tavoitteellisuuteen, mutta kai se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai kuinkas?

Kyllä meistä vielä hyviä tulee! :)

Testiajo

Yllärinä saadun mummopotkukelkan koeajon jälkeen voidaan vaan kuvitella, miten ihanalta sellanen Kickspark tuntuu. Toi huojuu ja vaappuu joka suuntaan eikä siinä ole minkään luokan mahdollisuutta ohjata sitä. Mutta kyllä sillä sasakeli kovaa pääsee!

Mua pelotti niin hitosti se vauhti ja epävakaus, että Jii sai kunnian lähinnä hoitaa tätä "kuskin" virkaa ja mä ohjasin koiria. Kyllä se vaan hyvin liukuu, koska Bea hoiti pääasiassa yksin koko vetämisen ja vauhti oli silti aika hyvä! Ei tarvinnu Jiin pahemmin etenkään tasasella potkia vauhtia ja mä sain silti painella perässä hiki hatussa.

Me tarvitaan ehdottomasti sellanen pitkä kahelle koiralle tehty vetoliina. Nykyinen viritys sisältää niin monta remmiä, liinaa ja mustekalaa, että olis monella ihmettelemistä. Se pituus on aika tärkeetä, sillon jää reaktioaikaa niin paljon enemmän, ettei rullaa koiran jaloille.

Eilen, kun meillä ei vielä ollu kelkkaa niin mitään teitä ei ollu hiekotettu. Tänään kun meillä on kelkka niin joka hemmetin paikka on täynnä sitä hiekkaa! No ei se mitään, löydettiin kiva pieni tasanen tie ilman hiekkaa ja siellä pääs kivasti juoksemaan. Pitkällä suoralla mä juoksin edelle ja yllytin koiria juoksemaan täysillä luokse. Sai Jii pidellä pipostaan kiinni ku mun hurjan hurja valjakko pinko minkä jaloistaan pääsi.

Kotipihalla sai koirat juoksennella ja painia vapaana, Bea veti ihan hirveet juoksuhepulit hangessa ja pullero-porokoirakin innostu rymyämään. Koirat sai iltapalaa, Bea takin päällensä ja nyt molemmat nukkua tuhisee sohvalla. Ihanaaa! <3


torstai 27. joulukuuta 2012

Back on Track

Tänään sain vihdoin kotiin asti tuotua erityisesti Beaa varten hommatun Back on Trackin verkkoloimen. Joskus aiemmin en olis uskaltanu edes haaveilla, että saisin ton koiran pitämään takkia, koska ei se oo voinu sietää valjaitakaan. Nyt mull on kuitenkin koira joka vetää innokkaasti ja kovaa, joten kyllä me yhteen verkkoloimeen totutaan myös!

Tolle lihaskimpulle toivottavasti tekee hyvää toi lämmittävä loimi. Myös hierojalle pitäis noi molemmat roudata tsekattavaksi, että onko jotain erityistä mitä olisi hyvä hoitaa ja huomioida. Fysiikasta huolehtiminen on tupannu vähän unohtumaan, vaikka ruokintapuoli onkin jo erinomaisessa kunnossa. Eipä tästä botista haittaakaan voi olla. :)

Joo kyllä me tän kanssa opitaan elämään, helposti! :)



Nams!

Ruokintastressi

Kallista, hankalaa, monimutkaista, aikaa vievää ja ihan ydinfysiikkaa. Sitä on raakaruokinta. Tai siis niin mä luulin, että se on tota kaikkea. Eikä noi itseasiassa ole edes mitään järin harvinaisia mielikuvia raakaruokinnasta.

Mun kohdalla ne oli enemmänkin tekosyitä. Etenkin se, että kuivamuonaruokinta on niin paljon helpompaa, varmempaa ja nopeampaa. Nyt kun koiria on raakaruokittu tovi ei voi kuin virnistellä omille kuvitelmilleen. Elämässä kaikki on hankalaa jos sen niin ajattelee, olisin minäkin oppinut koulussa ruotsia jos olisin halunnut, mutku ei vaan huvittanu, nii, ku se on mukamas niin hankala ja muutenki ihan tyhmä kieli. 

Raakaruokintaa on viety laiskoille (kuten minä) helppoon suuntaan esimerkiksi Murren Murkinan mixeillä, joissa on joko mm. lihat, kasvikset ja sisäelimet tai vaikkapa lihat ja luut sekaisin valmiina mössönä. Jotkut ruokkii pelkästään niillä, mutta mulle ne on lähinnä tukeva pohja jonka päälle rakentaa sitä ruokintaa. Enimmäkseen itse käytän noita Murren mixejä, kokonaisia lihaisia luita, sisäelinseoksia ja pelkkiä lihoja joiden kylkeen teen itse kasvismössöt ja tattaripuuron. Raakaruokinnan aloittamisen myötä oon ihan kauheesti tykästyny koirille kokkailuun.

Paljon kuulee huolta siitä, onko ruokavalio tarpeeksi monipuolinen ja saako se siitä tarpeeksi kaikkea tarvitsemaansa. Muakin se mietitytti ja mietinkin jo tarkempaa laskemista, kun mites ne kalsiumit ja fosforit ja vitamiinit ja mitä niitä nyt on. Eräs ihana viisas kuitenkin rauhoitti sanomalla, että kun koira näyttää hyvältä ja ruokavalio pidetään monipuolisena, on kaikki aivan mainiosti. Koska vaikka kuivamuonissa ilmoitetaan kaiken olevan tarkkaan laskettua, emme saa koskaan tietää kuinka paljon niistä todellisuudessa koiraan imeytyy. 

Mulla ei esimerkiksi ole harmainta aavistusta miten paljon noi syö määrällisesti. Ei niinku yhtään mitään käryä. Birren varmaan pitäis syödä vähemmän tai liikkua rutkasti enemmän koska sille on kertynyt sellanen herttasen pehmoinen kerros tohon kylkien päälle. Sen sijaan molemmilla turkit kiiltää, kynnet on vahvoja, suut puhtaat, uloste on määrältään pientä ja koostumukseltaan kiinteää, ruoka maistuu erinomaisesti ja energiaa tuntuu olevan enemmän kuin ennen. Uskaltaisin veikata meidän olevan ihan hyvillä jäljillä.

Niinpä lakkasin stressaamasta. Kun viikon tai kahden ajalla saan tungettua ruokakuppeihin monipuolisesti kaikkea, on noilla asiat vallan mainiosti. Koirien elimistön on kerrottu tasaavan ravintoaineiden, vitamiinien ja muiden tarpeensa pidemmällä aikavälillä kuin kuivamuonavalmistajat antavat ymmärtää. Että koira ei kuolekaan käsiin, vaikka se ei saa joka päivä tiettyjä milligrammamääriä jokaista ainetta joka päivä. Ja edelleen se ongelma, että kuinka paljon siitä kuivamuonastakaan sitä todellisuudessa niitä koiraan edes imeytyy.

On suuntaa antavia ruokamääriä, joiden pohjalta voi lähteä rakentamaan sitä oman koiransa ruokavaliota määrällisesti. Mutta ne todella ovat vain suuntaa antavia, koska siihen määrään vaikuttaa tottakai se mitä syötetään, miten paljon siinä on energiaa ja tottakai koiran aktiivisuus ja ikä on myös suuria tekijöitä. Lähinnä se oikea ruokamäärä tuntuu löytyvän ihan vaan kokeilemalla. 

En malta millään odottaa seuraavaa taloon astelevaa pentua. Mulla on hitonmoinen lista kysymyksiä ja tenttaamista asiaan paremmin perehtyneille, että varmasti suoriudun myös kasvuvaiheesta oikein. Erään kuivamuonamerkin penturuoalla sain vaan porokoiran jolla etutassujen varpaat sojottaa lievästi ulospäin (suoristuivat vähän kun ruoka vaihdettiin aikuisten ruokaan). Vääränrotuinen ruokittiin melkein heti kotiutumisesta asti suoraan aikuisten ruoalla ja sillä etujalat on aivan tikkusuorat, mutta takajalat aavistuksen pihdissä. Nyt kun olen nähnyt hyväjalkaisia raakaruokintapentuja odotan innolla omaa projektiani sen aiheen parissa. Väittävät raakaruokittujen pentujen kasvavan hitaammin ja tasasemmin. Jään siis innolla odottamaan! Ei puutu kuin pentu...

Me ollaan saatu raakaruokinnalla loistavia tuloksia ja hyvin terveen oloisia koiria. En koe sitä mitenkään monimutkaisena enää, kun lakkasin ottamasta siitä niin hirveetä ressiä ja niin voin suositella muillekin. Tätä nykyä barffaajia ja siihen erikoistuneita ihmisiä on yhä vaan enemmän ja enemmän, ettei niiden kysymystensä kanssa tarvitse yksin jäädä. 

Meidän matka on vielä hyvin alussa, mutta ollaan opittu jo todella paljon ja yhä vaan fiksummiksi tullaan koko ajan. Ainakin nyt ollaan meille sopivalla tiellä. :)

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Me halutaan potkukelkka!

Joulupukki ei kuullu meijän toivetta potkukelkasta. Me on jo luovuttu haaveesta saada ikioma, hieno ja upee Kickspark, mutta me voitais ihan hyvin ottaa sellanen vanhanmallinen potkukelkkakin. Se olis meille ihan hyvä näin alkuun, kun tää talvi menee vielä harjotellessa.

Noh, ei oo kelkkaa niin ei oo kelkkaa, yritän nyt metsästää jostain edullisesti vaikka sellasta vanhempaa kelkkaa. Näköjään niihinkin saa erikseen ostettua liukujalaksia jos tarvetta ilmenee. Enivei, ei ollu kelkkaa ainakaan vielä tänään niin käytiin vetolenkillä ihan vaan jalkasin. 1,5h reipas lenkki kävellen, hölkäten ja juosten. Muutaman kerran päästin koirat erikseen irti ravistelemaan lihaksiaan ja sitten taas veto jatkui uudella innolla.

Google mapsien mukaan piirrettynä reitille tulisi mittaa noin 7,5km. Meijän matkaa aina ajallisesti toki aina hidastaa pissatauot, vapaana juoksentelut ja muut. Huomasin lopussa, että selkeesti alko Bealla jo tassu painamaan, mutta sain tsempattua ja innostettua siltä kunnon vetämistä ihan loppuun asti. Kodin lähellä olevan koulun kentällä otin molemmilta valjaat pois ja saivat kirmata hangessa ihan vapaasti. Ei tosin irronnu enää ihan kauheita spurtteja Bealtakaan. ;) Loppumatkan kotiin saivat kävellä vapaana.

Hätävararatkasuna viritin Birren hihnan jatkeeks mustekalan, että sai sillä sitä joustoa sen "vetämiseen". Kyllä porokoira koko ajan tsemppaa ja mulle riittää sekin, että se nykyään suurimman osan ajasta sentään hölkkää mun edellä eikä takana tai vierellä. Pari vähän pidempää matkaa se tänään jopa innostu melkein mainittavasti vetämäänkin, että kyllä me tässä edetään!

Ohitukset menee kuin vettä vaan. Bea sietää valjaita ihanasti ja pystyn ongelmitta ohjailemaan sitä paineistamalla vetoliinaa toiseen suuntaan ja koira sivuttain väistää painetta. Sen takia se on helppo ohjata reunaan ja kun se vetää, niin se ei tosiaan näe eikä kuule mitään muuta. Yks pariskunta tuli isojen koirien kanssa kapeella tiellä vastaan ja koska mies piti koiraansa meijän puolella niin otin omat koirani sitten vastakkaiselle puolelle itseäni. Ja ihan hyvä että otin, koska siinä kohdalla jos olisin vähän nuuhkassu niin olisin haistanu sen koiran hengityksen kun se räjähti ja hyppäsi kohden. Siellä se riehu ja rähjäs ja vasta kun mentiin ohi niin äijä alko möykkäämään että "hiljaa, perkele!" miks mun mielestä siihen käytökseen olis pitäny puuttua jo ihan pikkasen aikasemmin...

Mutta ei yhet urpot meijän lenkkiä paljoo haitannu. Mulle tulee niin hyvä mieli kattoa tota Beaa, miten se liimaa korvat niskaa pitkin, häntä pystyssä ja reisilihakset pullistellen pieni koira kiskoo hurjien voimiensa takaa eteenpäin. Ei mitään tietoa venkoilusta valjaita vastaan vaan heti alusta alkaen se vetää ihan luotisuorana mun edessä eikä ole moksiskaan vaikka välillä odottaessa hihnakin osuisi selän päälle (vähintään se on ollu ennen ihan totaalinen EI!). Välillä jos innostaen kehun tota koiraa niin se nopeesti vilkasee mua, heilauttaa häntää ja lähtee kiskomaan kahta kauheemmin.

Joo kyllä me ehdottomasti tarvitaan se kelkka, että päästään kovempaa. Mulla ei kävelyvauhti riitä, että Bea pääsis ravaamaan kunnolla enkä jaksa spurtata tarpeeks pitkälle, että sais kunnon laukkapätkän.

Tällä viikolla pitäis vihdoin ja viimein saada kotiin asti Bealle tilattu Back On Trackin verkkoloimi. Oon kuullu sekä erittäin positiivisia kokemuksia BOT -tuotteista ja joitain, jotka ei ole huomannut niillä olevan juuri mitään vaikutusta. Eipä sen kokeilusta haittaakaan voi olla. :)

Pelattiin Jiin kanssa Sukupuolten taistelu -lautapeliä. En tiiä
yrittikö Bea auttaa Jonnea vai häiritä sitä mun eduksi.. :D

Joulun kuva-arvoitus: Minkä takia mä olen kaatunut, pidän
Birrestä kiinni, jonka oksennukset on lattialla ja kaiken kruunaa
Bea joka hyppäs mun reppuselkään? Ihan perus koti-ilta eikä
kukaan edes ollut kännissä...

torstai 20. joulukuuta 2012

Vuosien varrelta

Bea huhtikuu 2010
Bea syyskuu 2012






















Tammikuu 2010 / Marraskuu 2012

Syyskuu 2012
Kesäkuu 2008
 
Marraskuu 2008 / Marraskuu 2012


Viimeisenä kammotus marras-joulukuulta 2008, kun mulla oli vähän päälle vuoden ikänen porokoira, joka ei syöny oikeestaan mitään joten tulos oli tämä. Kammottavan laiha koira ja maailman hirvein turkki. Huhhuh. Vaikka tänäpäivänä toi koira on aavistuksen pullukka, mutta olkoon! On se niin hirvee näky ollu joskus, että tollasena hieman pullukkana upeessa turkissa se on enemmän kuin hyvä. <3


Talvi 2011. <3

Reippailijat

Kirpeähkö -11 astetta mittarissa, mutta kun on kunnon vaatteet niin on ihan hyvä lenkkeillä. Joten ei muuta kuin koko varustearsenaali kaikille niskaan ja pihalle.

Käytiin koko perheen voimin abaut tunnin mittanen hyvin reipas lenkki. Alkumatkan pidin ite vetovyötä, että Bea lopetti venkoilun ja alko vetämään suorana. Sen jälkeen Jii sai kokeilla vyötä. Sekin oli samaa mieltä, että kyllä se vaan on mukava keksintö ja oma askel tuntuu niin kevyeltä, kun koira vetää edellä. Siistiä!

Samalla mä pystyin olemaan vähän jäniksenä edellä, että sai porokoirankin vetämään. Täytys vaan sillekin saada kunnon naru tohon vetämiseen, tavallinen remmi on ihan syvältä, kun ei ole joustoa. Kukapa sitä haluiskaan vetää kun koko ajan nykii valjaista liian kovasti.

Käveltiin reippaasti, hölkättiin ja spurtattiin täysillä. Pari kertaa päästin Bean irti juoksemaan, ettei ollu lihakset ihan jatkuvasti niin hirveessä pumpissa. Loppumatkan koirat sai juosta kokonaan ilman mitään valjaita. Heittelin niille lumppareita hankeen ja siellä ne paineli onnessaan vaikka hanki oli niitä kylkiin asti.

Loppuun ihanat kuvat maaliskuulta 2010. Bea on noin 6kk vanha ja Birre abaut 6kg hoikempi! Mut lumi on aina ollu molempien sydäntä lähellä. :)



keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Mukava koirakysely

Kun ei Nukkumattiakaan näy, niin vastaillaan vaikka tälläseen listaan joka osu toisesta blogista kohdalle. :)

Koirasi nimi, ikä ja sukupuoli?
- Birre 5v ja Bea 3v. Narttuja molemmat.

Lenkitätkö koiraasi aamuisin? (jos niin kuinka kauan olette lenkillä)
- Toivoisin lenkittäväni. Ja monta kertaa olen uhannut lenkittäväni. Totuus kuitenkin on, että oon aivan totaalisen surkee heräämään enkä oo vielä kuin muutaman kerran koko koirieni elinaikana päässyt aamulla mainittavasti lenkille...

Kuinka kauan koirasi on yksin päivällä?
- 5-9h riippuen työpäivän pituudesta. Toisinaan koirat on mukana töissä ja onneksi kotona ahkera mies käyttää koiria pissalla kun mulla on pitkä päivä.

Kuinka monta kertaa päivässä lenkität koiraasi? (nurkan takana käymisiä ei oteta huomioon)
- Kerran. Alle puolituntiset ulkoilut on nurkan takana käymistä.

Kuinka kauan liikut koirasi kanssa ulkona, että koet ulkoilutuksen lenkiksi?
- Ajallisesti vähintään 45min, mutta kunnon lenkiksi se lasketaan vasta kahen tunnin tienoilla. Lenkit ja treenit lasken erikseen, koska lenkillä voi vaan juosta päättömästi, mutta treenatessa joutuu käyttämään päätään ja usein aivojumppa on rankempaa kuin pelkkä sinkoilu.


Ulkoilutatko koiraasi yleensä flexissä vai normaalissa remmissä?
- Normaalissa remmissä, flexit on ihan saatanasta (jostain syystä silti omistan yhden sellaisen..).

Kun kävelytät koiraasi, kulkeeko se vasemmalla puolellasi?
- Jep. Tai yleensä mun edellä, mutta ohituksissa aina vasemmalla ja mennään vasenta laitaa, koska haluan itse olla ohitettavan kohteen ja omieni välissä. Osaavat kulkea myös oikealla puolella jos tien vasenta laitaa kulkeminen ei ole mahdollista.

Valitse sopivin vaihtoehto/vaihtoehdot alla olevista. Merkitse tähdellä, mitä välineitä käytät, kun ulkoilutat koiraasi.

a) normaalia pantaa *
b) puolikuristavaa pantaa *
c) kuristavaa pantaa
d) kuonopantaa
e) normaaleja valjaita
f) Y-valjaita
g) jotain muuta, mitä?
- Vetovaljaita

Koetko, että koirasi palelee yli -10 pakkasella?
- En. Luulen, että aika moni jo pienemmilläkin pakkasilla takkiin puettava koira pärjäisi ihan hyvin, kunhan pysyy kunnon liikkeessä koko ajan.

Vaikuttavatko säätilat koirasi lenkitykseen?
- Vaikuttaa. Mä vihaan sateessa ulkoilua ja niin vihaa onneks porokoirakin. Beaa ei valitettavasti haittaa yhtään vaikka satais mummoja väärinpäin. Todella kuumalla kelillä välttelen myös lenkkeilyä erityisesti Bean kanssa, joka on valitettavasti osoittanut lämpöhalvausherkkyytensä. Muutenkin kesällä suositaan ennemmin esimerkiksi uimista.

Käytätkö koiraasi muuten ulkona kuin lenkittäessä? 
- Aina vaan kun on mahdollista koira ottaa johonkin mukaan.

Lempirodut?
- Muun muassa kaikessa yksinkertaisessa kauneudessaan lapinporokoira. Sellasia joita ihailen, mutta tuskin itse koskaan ottaisin on muun muassa bullterrieri (ihan älyttömän hauska rotu, ja se pää <3), lk hollanninpaimenkoira (siinä vaan on mun silmään jotain tosi kaunista) ja vaikkapa yleisesti ne ihan oikeat vetokoirat, "viralliset" valjakkokoirat.

Mitä rotuja et ottaisi?
- Mitään jalostuksen riemuvoittoja. En kuonottomia enkä jalattomia, en yleisesti sairaita (allergiat, rakenneviat, laaja kirjo perinnöllisiä sairauksia). Valitettavan moni rotu tänä päivänä tämän takia karsiutuu pois. Terveitä koiria tuntuu olevan vaikea löytää enää.

Mitä ruokaa koirasi syö?
- Pelkkää raakaruokaa.

Vaihdatko ruokamerkkiä, kun ruoka loppuu?
- En. :)

Minkä perusteella valitset ruuan?
- Raakaruoan valitsin koska kuivamuona ei vaan yksinkertasesti sopinut. Meni vaivaiset viisi vuotta sen ymmärtämiseen, että kun ei sovi niin ei sovi. Luonnonmukaisella ruokinnalla saatu oikein miellyttäviä tuloksia. Mutta itse ruuan valitsen molemmille koirille vähän eri tavalla. Birren ruokavalio on toistaiseksi pidetty aika yksinkertaisena, että saan selvitettyä loppukesästä ilmestyneiden tassuoireiden aiheuttajan. Sen takia ruokavalion tärkein pohja on hevonen. Bea syö tasan sitä mitä mun käteen sattuu niiden pakastimesta osumaan. Monipuolisuus on tavoite.

Liotatko kuivaruokaa ennen kun tarjoat sen koiralle? Miksi? Miksi et?
- Sillon ennen liotin ja en liottanut. Luulen että olisi pitänyt liottaa, kyllä ne niin paljon kuitenkin turpoavat nesteessä.

Tarjoatko säilykeruokaa? Miksi? Miksi et?
- Jos ei esimerkiksi matkalle olisi mahdollista ottaa pakasteita, niin laadukkaita säilykkeitä voisin hyvin käyttääkin. Siis oikeasti laadukkaita, ei mitään 89% vettä ja loput teurasjätettä, vaan ihan kunnon säilykeruokia, niitäkin tänä päivänä taitaa onneksi olla!

Kuinka usein annat koiralle puruluita tai muita hampaille hyviä väliherkkuja? 
-  Raakoja luita saavat melkein joka päivä.

Kuinka usein koira saa koirankeksejä yms?
- Tätä nykyä ei ikinä. Raa'at luut on niiden herkkuja. Nameina on muun muassa Natural Menu ja Ziwi Peak.


Saako koira kotiruoan jämät? Miksi?
- Ei. Mä syön kaiken ite.

Montako kertaa koira juo vettä päivän aikana?
- Ei harmainta aavistusta. Raakaruokinnan alottamisen jälkeen oon huomannu juomisen vähentyneen määrällisesti radikaalisti. Ilmeisesti kuivan, nestettä itseensä imevän nappulan jälkeen tollanen jo itsessään kostea ruoka aiheuttaa sen. Hyvä vaan.

Juoko koira kupin kerralla tyhjäksi vai vähän silloin tällöin? 
- Tankkailee silloin tällöin tarpeen mukaan.

Montako ateriaa koira saa päivässä?
- 1.

Annatko haistella vastaan tulevia koiria?
- En. Hihna on mun aluetta ja sillon ei ole iholle asiaa.

Osaako koira odottaa hiljaa kaupan ulkopuolella, kun käyt kaupassa?
- En tiedä kun ei tulisi pieneen mieleenkään jättää koiraa yksin kaupan ulkopuolelle. Onhan näitä varottavia esimerkkejä jo kulmat pullollaan, eipähän sit tarvi itkeä pitkin kyliä, kun joku varasti koiran tai pahoinpiteli sitä. Ei ihmisiin voi luottaa, siksi en jätä koiraa vartioimatta mihinkään. Autoon jättäminenkin kauhistuttaa, omaa mieltäni rauhoittaakseni tummennutin autosta takalasit, ettei kukaan ainakaan niin helposti näe niitä sieltä.

Käytkö koirapuistossa? Miksi? Miksi et?
- En jos ne ei ole tyhjiä, koirapuistot on ihan saatanasta. Kyllä sieltä varmaan jollain hyviäkin kokemuksia on, mutta ne on myös todella hyvä paikka oppia tappelemaan, nylkyttämään, alistamaan, olemaan luottamatta omistajaansa, pelkäämään ja räkyttämään tauotta. Mä haluan tuntea mun koirien uudet tuttavuudet entuudestaan, koska mä en ota siinä kohti riskiä saattaa koiriani epämukavaan tilanteeseen, kun ei ole mikään pakko. Omieni päälle ei ole koskaan käynyt vieras koira rähisemään ja suurelta osin johtuen siitä ettei puistoilla tai moikata hihnassa. Kun treffaillaan vaan tuttuja ja mukavia koirakavereita saadaan pidettyä kokemukset mukavina ja sitä kautta koirat avoimina ja sosiaalisina. On toki niitäkin jotka ottaa turpaan omistajiensa silmien alla kerta toisensa jälkeen ja silti jaksavat heiluttaa häntäänsä, mutta kyllä kai siinä on luottamus omistajaa kohtaan karissut aikoja sitten.

Sen sijaanhan koirapuistot ovat mitä loistavimpia treenipaikkoja. Kun toisella puolella on koiria ja täysi härdelli päällä, sinne tyhjälle puolelle voi mennä harjottelemaan vaikkapa luoksetuloja.

Hallitseeko koira perustottelevaisuuden?
- Näin uskaltaisin väittää.

Onko koira missään lajissa valio?
- Noi on aika valioyksilöitä hurmaamaan ihmisiä.

Tietääkö koira, mitä EI tarkoittaa? Totteleeko se sitä?
- Joo ja joo.

Keräätkö koirasi kakat? Miksi? Miksi et?
- Yleensä en, koska noi molemmat paskoo vaan monen metrin päähän tiestä/polusta ja mahdollisimman näkymättömissä. Uskallan toivoa, että ne läjät kaukana kävelyväylistä eivät ketään häiritse. Jos häiritsevät, niin oon todella sori, mutten silti aio jatkossakaan rymytä niiden perässä metrin hangessa tai ryteikössä. Sen sijaan jos ne paskois johonkin näkyville niin sitten tottakai, koiranpaska on ällöttävää.

Saako koira tulla tuoleille, sohville, sängyille? Miksi? Miksi ei? 
- Saa ja ei saa. Jos niillä on mahdollisuus niin ne kyllä kampeavat niin sohvalle kuin sänkyynkin, mutta ne saa käskettyä tarpeen vaatiessa niiltä poiskin.

Valitsitko pennun nimenomaan kotikoiraksi vai harrastuskäyttöä ajatellen?
- Molemmat on hankittu kotikoiriksi. Harrastamiseen ollaan lämpeämässä vasta nyt vuosien mittaan.

Onko koiralla ollut satunnaisia haavoja tai onko se ollut tapaturmissa? Kerro.
- Birreä puri käärme toukokuussa 2011. Kyy pääsi iskemään toiseen silmäkulmaan ja aika rajuun kuntoon se siitä sitten meni. Neljän tunnin lääkärireissun jälkeen saatiin surkean näköinen potilas kotiin ja muutaman viikkoa myöhemmin kontrollissa kaikki arvot olivat hyvät, joten säikähdyksellä selvittiin.

Surkea pieni poropaimen :(

Onko mahdollinen sairaus/tapaturma rajoittanut koiran normaalia elämää mitenkään?
- Kyyn purema ei ole vaikuttanut mitenkään.

Millainen murkkuikä koirallasi oli pentuna?
- Ei minkäänlaista, kummallakaan. Tai mä ainakaan en millään muotoa huomannut tätä maagista murkkuikää.

Onko koirasi dominoiva? 
- Bea ei ole. Birre on dominoivampi ja se saa olla johtaja ja käyttää asemaansa alempiensa kurissapitoon, mutta tarpeetonta pätemistä ei sallita. Se nuorempana (ehkä siinä kuuluisassa murkkuiässä?) yritti kerran isotella aralle collienartulle, mutta katkaisin siltä kukkoilulta siivet heti alkuunsa, niin sen koommin ei sitten ole tarvinnut mun silmien alla omaa egoansa pönkitellä.

Miten koirasi suhtautuu olemaan liikkuvassa ajoneuvossa? (Esim. linja-auto, ratikka, juna, henkilöauto tmv.)
- Kaikissa kulkeminen onnistuu hyvin. Birrellä oli nuorempana raju matkapahoinvointi muissa kulkuneuvoissa kuin junissa, mutta nykyään ongelmaa ei enää onneksi ole.

Onko koirasi herkkävatsainen?
- Ei.

Pitääkö koirasi uimisesta/kahlaamisesta?
- Bea rakastaa uimista ihan yli kaikkien rajojen. Se voisi uida yksinään aamusta iltaan. Birrekin ui jos on pakko, mutta mielummin vaan kahlailee eikä räiski vettä.

Entäs ihan pesemisestä?
- Ei kummankaan mitään lempipuuhaa, mutta ei siinä mitään ongelmaa ole. Pyyhkeellä kuivaaminen sen sijaan on IHANAA!

Antaako koirasi leikata kyntensä ilman ongelmia?
- Jep.

Onko koirasi turkiltaan helppo-, vai vaikeahoitoinen?
- Erittäin helppoja molemmat. Kestävät kaikenlaiset kelit ja vaihtoaikana kun jaksaa tovin furminoida ahkerasti, niin siinäpä se.

Arjen haasteet

Montaa koiraa voidaan mainostaa kuinka se on valiota sitä ja mestaria tätä. Kuinka on voitettu tämmöstä ja pärjätty tommosessa. Paljon menestystä, titteleitä, palkintoja ja arvonimiä. Mutta kuitenkin sen hohtavan verhon takaa paljastuu yhtälö joilta ei onnistu normaali arki.

Mä vasta kun olen pikkuhiljaa lämpeämässä tietyille lajeille ja jopa muodostelen pienimuotosia tavotteita ja suunnitelmia, niin mulle on aina ensisijaisen tärkeää ollu sujuva arki. Se on ollu se mun ainoa tavote itselleni ja koirilleni. Sujuvaa arkea on jokapäiväisen elämän sujuminen koirieni kanssa niin, ettei mun tarvitse jatkuvasti miettiä ja murehtia tai jopa vältellä tiettyjä tilanteita ja kohtaamisia.

Tavoiteltavaa arkea on se, että koirat osaa olla yksin kotona rauhassa. Ne osaa olla hiljaa ja mikä tärkeintä - stressaamatta. Tosin aika harvoin stressitön koira mitään meteliä pitääkään. Helppoon arkeen kuuluu myös koirat, jotka osaa huokaista syvään ja ottaa rennosti, vaikka olisi vähän tylsempikin päivä takana. Luonnollisesti mukavaa jokapäiväistä elämää takaa varma ja tasapainoinen lauma. Tasapainoisessa laumassa jokainen tietää paikkansa eikä turhaa kyseenalaistamista järjestyksestä tapahdu.

Mukavaa arkea on myös rento ulkoilu yhdessä. Osataan kulkea hihnassa yhdessä ja erikseen, voidaan ohittaa kaikenlaisia koirakoita rennosti. Mulle arkeen kuuluu myös hyvä luoksetulo, että koirat saa myös juosta paljon vapaana. En tiedä voiko missään virallisessa lajissa olla koskaan täysin valmis. Mun mielestä ainakaan arjessa ei voi olla. Tilanteet kehittyy ja muuttuu jatkuvasti niin on löydettävä keinot pitää kaikki langat omissa käsissään. 

Sellasta mutkatonta ja murheetonta normaalia elämää. Sitä ei valitettavasti takaa tai todista mitkään hienot nimet, arvot ja palkinnot. Joten, mä vaikutun kun näen omistajan koirinensa ihan normaalissa tilanteessa, joita tulee vastaan joka päivä. On toki hienoa ja ihailtavaa, kun hallitsee esimerkiksi jonkin lajin ja on siinä hyvä, mutta valtaosa käsittääkseni elämästä koiran kanssa on ihan vaan sitä arkea. Siksi annan niin paljon arvoa sille, että koiran kanssa on helppo olla ja elää aina, joka tilanteessa.

Helppoa arkea on myös toimeentulo esimerkiksi lenkkikavereiden kanssa. Ei
tarvitse olla parasta kaveria eikä edes leikkiä muiden kanssa, mutta toimeen on
tultava samassa ilmakehässä ilman rutinoita. Vähintään hihnassa, mieluiten
tottakai vapaana.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Kiva pikku iltatreeni

Muistin tänään, ettei treenaaminen vaadi siihen nimenomaan tarkoitettua kenttää. Treenaamiseen riittää ihan oma pihan aurattu kääntöpaikka, eikä oo muuten pitkä matka hakemaan lisää mitään nameja tai toista lelua.

Molempien kanssa otin erikseen tänään tossa pihalla lähinnä seuraamista ja luoksetuloa, eli ihan perusjuttuja. Alotin Bean kanssa ja en voi ku ihmetellä, että kuka tota koiraa käy treenaamassa, kun en mä sille koskaan muista opettaneeni seuraamista. Niin se vaan osaa sen. Tiukassa kontaktissa se marssia tikuttaa tossa vieressä ja pysähtyessä perse läjähtää maahan niin että lumi pöllyää alta pois.

Bea tosin on oppinu seuraamaan sellasen pienen välimatkan päässä. Että vaikka sinänsä se seuraa hyvässä kohdassa, ettei mun edellä eikä takana, mutta se vaan on liian kaukana. Tänään sain sitä tuotua paljon lähemmäs itteäni niin, ettei olis enää harakat pystyny lentämään meidän välistä. Bea kelpais ravinsa kanssa vaikka marssittamaan sotilaita, on se niin tahdikasta ja näyttävää askelta.

Toinen Bean kanssa onnistunut juttu oli vetäminen. Bean kanssa ei ole ikinä oikein leikitty vetoleikkejä ja se on suustaan liian pehmeä, mikä esimerkiksi noutamisessa tuottaa päänvaivaa, kun se irrottaa kaikesta liian helposti. Nyt sain sen ensimmäistä kertaa ikinä ihan tosissaan kiskomaan narupalloa! Mun on helpompi käsitellä sitä noin päin, että se pitää ns liian tiukasti kiinni, kuin ei oikeastaan ollenkaan. Haluaisin kuitenkin päästävän irti noutoesineistä vasta pyynnöstä.

Sitäkin on opeteltu, että kun sillä on noudettava tavara suussaan niin olen silitellyt ja koskenut sitä joka puolelle. Tämä sen takia, että vaikka sen sain opetettua pitämään esineitä suussaan pidempiä aikoja, tuppas ne kuitenkin irtoamaan suusta heti kun ojensin käden kohti. Sitten sain edistystä siihen suuntaan, että pystyin lääppimään sitä ja liikkumaan ite miten vain, ilman että koira tiputti esineen suustaan. Kyllä tää tästä..

Birren kanssa muisteltiin tänään kanssa tota seuraamista. Voi onnea kun porokoirakin on löytänyt sen ahneemman  puolen itsestään! Bean palkkaushan on aina ollu ihan naurettavan helppoa, kun sille riittää pelkkä ilonen "hyvä" niin se on onnensa kukkuloilla. Mutta namien suurkuluttajana olen hyvin onnellinen, kun porokoirankin silmiin syttyy tätä nykyä lamput, kun pistän kättä namitaskuun.

Narupallolla kaivoin vähän vimmaa irti Birrestä ja nappasin sen seuraamaan. Katsekontaktin pysyminen tuottaa tuskaa, mutta nyt kun ahkerasti palkkasin kontaktista, niin yllättäen sitä alko löytymään aika todella hyvin. Ei sitä vielä ihan Bean polttavaan tuijotukseen voi verrata, mutta hyvin se meni silti.

Tälläset minitreenit täytyy ottaa tavaksi. Aikaa meni ehkä 20min per koira, mutta koska mulla ja Birrellä tota keskittymiskykyä on annosteltuna vähän pienemmissä erissä, niin lyhyt kertaus sopii meille hyvin. Bea kyllä jaksaa tehdä, mutta silläkin alkaa jossain vaiheessa leviämään pakka käsiin, jos samoja juttuja vääntää liian kauan. Mutta koska jo omankin pääni sekä keskittymiseni takia otan mielummin ihan paria juttua yhteen treenikertaan, niin näin on hyvä.

Kyllä meistä vielä hyviä tulee..

maanantai 17. joulukuuta 2012

Mukava aloitus viikolle

Sen verran olen saanut terveyttäni kasaan, että tänään käytiin varovasti (täysiä) vetolenkillä. Tunnin mittanen reipas lenkki. Käveltiin, hölkättiin ja pari kertaa spurtattiin täysiä.

Jopa arvon porokoira vähän erehty vetämään tänään! Olin ihan hämmentyny tästä yhtäkkisestä innostumisesta. Näin se vaan pieni poropyllerö yritti kovasti kiskoa pieniä pätkiä kerrallaan, kunnes kyllästy ja yritti vauhdista haistella millon mitäkin ja sitten taas muisti vähän vetää. Joka tapauksessa kerta kerralta se vaan tuntuu vetävän enemmän ja enemmän, kyllä siitä vielä hyvä valjakkokoira tulee.

Bea sen sijaan kisko porokoirankin edestä. Mun vaan pitäis jaksaa juosta pidempiä pätkiä, koska Bea ei pääse mun kävelyvauhdissa kunnolla ravaamaan. Ja siinä missä Birre parhaiten vetää laukkaamalla, niin Bealle se näyttää tuottavan suuria haasteita, kun taas ravamaalla veto on ihan huippua. Onneks Bean ravi on niin nopeaa, että porokoira voi ihan huoleta laukata siinä rinnalla. Mä tarviin sellasen kahelle koiralle tarkotetun vetoliinan, Joulupukki hei!

Ruokalevon jälkeen kaivoin taas namipurkin (tai no ämpäri se oikeastaan on...) esiin ja istahdin lattialle. Bean kanssa otettiin taas ihan perusliikkeitä, kuten istu, maahan ja seiso. Se osaa ne taas ihanan hyvin ja missä järjestyksessä tahansa! Etenkin alkuun annan selkeästi käskyn ja jään odottamaan. Sen voi melkeen nähdä, miten ne ratakset alkaa hiljalleen pyörimään Bean päässä ja sieltä se kaivaa ja toteuttaa halutun liikkeen. Ja mitä kauemmin muistellaan, sitä nopeammin ne liikkeet sieltä löytyy. Ihanaa!

Aina välillä vaan pitää muistaa rauhottaa sitä tekemistä, koska Bea innostuu herkästi tarjoamaan liian oma-alotteisesti kaikkea. Se yrittää kolmessa sekunnissa käydä läpi kaikki ikinä oppimansa liikkeet ja pari päästäänkin vedettyä temppua. Siksi haluan sen pysyvän yhdessä asennossa rauhallisena pidemmän aikaa ja vaatia odottamaan uutta käskyä, eikä vain tyrkyttää kaikkea osaamaansa. Aina väliin pyydän jonkun aivan muun liikkeen tai tempun, jotta se ei voi olettaa pärjäävänsä vaan kolmella istu, maahan, seiso -käskyllä.

Bean jälkeen otettiin samaa treeniä myös porokoiran kanssa. Birren kanssa kaikki on niiiiin paljon hitaampaa ja innottomampaa. Siitä joutuu kaivamalla kaivamaan sellasta edes pientä innostusta pintaan, mutta kyllä sekin löytyi. Parhaiten se tänään löytyi pienen turhauman kautta, kun opetin sille kokonaan uuden tempun, kumartamisen (jonka Bea osaakin jo). Kokonaan uuden asian opettelu sai Birrestä vähän paremmin virtaa irti, kun se joutui ihan tosissaan keskittymäänkin, eikä vaan lahnana suorittamaan samoja vanhoja tylsiä. Joten kun uuden kivan tempun oheen tungettiin niitä vanhoja ja tylsiä liikkeitä, sillä pysyi mielenkiinto paljon paremmin yllä. Jee! :)

Tää oli ihan hyvä alotus viikolle, tästä on hyvä jatkaa. :)

lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulukorttikuvaukset

Mitähän siitä nyt voikaan odottaa, kun on yksi kappale kuvauksiin ja erityisesti rekvisiittaan tottunutta porokoiraa ja sitten on...noh, sitten on myös se Bea.





Porokoira on paras koira <3

Virallinen joulukorttikuva paljastuu viikonloppuna. :)

Ihanan huonoja kuvia ja muminaa

Tässä postauksessa nähtävien kuvien laatu on tasan juuri sitä mitä voi olettaa yhdistelmällä yö+lumisade+salama. Ja siinä ohessa mumistaan tyhjänpäiväisyyksiä.

Birre tossa söi luuta ja siinä ohi mennessäni paijasin sitä selästä. Sen reaktio oli vaan rennosti heilautella häntää ja vilkaistuaan mua se jatkoi luunsa pureskelua. Siitä tuli mieleeni ihmiset jotka kertoo miten niiden koirat vahtii muun muassa niitä ruokiaan ja luitaan, siis myös niiltä omistajiltaan.

Mulle se on ihan utopiaa, etten vois mennä koirieni lähelle riippumatta siitä mitä ne sillä hetkellä sattuukin tekemään. Mikäli ne tuntis tarvetta murista luunsa ääreltä mulle niin tuntisin epäonnistuneeni, jos koirieni luottamus mua kohtaan olisi niin heikkoa.

Joidenkin mielestä se on jotenkin ihan normaalia. Kuinka joku asia on koiralle "niin suurta herkkua" että se murisee omistajilleen ja juoksee karkuun, ettei menetä sitä. Mun mielestä siinä kohti on joku mennyt pahasti vikaan. Minkä takia koira kokee ihmisen uhkana? Murina on varoitus (se on jo aika voimakas varoitus, koska ihmiset harvoin osaa lukea niitä äänettömiä pyyntöjä pysyä kaukana), mutta voisko joku vähän valaista mua että mikä johtaa siihen, että koira kokee tällästä epävarmuutta ihmisiään kohtaan?

Emmä tiedä mitä noiden ruokajuttujen kanssa pitää tai ei pidä tehdä. Kyllä mä joskus lueskelin siitä miten pennun kanssa pitäis harjotella ruokakupin ja luiden pois ottamista, mutta enpä mä koskaan sitä tullu (onneks) harjotelleeksi. Ne on aina vaan jotenki...ollu. Kyllä mä aina toisinaan oon napannu kupin pois kesken kaiken lisätäkseni sinne jonkun unohtuneen öljyn tai muun ja sitten palauttanu kupin. Tai kun luusta on jäljellä enää klöntti josta tiiän ettei sitä tuu syötyä kuitenkaan, niin noi molemmat tuo mulle ne jämät suoraan käteen pyytämällä. Ei puhettakaan että mä täällä juoksisin kummankaan perässä kaivamassa murisevasta suusta luunjämiä.

Birre sai aikanaan komentaa Beaa monessakin asiassa kun Bea oli pentu. Luotan Birreen todella korkeilla prosenteilla ja tiedän sen olevan loistava pentujen kanssa. Se komentaa oikein: uskottavasti, tarpeeksi jämäkästi, mutta ei ole pelkoa fyysisistä vahingoista. Tiedän että kaikilla ei näin onnellista asemaa ole, mutta mä annoin Birren itsensä komentaa omalta kupiltaan pennun pois. Mä en olis sitä ikinä osannu tehdä niin tehokkaasti, että se olis menny sinne apinan jakeluun kertaheitolla. Birre varotti äänettömästi pari kertaa, pentu ei uskonu, Birre ärähti ja se oli siinä. Sen jälkeen Bea korkeintaan kaiholla katseli kauempaa Birren ruokailua. Nykyään riittää sen vähän viileämpi katse, niin Bea poistuu vähin äänin paikalta.

Pehmeät ruuat noi saa syödä samassa tilassa, mutta luut noi syö eri tiloissa koska luita syödään niin eri vauhdeilla. Birre jaksaa rouskutella luutaan pitkään ja hartaasti, kun Bea taas muistuttaa enemmän tehosekoitinta. Luiden syöttäminen erikseen on myös luonnollisesti hidastanut Bean ahmimista ja sitä kautta seuraavana päivänä tapahtuvaa liian isojen luun palojen oksentelua. Kun myös Bea malttaa pureskella luut kunnolla, ei tule nieltyä niitä liian isoja palasia joita maha ei jaksa sulattaa. Näinpä oksentelut on saatu loppumaan täysin.

Myöskään ihmisten ruokia ei ole koirilla asiaa alkaa vahtimaan, koska jos koira vahtii ihmisen lautasella olevaa ruokaa toiselta koiralta, niin kenenkäs ruoka se sillon koiran mielestä on? Näiden kanssa nyt (ylläriii!) ei tätä ongelmaa ole koskaan ollu, mun safkat on mun safkoja ja piste. Kyllä mun lähellä saa olla kun mä syön, mutta ei niitä kukaan ala vahtimaan.

En nyt saa luotua aikaseks mitään järkevää kokonaisuutta tästä tekstistä, mutta ei se mitään. Äsken oltiin iltapissalla lumisateessa ja nyt voin läiskiä niitä hirveitä kuvia. :) Öitä!

Birre tekee lumienkeleitä!





Ihan selkeesti aika mennä nukkumaan... :D

torstai 13. joulukuuta 2012

Tassuja ja luomuruokaa

Vähän rakentelin tossa kauniita kuvasarjoja Birren tassuista. Nyt en oo niitä ainakaan pariin viikkoon hoitanu silleen hysteerisesti ja tassunpohjat on pysyny nyt ihan itsestäänkin kuivina ja vaaleina. Etutassuista on punotus ruvennu ihan selvästi vaalenemaan, mutta pääasia, että ne tassujen pohjat näyttää ja tuntuu terveiltä. Vielä on matkaa täysin esittelykelpoisiin tassuihin, mutta suunta on erinomainen verrattuna lähtökohtaan.

Lähtökohta oli tämä. Märkivät, tulehtuneet tassunpohjat,
kuoriutuvat anturat (kahden jalan just toi isoin antura).

Kolmisen viikkoa eliminaatiodieetin alottamisen jälkeen. Tässä kohti
käytiin läpi myös antibioottikuuri ja tassuja hoidettiin pesemällä
kaksi kertaa päivässä ja antibioottivoiteella (jonka tosin omin luvin
vaihdoin Basibact-puuteriin, koska voiteella tassut olivat
jatkuvasti märät ja sitähän juuri piti välttää?!).
Kuvat otettu eilen 12.12. Punotusta on edelleen, mutta se on  vain
karvoissa, tassunpohjat on vaaleat ja kuivat.
Eipä tätä voi mitenkään helpoksi projektiksi sanoa. Mutta ei voi mitään, noiden mussukoiden vuoksi meen vaikka pää edellä seinän läpi, jos niiden hyvinvointi sitä vaatii.

Tänään kokeiluun lähti tattaria ja pellavansiemeniä, molemmat luomuversioita. Pellavansiemeniä siksi, että niin iso osa hyvinvoinnista lähtee sisältäpäin ja mähän haalin kaiken minkä luvataan tekevän hyvää vatsalle ja suolistolle. Tota pellavalimaa oon nähny hepoille käytettävän niin kauan, että miksikäs en lähtisi koirillekin liottelemaan. Tattaria otin kokeiluun, koska aion kokeilla Birrelle Murren Poro-Mixiä ja siinä on mukana tattaria, niin voin jo etukäteen testata sen sopivuuden nyt ton hepan lihan kanssa, koska se on sille tuntunu sopivan hyvin.



Tänään koirille tuli vapaapäivä, koska mulla on tosi kipee olo. Yritän saada levättyä tän illan, että jaksan huomisen vielä rehkiä töissä niin sitten on kaksi vapaapäivää ja saa tervehtyä kunnolla. Porokoira ainakin nukkuu ihan tyytyväisenä sohvalla, että ehkä ne mulle yhen lepoillan antaa anteeksi.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Minivaljakko

Mä vähän sijottelin taas. Ostin vetovyön ja Bealle joustavan vetonarun. Voin sitten taas kuun lopussa ihmetellä, että mihis hittoon ne kaikki rahat häviskään!

Tossa oli kaks vapaapäivää alla, niin oli molemmissa koirissa virtaa lenkille lähtiessä. En tiiä onko se toi talvi vai ruoka josta se paremmin hyödyntää energiaa, mutta Birre on ollu tosi virkee viimeaikoina. Se on ollu jopa vallan riehakas, mikä on tolle aika harvinaista. Oli syy mikä hyvänsä niin hyvä juttu se vaan on!

Nyt illalla käytiin testaamassa uusia vermeitä ja voi ihanaa!! En ees muistanu miten kivaa se onkaan hihnalenkkeillä, kun koirat on kiinni vyössä ja omat kädet saa huiskia ihan vapaana. Tunnin verran huiskittiin lumisateessa menemään ja kyllä se vaan niin on, että tollasen pienenkin koiran vetoapu keventää sitä omaa askelta. Arvon porokoiraa ei toi vetäminen tänäänkään huvittanu, mutta ei se mitään.

Rupee taas olemaan varusteet tähän lajiin ihan kohillaan. Mitäs sit keksitään? Ens talvena sit hommataan joku potkukelkka..

Minivaljakko <3

Porokoira! <3

Iltapalaa.

Koirien ikioma naulakko <3

Tältä näyttää mun työpöytä. :)

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Voittaja 2012

Tänään on ollut hyvin koirapainotteinen päivä. Ihme kyllä sain lähes lainkaan pakottamatta myös Jiin mukaan Voittaja 2012 -näyttelyyn Helsingin Messukeskukseen.

Karvaista ja vähemmän karvaista kulkijaa oli tungettu sen katon alle niin paljon, että kyllä oli vilinää. Meinas ihan mennä pää pyörälle, oli siellä niin monen näköistä ja kokoista koiraa, huhhuh! Siellä oli osittain vähän surullisiakin tapauksia, joko niitä sairaan näkösiä jalostuksen riemuvoittoja tai äärimmäisen stressaantuneita raatoja. Onneksi vastapainona oli koiria, jotka otti aivan iisisti koko hälinän.

Päivän alkuun seurattiin tokon PM-kisoja, mutta loppuun asti ei malttanut katsoa koska lapinporokoirien kehä alkoi ennen tokon ratkeamista. Kuulutukset onneksi tiedoittivat ilouutista Suomen joukkuekullasta ja yksilökilpailun kaksoisvoitosta. Hienoa upeeta mahtavaa sinivalkoinen tiimi! :)

Lapinporokoirien kehän laidalla notkuessa rakastuin tähän rotuun ehkä miljoona kertaa uudestaan. Paria yksilöä lukuunottamatta porokoirat olivat juuri niin edukseen, kuin vaan voin toivoa. Ne oli hiljaa, rauhallisia ja ne ottivat mun lääppimiset vastaan tyypillisen rauhalliseen tyyliin, että no paijaa nyt sitten, jos on pakko. Siellä oli muutama mielettömän kaunis yksilö, joiden mukaan lähti palanen mun sydäntä. Paikalta löytyi myös tietysti Birren veli, Wauhtiwelhon Bekko, joka oli paras uros, VSP ja V-12. Hirvittävän paljon onnea velipojalle!

Täytyy varmaan alkaa opiskella vähän tota näyttelyhommaa, kun se on mulle ihan ydinfysiikkaa. Mä en tajunnu niistä väreistä tai luokista yhtään mitään, olin ihan sekasin, että miks noi nyt on tuolla ja noi ei ja nyt noi menee taas ja sit ai nyt ne on siellä kaikki ja noi lähti pois ja MITÄ NÄÄ VÄRIT ON?! Sain ehkä pienen pienen näyttelykipinän, täytyy alkaa opettelemaan tätä hommaa ja ehkä voisin jopa roudata Birrenkin joskus ihan testimielessä johonkin pieneen kehään jahka saan siltä nyt kokonaan noi tassut ja muut jutut kuntoon.

Joka tapauksessa, kyllä lapinporokoira on mun rotu. Siinä on sellasta simppeliä kauneutta, tiettyä välinpitämättömyyttä, mutta kuitenkin sopivasti sosiaalinen, että kuitenkin ottaa vastaan ihan hyvillä mielin pienet paijaamiset ja lääppimiset. Siellä oli monen monta koiraa jotka varmasti on virallisin silmin paljon hienompia ja kauniimpia kuin mun porokoirantekele, mutta kyllä mä nyt entistä vahvemmin nään Birressä sitä porokoiraa.

Porokoirien kehän jälkeen irtosin sinne myyntikojujen keskelle. Mukaan tarttu koirille toinen peti, samaa kangasta kuin toi toinenkin sänky, mutta eri mallinen. Tää uus sänky on enemmän sellanen "patja" kun toi toinen taas on reunallinen sänky. Noi aina välillä nukkuu samassa sängyssä ja välillä näyttää et pedillä on vaan toiselle tilaa. Nyt on sit ainakin molemmille omatkin pedit, jos ei sopu satukaan antamaan sijaa makuupaikalta.

Sängyn lisäks matkaan tarttu sellanen pehmee alusta auton takakonttiin. Se sellanen missä on pohjassa kuminen pinta, että pysyy hyvin paikallaan. Sattu olemaan ihan just tasan passelin kokonen tonne Polon konttiin, hyvä tuuri. Lisäksi molemmille koirille hankin nimilaatat joissa on toisella puolella koiran nimi ja toisella puolelle mun puhelinnumero. Ihan vaan kaiken varalta, jos se vahinko joskus sattuu, että koira karkaa tai muusta syystä katoaa.

Ihana koirien täyttämä päivä! Omilla koirilla tänään ihan täysi vapaapäivä, tossa nukkuvat vieressä sohvalla molemmat. :)

Molemmat pedit.

Apina esittelee takakontin alustaa.

On niin hyvä sänky, että heti haukotuttaa :)