torstai 17. tammikuuta 2013

Vireitä ja kierroksia

Tässä treenailusta innostuneena oon joutunu pohdiskelemaan vähän uusiksi näitä mun mieltymyksiäni. Kotioloissa pidän siitä, että koira on luonnostaan matalilla kierroksilla pysyvä ja sitä oon hyvin voimakkaasti myös vahvistanu.

Mutta nyt oonki yllättäen alkanu arvostamaan sitä, että mulla on Bea joka on intoa täynnä ja tekee kaiken ihan täysillä ja lähes ilmaiseksi. Oon oppinu rakastamaan sen kanssa tekemistä ja treenaamista, koska se todella pistää ittestään kaiken likoon. Se kestää korjaamista ja painetta, on motivoitunut ja helposti palkattavissa.

Porokoira on aivan ihana kotikoirana, mutta toistaiseksi mulla on tieto ja taito puoliksi kiven alla saada siitä intoa treenaamiseen. Vetoleikillä vimmaus on toistaiseksi toiminut kaikista parhaiten, mutta sillonkin treenihetki on pidettävä todella lyhyenä ja yksittäisen osiot vieläkin lyhyempinä.

Vaikka ei sillä, edelleen mä myös Bealla vahvistan sitä rauhallista käytöstä. Oli miten hyvä treenikoira tahansa, niin silti mun mielestä koiran pitää osata ottaa iisisti kotona eikä hyppiä seinille vaikka päivä tai pari menisikin ilman mitään kovin kummallista tekemistä.

Enivei, nyt kun mun kovasti odottamaa porokoirapentuetta ei ehkä olekaan tulossa ja muutkin ajatukset saivat tilaa, niin yllätin itseni miettimästä, että mitä jos mulle tuliskin toinen korkean vireen koira? Vaikka eniten mun sydän sykkii sinne porokoiran suuntaan. Millasen saisinkaan porokoirasta, kun alusta asti sen kanssa tähtäisin kunnolliseen harrastamiseen ja treenaamiseen? Eikä se värikään ole niin justiinsa. Kyllä mä vielä joskus sen ruskean porkkiksen haluan, mutta näen niin valtavasti kauneutta myös tossa mustassa koirassa.

Joo, kyllä mulle toinen porokoira tulee, se on varma.

Sain koirille tämmösen.

Ihan helvetin tylsä iltapala, koska joku oli unohtanu taas ottaa
koirille luut sulamaan.. :(

Valmiit yrjöt..
Eilen tuli ihan tuoreita possun kylkirustoja ja mä oon nyt noita tuoreita lihoja ja luita hipelöiny ja kuolannu niiiiin kauan, että nyt mä otin pussillisen niitä rustoja! Ne on vaan jotenki niin herkullisen näkösiä. Ja onhan se nyt oikeesti aivan eri asia syödä ihan tuoretta tavaraa kuin kertaalleen pakastettua. Maistuuhan vastapaistetut sämpylätkin ihan törkeen paljon paremmalta, kuin pakkasesta sulatetut. Nam! Olin jopa niin uhkarohkea, että porokoirakin sai näitä rustoja, ainakaan vielä tänään se ei ole räjähtänyt atomeiksi ei naamastaan eikä tassuista.

Namsk!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti