perjantai 26. lokakuuta 2012

Ne pienet ilot

Mä muistin taas yhden syyn, miksi pidän talvesta. Tai siis lumesta. Mä muistin, että tykkään lumesta, koska mun porokoira tykkää lumesta. Muistin miten ihana on kattoa, kun se pyörii kuperkeikkoja lumessa ja liukuu kyljellään samalla venytellen. Birre on talvea rakastava koira.

Birrellä on lenkit ollu olemattomia, koska on yritetty varjella tassuja. Nyt kun se etutassun auki ollut antura on kuivunut eikä ole arka, niin Birrenkin kanssa on vähän uskaltanut käydä kokeilemassa sorkan kestävyyttä. Tänään kun lähdin Beaa juoksuttamaan Kulon ja Titon kanssa tulin vielä kääntymään kotona, niin Birre oli avannu portin ja istu jämäkästi eteisessä oven takana. Siinä se kauluri päässään huiskutti innokkaasti häntää, että "joo kyl mäki voin tulla!". Sydän pikkasen solmussa tönin innokkaan poropaimenen takasin koppiinsa. Muuten sen vois jo ottaakin mukaan, mutta sillä on juoksut ihan vasta loppusuoralla, niin ei vielä voi viedä poikien nenän eteen.

Aamupissalla Birrestä irtos ihan uutta riemua, kun oli tullu se ohuen ohut kerros lunta maahan. Se hyppi ja pomppi, heitteli lunta ja kieriskeli siinä. Oli ihanaa kaiken tän huolen ja murheen keskellä (paikallishoito ei pure, jouduttiin sittenkin antibioottikuurille..) nähdä Birre noin huolettoman ilosena riekkumassa ensilumessa.

Äsken melkein jopa liikutuin kun kirpeessä -8 asteen iltapakkasessa käytiin koirien kanssa pienellä kävelyllä. Birre ei ollu hihnassa ollenkaan (ylläri) ja voi pienen porokoiran riemua! Se spurttaili, haukkui kimakkaa leikkihaukkua takapuoli pystyssä, teki kuperkeikkoja ja nimenomaan liukui kyljellään pitkin lumista nurmikkoa, hyppi matalan aidan yli ja etti jäisiä lohkareita. Sit se kaiveli jotain lehtiä suuhunsa ja jäi velmu ilme naamallaan tuijottamaan mua. Toi on jo niin tuttu leikki, että heti lähdin tömistelemään Birreä kohti ja mukamas "vihasena" ärisin sille. Birre saa siitä aina riemuhepulit ja sit alkaa se hyppiminen, haukkuminen ja loikkiminen. Leikkinsä kullakin. :)

Olin ihan unohtanu ton Birren mieltymyksen jäälohkareisiin. Mitä isompi jääklöntti niin sitä parempi. Sellasta se sitten kanniskelee ja kirmaa sen kanssa, on noi lappalaiset kummallisia. 

Iltapalaksi Bea sai Murren Kanakasvis-mixiä ja Birrelle tarjottiin kalkkunaa. Jos voisin mennä ajassa monen monta vuotta taaksepäin ja voisin tehdä koiriin liittyen yhden asian toisin, niin olisin ruokkinu ne raakaruoalla alusta asti. Ihan jo pelkästään niin yksinkertaisen asian, kuin maistuvuuden takia. Melkein viis vuotta mä katoin kun toi porokoira söi ruokansa joko väkisin tai ei ollenkaan. Nyt kun kokkailen koirien ruokia keittiössä, mulla on vieressä istumassa yks porokoira, joka vaatimalla vaatii äänekkäällä mouruamisella, että nyt sitä ruokaa tänne saatana! Se on ihanaa. Se on niin käsittämättömän ihanaa, kun koiralle ruoka oikeesti maistuu.

Loppuun saatte lumisia aarteita viime talvelta. Birre näyttää mallia, miten talvesta nautitaan! :)





2 kommenttia:

  1. Olen aina silloin tällöin lukenut blogiasi. On aivan todella hienoa lukea kuinka paljon välität ja rakastat koiriasi. Kaikilla koirilla tulisi olla samanlaiset omistajat kuin sinä! Tulee itsekin ihan loistavalle tuulelle kun lukee teidän touhuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herttinen, kiitos tästä!! :) Mut hei voin kertoa salaisuuden et en mäkään oo aina ihan kauheen pätevä koiranomistaja. Aina toisinaan mul meinaa hermot mennä ja joudun laskee kymmenen ja kolmeenkymmeneen tai sit aina välillä mua vaan laiskotuttaa ja koirilla on tylsää..

      Poista