keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Me halutaan potkukelkka!

Joulupukki ei kuullu meijän toivetta potkukelkasta. Me on jo luovuttu haaveesta saada ikioma, hieno ja upee Kickspark, mutta me voitais ihan hyvin ottaa sellanen vanhanmallinen potkukelkkakin. Se olis meille ihan hyvä näin alkuun, kun tää talvi menee vielä harjotellessa.

Noh, ei oo kelkkaa niin ei oo kelkkaa, yritän nyt metsästää jostain edullisesti vaikka sellasta vanhempaa kelkkaa. Näköjään niihinkin saa erikseen ostettua liukujalaksia jos tarvetta ilmenee. Enivei, ei ollu kelkkaa ainakaan vielä tänään niin käytiin vetolenkillä ihan vaan jalkasin. 1,5h reipas lenkki kävellen, hölkäten ja juosten. Muutaman kerran päästin koirat erikseen irti ravistelemaan lihaksiaan ja sitten taas veto jatkui uudella innolla.

Google mapsien mukaan piirrettynä reitille tulisi mittaa noin 7,5km. Meijän matkaa aina ajallisesti toki aina hidastaa pissatauot, vapaana juoksentelut ja muut. Huomasin lopussa, että selkeesti alko Bealla jo tassu painamaan, mutta sain tsempattua ja innostettua siltä kunnon vetämistä ihan loppuun asti. Kodin lähellä olevan koulun kentällä otin molemmilta valjaat pois ja saivat kirmata hangessa ihan vapaasti. Ei tosin irronnu enää ihan kauheita spurtteja Bealtakaan. ;) Loppumatkan kotiin saivat kävellä vapaana.

Hätävararatkasuna viritin Birren hihnan jatkeeks mustekalan, että sai sillä sitä joustoa sen "vetämiseen". Kyllä porokoira koko ajan tsemppaa ja mulle riittää sekin, että se nykyään suurimman osan ajasta sentään hölkkää mun edellä eikä takana tai vierellä. Pari vähän pidempää matkaa se tänään jopa innostu melkein mainittavasti vetämäänkin, että kyllä me tässä edetään!

Ohitukset menee kuin vettä vaan. Bea sietää valjaita ihanasti ja pystyn ongelmitta ohjailemaan sitä paineistamalla vetoliinaa toiseen suuntaan ja koira sivuttain väistää painetta. Sen takia se on helppo ohjata reunaan ja kun se vetää, niin se ei tosiaan näe eikä kuule mitään muuta. Yks pariskunta tuli isojen koirien kanssa kapeella tiellä vastaan ja koska mies piti koiraansa meijän puolella niin otin omat koirani sitten vastakkaiselle puolelle itseäni. Ja ihan hyvä että otin, koska siinä kohdalla jos olisin vähän nuuhkassu niin olisin haistanu sen koiran hengityksen kun se räjähti ja hyppäsi kohden. Siellä se riehu ja rähjäs ja vasta kun mentiin ohi niin äijä alko möykkäämään että "hiljaa, perkele!" miks mun mielestä siihen käytökseen olis pitäny puuttua jo ihan pikkasen aikasemmin...

Mutta ei yhet urpot meijän lenkkiä paljoo haitannu. Mulle tulee niin hyvä mieli kattoa tota Beaa, miten se liimaa korvat niskaa pitkin, häntä pystyssä ja reisilihakset pullistellen pieni koira kiskoo hurjien voimiensa takaa eteenpäin. Ei mitään tietoa venkoilusta valjaita vastaan vaan heti alusta alkaen se vetää ihan luotisuorana mun edessä eikä ole moksiskaan vaikka välillä odottaessa hihnakin osuisi selän päälle (vähintään se on ollu ennen ihan totaalinen EI!). Välillä jos innostaen kehun tota koiraa niin se nopeesti vilkasee mua, heilauttaa häntää ja lähtee kiskomaan kahta kauheemmin.

Joo kyllä me ehdottomasti tarvitaan se kelkka, että päästään kovempaa. Mulla ei kävelyvauhti riitä, että Bea pääsis ravaamaan kunnolla enkä jaksa spurtata tarpeeks pitkälle, että sais kunnon laukkapätkän.

Tällä viikolla pitäis vihdoin ja viimein saada kotiin asti Bealle tilattu Back On Trackin verkkoloimi. Oon kuullu sekä erittäin positiivisia kokemuksia BOT -tuotteista ja joitain, jotka ei ole huomannut niillä olevan juuri mitään vaikutusta. Eipä sen kokeilusta haittaakaan voi olla. :)

Pelattiin Jiin kanssa Sukupuolten taistelu -lautapeliä. En tiiä
yrittikö Bea auttaa Jonnea vai häiritä sitä mun eduksi.. :D

Joulun kuva-arvoitus: Minkä takia mä olen kaatunut, pidän
Birrestä kiinni, jonka oksennukset on lattialla ja kaiken kruunaa
Bea joka hyppäs mun reppuselkään? Ihan perus koti-ilta eikä
kukaan edes ollut kännissä...

3 kommenttia:

  1. Teiän laumalle ei sitte kannata paljon alkoholia tarjoilla, jos meininki on ton viimesen kuvan luokkaa jo ihan selvinpäin. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! Me ollaan koko lauma tälläsessä syntymähumalassa aina :D

      Poista
  2. http://www.wihonen.fi/index.php <--- tuolta saa edullisesti ison potkukelkan ja ilmanen toimitus kotiovelle! tilasin juuri itselle ja olen enemmän kuin tyytyväinen

    VastaaPoista