maanantai 25. helmikuuta 2013

Kuvia 25.02.2013

Bea esittelee reisiään. On tainnu bodaus jäädä vähemmälle kun on tollaset rimpulat...


Ylläripylläri, että Tutsia väsyttää!






Mitä isompi lohkare, sen parempi.


Suu täynnä lunta...





sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Aurinkohulluus

Sitä se teettää. Aurinkoinen sunnuntai siis. Otettiin aivan ihana retki Keravalta Järvenpäähän. 2h 24min ja 12,2km, eli aika lepposta vauhtia ollaan käpsytelty. Mutta olihan mukavaa. Koirat sai olla yli puolet matkasta vapaana ja ohitettiin sekä ihmisiä että koiria ilman hihnoja, heiteltiin palloa ja rennosti vaan lompsittiin kohti määränpäätä. Ihanaa!

Oli tarkotus tulla junalla takasin ja asemalta käppäillä kotiin, mutta Birrellä ja mulla alko tassu painamaan siinä määrin, että meidän ihana ritarimme peltiratsullaan tuli noutamaan väsyneet retkeilijät kotiin. Eikä se kyllä Beakaan enää ihan mitenkään mielettömästi sähköttäny mihinkään suuntaan. Autossa molemmat otti heti mahdollisimman rennon asennon ja silmät rupes painumaan umpeen.

Nyt Birre on pedillä viltin alla ja Bea sohvalla BOT -takki päällään.





tiistai 19. helmikuuta 2013

Inhorealismi

Mä olin reipas. Kävin tunnin HIHNALENKILLÄ. Siis oikeesti, koirat oli hihnassa koko lenkin, niillä oli pannat, eli ei valjaita joilla voi vetää, vaan ne todella joutu kulkemaan nätisti. Olipas hämmentävää olla näin reipas ja kunnollinen. Huhhuh, ei tarvi taas moneen viikkoon tehdä muuta kuin rymytä pitkin metsiä.

Koirat sai iltapalaksi ihan jäätävän kokoset kalkkunan kaulat. Siis valtavat. Birrekin sai, vaikkei se oikeastaan sais syödä kalkkunaa, mutta tulipahan nyt rikottua sääntöjä. Oikeesti, hyi hitto noi on herkullisen näkösiä!






maanantai 18. helmikuuta 2013

Jännittäviä aikoja

Olin yli puolet viime viikosta todella kipeänä, joten koirilla on ollu ihan tosi tosi TOSI tylsää. Mutta joku viisas mulle joskus opetti, että aina välillä tylsyys on ihan hyväkin asia. Tylsinä aikoina opitaan (ja muistellaan jo opittua) sitä mun paljon peräänkuuluttamaa rauhottumista, vaikka virtaa oliskin vaikka mihin tekemiseen.

On ihanaa katsoa rättiväsynyttä koiraa, siis sellasta joka on antanu kaikki henkiset ja fyysiset voimansa ja sen johdosta nukkuu syvää, unientäyteistä unta. Mutta koska pakkotilanteita vaan tulee, mä en ole vieläkään onnistunut olemaan yli-inhimillinen ja välttämään sairastumisia tai ihan tavallisia laiskotuspäiviä. Sillon on tärkeää osata myös koirien nostaa tassut pystyyn ja ottaa rennosti, vaikka tottakai olis paljon ihanampaa juosta pitkin pihoja.

Ja nyt supertylsän viikon aikana mä ilokseni huomasin sen, että nää kyllä osaa sen. Tai no, Birre nyt on tollanen aina, mutta vaikka Beasta näkee pitkälle, että se juoksis neljä kertaa Suomen päästä päähän jos antais luvan, se osaa huokaista syvään ja jatkaa makoilua. Kyllä mun sydäntä riipii kun se toiveikkaana heiluttelee häntää ja liikkuu kohti ulko-ovea, mutta tilanne nyt vaan on ollut tämä. Pidemmän päälle tylsyys ei ole hyvä asia, se on varma. Mutta tylsäilyhän ei meidän tavoite olekaan.

Birren pitkä ja raastava valeraskaus on ohi ja tilalle saatiin juoksut. Huoh. Ilmeisesti tästä hormonisekoilusta johtuen Birren iho reagoi taas. Sen mahasta on lähteny karvat ja iho on ärtyneen punainen ja kutisee valtavasti. Yritin miettiä muita muuttujia, mutta ruokavalio on ollu likipitäen sama ja koira pysyny sillä hyvässä kunnossa (se on muuten ihan oikeesti laihtunu, nyt voin lisätä ruokamäärää ja aletaan urakalla metsästämään lihaksia takaisin!) sekä terveenä. Ei ole ollut uusia pesuaineita, suuria stressitekijöitä, mä en vaan keksi. Mikään allergialääke ei lievitä kutinaa lainkaan.

Tassuthan viimeks räjähti samaan aikaan juoksujen alkamisen kanssa. Oman sairastamiseni ohella oon hoitanu ton koiran masua yötäpäivää ja koittanu helpottaa sen tuskaista oloa. Voin vaan kuvitella miltä tollanen kutiseva ja varmasti kirvelevä iho tuntuu. Viileähköllä vedellä mahaa suihkutettaessa Birre tuntuu olevan rennoimmillaan, eikä kutise juuri lainkaan.

Birre on myös viettänyt aikaa enemmän selällään, kuin jaloillaan, jotta mahan iho saa ilmaa eikä haudu koiran nukkuessa pienellä kerällä. Kaikki hierominen, silittely ja taputtelu tuntuu myös vievän ajatuksia pois kutinasta, joten sitä kaikkea on tullu harrastettua paljon. Siis paljon, tota koiraa lääpitään liki koko ajan. Liikunta ja kylmä lumi tekee saman, joten onneksi olen taas terve ja päästään kunnolla lenkkeilemään.

Valitettavasti kauluri ei estä koiraa nuolemasta mahaansa, joten turvauduin kevyeeseen kuonokoppaan. Onneksi toi koira on niin ihanan fiksu ja rauhallinen, ettei se ollut kopastakaan moksiskaan, jatko vaan uniaan. Mutta se ei ole kuin se muutama sekunti, kun silmä välttää ja se on nuollut koko mahan läpimäräksi, joten kovat otteet oli liki välttämättömät. Iho ja kutina tuntuu rauhoittuneen jo ihan vuorokaudessa, kun oon pystyny estämään koiraa kokonaan olemaan nuolematta vatsansa ihoa. Huoh.

Katotaan nyt vielä tovi saadaanko oireet kuriin kotikonstein, muuten käydään visiitillä tohtorin vastaanotolla. Mikäli jotain fiksua ja oleellista aiheuttajaa en keksi tässä ajan mittaan, alan vakavasti harkitsemaan ton koiran sterilointia. Nyt Birren elämä on pelkkää juoksua ja valeraskautta. Ja tämmöset räjähtävät mystiset oireet ressaa meitä kaikkia.

Tässä on onneksi yksi mukava "salainen" projekti vireillään. Siitä lisää sitten joskus, mutta lupaan, se tulee olemaan erittäin ihana yllätys.. :)

Kesä, tule jo!

maanantai 11. helmikuuta 2013

Tuotearvostelu: Pallonheitin

Kyllä vaan! Tossa se pallonheitin on odottanut eteisessä monen monta viikkoa, koska ajattelin sen odottavan kesään asti ennen testausta. Mutta äsken ulkona kävi niin, että koirille heittelemäni tennispallo katosi jonnekin ton valkoisen tavaran sekaan, eikä sitä enää löytynyt. Koska leikki oli parhaimmillaan, ei sitä voinut lopettaa näin tylysti vaan seuraava pallo oli kiinni tässä kyseisessä pallonheittimessä, joten nyt oli tullut sen aika.

Ihan huippu vehje! Ihan siis mielettömän paras, pikkuinen vips vaan ja pallo lensi piiiiiiitkälle. Ei tarvinnut heitellä olkapäätä sijoiltaan, vaan pikkanen huiskaus ja pallo oli jo kaukana. Eikä myöskään tarvinnut nostella sitä kuolaista palloa käsin, sen sai noukittua suoraan heittimeen. Ja taas, vips vaan ja koirat pinkoo täysillä. Tää on ihan meijän härveli!

Jotenki kummasti vaan kävi niin, että tää toinenkin pallo otti ja hävisi. Harmistuksissani tökkäsin heittimen hankeen ja ajatuksissani sitä pyörittelin. Nostaessani heittimen hangesta tajusin ilokseni siihen muodostuneen täydellisen pyöreän lumipallon! Heitin toimii siis myös samaan tapaan kuin se kauha jolla tehdään jäätelöpalloja. Painaa tikun hangen pintaan, pyöräyttää pienen kierroksen ranteella ja TADAA, lumipallo! Näin meidän huvi ei loppunut vielä toisenkaan tennispallon katoamiseen.

Ja mikä parasta, tää pallonheitin on Biltemasta ja se makso kaikki 1,99€! Taidan käydä hamstraamassa näitä varastot täyteen. Tätä tuotetta suosittelen erittäin lämpimästi! :D

Ask First!

Tämä ilmaisee asian huomattavasti kauniimmin, kuin minä vittusaatanoiden ja keskisormieni kanssa. :)

Dogs in Need of Space

torstai 7. helmikuuta 2013

Niin metsä vastaa kuin sinne kiljutaan...

...vai miten se nyt sitten menikään? Enivei, pointtina se, että tajusin taas miten täydellisesti mun oma mieliala heijastuu koiriin ja etenkin niiden kanssa tekemiseen. Meillä oli äsken ihan mielettömän hauska puolituntinen treenailun merkeissä.

Mulla on ollu tosi hyvä päivä, oon pitkän aikaa nukkunu ihan erinomaisen hyvin, työpäivä oli tosi kiva ja se yleisfiilis tänään vaan on ollu tosi hyvä. Niinpä kun tungin taskut täyteen Natural Menuja, meijän pieni treenihetki oli täynnä naurua, riemunkiljahduksia, heiluvia häntiä ja onnistumisentunteita. Rentoja koiria, jotka luotti omaan tekemiseensä ja niillä oli ihan valtavan hauskaa - mulla oli ihan valtavan hauskaa. Tajusin, että tätä sen kuuluu olla, tätä tää on parhaimmillaan.

Bea on aina iloinen ja vilkas ja tekee kovin mielellään, mutta kun mun mielentila on oikea, niin ton koiran seuraaminen on tuplasti tiiviimpää, sen maahanmenot on salamannopeita, sen luoksetulo on täynnä ihan rajatonta riemua ja nopeutta ja se tuijottaa mua koko ajan häntä heiluen ja suu auki niin, että se näyttää äänettömästi nauravan koko ajan. Mä en sais olla niin mielialojeni uhri, koska kun mun asenne on kohdallaan, toi koira ilmentää sellasta tekemisen riemua, että voi itsekään muuta kuin nauraa ja ruokitaan toistemme riemua vielä entisestään. Mun pitäis useammin osata unohtaa ne omat kiukut ja murheet ja antaa tosta koirasta huokua itseeni tota elämäniloa.

Mutta suurimman eron huomaa tossa Birressä. Sen seuraamisesta tulee oikeasti aktiivista, se tuijottaa tiukasti muhun ja pysähdyksissä se ottaa perusasennon niin jämäkästi, että melkein tömähdys kuuluu sen takapuolen alta kun se pamahtaa maahan. Ja ne luoksetulot! Kyllä se tulee luokse, mutta siitä puuttuu liian usein se sellanen JEE TÄÄLTÄ MÄ TUUN! -fiilis. Mutta tänään meillä oli se fiilis. Porokoiran pyllerö ihan todella kiihdytti (uskokaa tai älkää) makuulta kun kutsuin. Se laukkasi epänormaalin vauhdikkaasti koko matkan ja tiiviisti pamahti eteen nenä mua kohti. Sen luoksetulossa oli tänään juuri sitä kaivattua riemua ja intoa, se oli melkein sellasta Bea-tyylistä loikkimista häntä viuhuen.

Tää meijän hurja treenihetki piti sisällään pääasiassa seuraamista ja maahanmenoja. Lopuksi jätin koirat vierekkäin makaamaan ja matkan päästä kutsuin niitä vuorotellen luokse. Toisella kierroksella puoleen väliin maahanmenot ja siitä luokse, edelleen kaikki eri aikaan. Olin aika riemuissani, koska ne todella toimii myös eri aikaan, vaikka lähtevät vierekkäin. Ajattelin Bean lähtevän liikkeelle herkemmin, jos ensin kutsun Birren, mutta se menikin toisinpäin. Bea oli kuin liimattuna, eikä hievahtanutkaan, vaikka Birre lähti pinkomaan vierestä, kun sen sijaan Birre irtos makuulta kun kutsuin Beaa. Oho. :)

Bean maahanmenot kesken luoksetulon oli myös vaikuttavia. Se liuku vaikka kuinka kauan mahallaan, kun niin huimasta vauhdista heitti maihin. Meinasin kuolla nauruun, niin täysillä ja tosissaan se sen veti. Ja pari kertaa se maahanmenon sijaan tarjos kumartamista, eli maahanmenon sijasta se löi maahan vaan etupään ja liuku pylly pystyssä ennenkuin vauhti pysähtyi. Jos se noin tekee joskus kokeessa, että liikkeestä ennemmin kumartaa kuin menee maahan, niin käsi sydämellä lupaan ja vannon, että vain ja ainoastaan nauran sille. Virheenä se rupee jo olemaan niin huvittava, että eihän tollasesta voi suuttua.

Nyt mua odottaa muutama kilo lihoja pussittamista ja koirat saa samalla ruokansa. Tänään mennään ihan loistavalla fiiliksellä nukkumaan, näitä päivä ja iltoja lisää! :)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Ei mitään sanottavaa

Näin on. Ei yhtään mitään fiksua sanottavaa tai tärkeää kerrottavaa. Mä oon ollu ihan luvattoman laiska koirien ja kaiken muunkin suhteen, ihan totaalisen liian laiska. Mutta ehkä se maailma ei ihan vielä kaadu tähän.

Voin ilouutisena kuitenkin ilmottaa, että Birre todella on laihtunut! Sen kylkiluut tuntuu jo suhteellisen helposti ja nyt kun saatais kunnon kuntokuuri päälle, että saadaan lihasta tyhjän nahan täytteeksi, niin varokaa vaan kun me tullaan tyhjentämään kaikki näyttelyiden palkintopöydät! Ennen niitä kylkiluita piti kaivamalla kaivaa jostain sieltä pehmeyden alta ja silloinkin löydökset oli vähän oman tulkinnan varassa, mutta nyt voin varmuudella sanoa, että siellä ne on, ihan oikeesti.

Täten joudun samalla ihmettelemään sitä, kun ihmiset tuskailevat lihavien koiriensa kanssa. Että vaikka miten syötetään sitä LAIHDUTUSRUOKAA, niin ei se vaan laihdu. Kyllä mun oman itseni laihduttaminen on paljon vaikeampaa, koska mun itsekuri on vähän heikkoa tekoa. Koiralta vaan vähensin sitä ruokaa ja siinä se, olipa vaikeeta. Eikä se tossa istu mua anovasti kattomassa, että byhyy näännyn nälkään, anna herkkuja! Tää on selkee, mä tarviin jonkun muun ruokkimaan mua ja pitämään julmasti nälässä, yhtä lailla se munkin vatsalaukku pienenee ja näin kylläisyyden tunnekin tulee pienemmästä määrästä.

Niinpä päästään taas tähän aiheeseen, että kesä vois tulla jo. Sen sijaan kaks päivää ollaan saatu taas lisää lunta ja kesä on jälleen himppasen kauempana. Mä pelkään jonkinlaista alkavaa tulehdusta tai rasitusjuttua toisessa jalassa, kun jo toista viikkoa on levinnyt voimakasta kipua nilkasta jalkaterän ulkosyrjään. Tää jo itsessään tekee liikkumisesta aika inhottavaa, koska se ihan todella sattuu jokaisella askeleella. Onneks on koirat joita voi pitää vapaana, niillä on hauskaa vaikka ei mentäiskään johonkin toi pitkälle ulkoilemaan.

Tänäänkin illalla koirat joutu tyytymään tossa etupihalla riekkumiseen. Yhä ne vaan jaksaa painia ja riekkua keskenään ja möyriä hangessa. Ihan hyvä vaan, lievittää mun morkkista ees vähäsen, kun voin paikkailla tätä laiskottelua astumalla vaan ovesta pihalle. Hyi mua. Jonna, HYI!

No jonkun verran on lunta juu.

Bea kävi mittailemassa, olisko puro jo uintikunnossa! :D

Ihan tavallinen ilta meillä.


Ylläriiii...

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Tyyne-mummo

Tänään lähettiin Tyyne-mummon (eli Birren) kanssa ihan kahdestaan katsomaan suurta maailmaa. Bea sai jäädä kotiin kahdestakin syystä, ensinnäkin sen yksinoloharjottelua on tehty aivan liian vähän ja toisekseen sillä on juoksut. Toisia tosin ei tunnu häiritsevän lainkaan viedä juoksuista koiraa eläintarvikeliikkeeseen, mutta mun mielestä niin ei kuulu tehdä.

Niinpä Tirriäinen jäi kotiin ja me mummelin kanssa käytiin moikkaamassa mun töissä ollutta kaveria. Liikkeessä oli hirmuinen vilinä ja hälinä ja sitähän mä nimenomaan toivoinkin. Birre oli aavistuksen jännittynyt ja kontaktin saaminen siihen sitä kautta myös aavistuksen hankalampaa. Pyörittiin liikkeessä kuitenkin niin kauan, että koira rentoutui ja ihmisten tuijottaminen epäluuloisesti muuttui uteliaisuudeksi.

Mun koirat saa ihan vapaasti katsella toisia koiria. Hihnassahan me ei tunnetusti moikkailla, mutta saa olla kiinnostunut ja katsoa, kunhan se ei ole pois siitä, että saan koirani huomion juuri silloin kun niin haluan. Niinpä jouduin oikein keskittymään siihen, että halutessani Birren huomion tai siirtää sitä kauemmas lähestyvästä koirasta en pelkästään vetänyt hihnasta, vaan pyysin sitä siirtymään niin, että sen oli myös kuunneltava mua. Jos vaan siirtelee hihnasta koiraa, se voi vallan hyvin edelleen jatkaa kohteensa tuijottelua, käskyn kuunteleminen ja totteleminen vaatii keskittymistä muualle.

Kotona painoin korvan kiinni oveen, mutta kotona oli aivan hiljaista. Pimpottelin ovikelloa ja koputtelin ovea, mutta edelleen oli aivan hiljaista. Odottelin tovin ennen kuin menin sisälle ja Bea kyllä nousi pediltään ja heilutteli häntää portin takana, mutta oli rauhassa ja hiljaa.

Kaupasta mukaan tarttui muutama nahkapanta. Nimenomaan, muutama. Ostovaiheessa on tapahtunut jotain todella todella mystistä, koska mulla on kolme täyspitkää, aikuiselle koiralle sopivaa pantaa. Vaikka mulla on vain kaksi koiraa?! Tää oli kyllä helppo selittää: mä oon tietysti ottanu yhen pannan varalle. Koska pannat oli ihan todella halpoja niin kai mä aattelin niiden olevan heikkolaatuisia, joten yksi panta on selkeesti varapanta, jos jompikumpi käyttöpannoista hajoaa.

Mutta tässä tulee se suurin mysteeri. Neljäs panta onkin punainen ja pieni. Siis mitäh?! Se ei mahdu kummallekaan mun koirista, eikä mulla ole aikomustakaan sitä lahjoittaa kenellekään pikkukoiralle. En ymmärrä tätä ostosta lainkaan. Mitäköhän mun alitajunta yritti mulle viestittää tän hankinnan kautta, tietääkö joku muu, mä en nyt ymmärrä tätä lainkaan?!




perjantai 1. helmikuuta 2013

City

Tervetuloa helmikuu, taas ollaan pykälää lähempänä kevättä ja sitä kautta kesää. Ja sehän mulle passaa, tykkään talvesta mut nyt alkaa olla mittari aika täynnä sitä. Olisin ihan valmis kesään, valoisiin iltoihin ja lämpimiin öihin.

Me käytiin koirien kanssa tsekkaamassa Kerava-city. Ollaan nyt oltu niin eristyksissä pitkään, lenkkeilty kaukana kaikista muista. Niinpä kun kerrankin olin kotona valoisaan aikaan päätettiin lähteä sivistyksen pariin ihan tosissaan ja käppäiltiin tonne meijän hurjaan keskustaan.

Paljon ihmisiä, hälinää, kiljuvia lapsia, räkiviä pissiksiä ja muutama koirakin saatiin ohittaa. Aika surutta jakelin hörökorville nameja kaikesta toivotusta käytöksestä. Keskelle suurinta ihmisvilinää pysähdyttiin ihmettelemään ja ilman liikettä Birren on kaikista vaikein käsitellä vieraiden ihmisten kummallisuuksia, kuten kovaäänistä puhetta ja juoksemista. Niinpä sille lenteli ahkerasti nameja, kun se ihan hiljaa ja rennosti katteli ihmisiä ja joitain läheltä ohi menneitä kohtaan se jopa osotti lievää mielenkiintoa.

Koko lenkki otettiin ihan muutaman askeleen seuraamisia. Birre 5,5v tajus tänään ekan kerran, että namia voi syödä rikkomatta katsekontaktia. Aina aiemmin se on laskenut pään "alas" syödäkseen namin, mutta tänään se osotti pystyvänsä syömään samalla katsoen muhun, jee!

Musta tuntuu, että Birre on laihtunu. Tai kiinteytyny, ihan miten vaan. Mun mielestä sillä pitkästä aikaa on vyötärö ja siitä saattaa erottaa joitain lihaksia, kun ihan todella tarkasti kattoo. Ja mitä ruokiin tulee, niin Murren Murkinaan tuli tänään uudet Alkuvoima -pakasteet, niin niitä piti heti ottaa kokeiluun. Nyt löytyy Murren Alkuvoima Lammas, Peura +Plus ja KanaFasaani pakkasesta. Ainakin annostelu on äärimmäisen helppoa (vaikkei pötköt ja isot lihaklöntitkään mulle tuota tuskaa), koska tollasessa 1kg pakkauksessa on sisällä kymmenen 100g levyä. Ja sulaa ihanan nopeesti, sopii tälläselle lahopäälle kuin minä, joka ei aina muista ottaa ruokia sulamaan.