maanantai 7. tammikuuta 2013

Jee se puree mua!

Sitä on moni ihmetelly miks mun mielestä on hauskaa, että mun koirat leikkiessä puree mua tai miksei niitä oo pentuna kielletty puremasta. Kieltämisen sijaan sitä "turhaa" puremista on ohjattu leluihin tai huijattu tilalle muuta tekemistä.

Mutta aina noi on saanu mua "purra" kun ollaan painittu. Ne puree toisiaan kun ne painii ja siksi ne saa purra muakin, koska ei ne leikkiessä toisiaankaan tietysti täysillä pure, joten ei se hampailla ronklaaminen mua haittaa. Molemmat osaa leikkiä ihmisten kanssa myös purematta, mutta ei niitä silti ole siitä koskaan kielletty. Pentuaikana nyt jotenkin luonnostaan on jääny mun ja koirien välinen purupaini välistä, mutta aikuisina on painittu hampailla ja ilman.

Koska etenkin Birre on tollanen tasanen pikku possu niin mun mielestä on ihan sairaan hauskaa, kun se vimmaantuu niin että alkaa puremaan. Mähän tietenkin kiljun ja juoksen karkuun, mikä yllyttää sitä kahta kauheemmin. Moni on kattonu kieroon ja kauhistellu, että ohhoh, eikös ne raatele sua aina. Kai se on siinä kun tasasesti sanon "noni", niin leikki loppuu siihen ja tilanne rauhottuu.

Samantapaisia onnentunteita koin äsken otettuani pienen pikatreenin pihalla. On pohdiskeltu Birrelle sopivaa palkkausta, koska yhä tänä päivänäkään en sellaista ole löytänyt. Ruoka rauhottaa sitä liikaa jo entisestäänkin eikä se toisekseen osa syödä nopeesti. Mitään superihansikasairaankivaa leluakaan ei olla vielä löydetty, koska oon yrittäny hifistellä millon mitenkin hienolla lelulla. Viimeks mä sen kuitenkin tajusin ja muistin mistä jopa porokoira syttyy: vetoleikit.

Mun ei tuu ite noitten kanssa kauheesti leluilla leikittyä, joten oon kerenny jo unohtamaan ton tylsemmänkin koiran syttyvän vetoleikeistä. Niinpä kaivettiin korista tänään vanha, mutta lähes käyttämätön ohut köysilelu ja paineltiin ulos.

Ensin otin Bean kanssa pientä vimmaa leluun ja siitä seuraamista, käännöksiä ja pari luoksetuloa. Annoin sen nostaa kierroksia paljon enemmän kuin normaalisti, mutta huomasin ettei se olekaan huono asia. Täyty vaan muistaa palauttaa se sieltä, koska en halua taas siitä sellasta satalasissa all the time -koiraa. Bean kanssa ei mitään yllätyksiä siis, innokasta työskentelyä ja hyvää fiilistä.

Birren kanssa koettiinkin oivalluksia oikein olan takaa. Porokoiraa vimmaamalla vimmasin lelulle, se sytty siihen nopeesti ja ihan todella repi ja ravisteli köyttä mun käsistä, ei vaan roikkunu sen jatkona. Yllytin vähän lisää tökkimällä kylkiin ja "ravistelemalla niskasta" (kuulostaapa brutaalilta :D), jolloin löydettiin vielä pari leveliä korkeempi vire. Siitä ensin yritin hakea perusasennon kautta seuraamista, mutta muutin nopeasti suunnitelmaa ja suoraan leikistä otin seuraamisen ja voi JEE! Vihdoin sillä oli motivaatiota todella pitää katsekontakti ja seuraaminen oli innokasta. Lyhyitä pätkiä, liike päättyen perusasennolle ja siitä palkkaus takasin lelulle.

Mieli teki jatkaa porokoiran kanssa vielä vaikka kuinka kauan, mutta maltoin mieleni ja koitin viisastua menneistä. Niinpä lopetettiin muutaman tosi hyvän pätkän jälkeen, kun porokoira vielä yritti saada mua jatkamaan. Se todella olis halunnu vielä jatkaa, se ite, ihanaa!

Tää oli niin lottovoitto-oivallus, tästä meijän reenaus lähtee ihan uuteen nousuun. Huomenna taidan ostaa jonkun ohuen patukan ja jatkaa sillä. Mutta ihana iltatreeni, mun porokoira murisi, puri, raivosi ja seurasi innokkaasti. Siis ihan parasta! Ehkä se tosiaan pitääkin paikkansa, että raakaruokaa syövät koirat muuttuvat raivohulluiksi. ;)

Tää fiilis me tarvittiin treenaamiseen! Tollanen hullun maaninen katse, joka
 tietää raivokohtausta. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti