maanantai 18. helmikuuta 2013

Jännittäviä aikoja

Olin yli puolet viime viikosta todella kipeänä, joten koirilla on ollu ihan tosi tosi TOSI tylsää. Mutta joku viisas mulle joskus opetti, että aina välillä tylsyys on ihan hyväkin asia. Tylsinä aikoina opitaan (ja muistellaan jo opittua) sitä mun paljon peräänkuuluttamaa rauhottumista, vaikka virtaa oliskin vaikka mihin tekemiseen.

On ihanaa katsoa rättiväsynyttä koiraa, siis sellasta joka on antanu kaikki henkiset ja fyysiset voimansa ja sen johdosta nukkuu syvää, unientäyteistä unta. Mutta koska pakkotilanteita vaan tulee, mä en ole vieläkään onnistunut olemaan yli-inhimillinen ja välttämään sairastumisia tai ihan tavallisia laiskotuspäiviä. Sillon on tärkeää osata myös koirien nostaa tassut pystyyn ja ottaa rennosti, vaikka tottakai olis paljon ihanampaa juosta pitkin pihoja.

Ja nyt supertylsän viikon aikana mä ilokseni huomasin sen, että nää kyllä osaa sen. Tai no, Birre nyt on tollanen aina, mutta vaikka Beasta näkee pitkälle, että se juoksis neljä kertaa Suomen päästä päähän jos antais luvan, se osaa huokaista syvään ja jatkaa makoilua. Kyllä mun sydäntä riipii kun se toiveikkaana heiluttelee häntää ja liikkuu kohti ulko-ovea, mutta tilanne nyt vaan on ollut tämä. Pidemmän päälle tylsyys ei ole hyvä asia, se on varma. Mutta tylsäilyhän ei meidän tavoite olekaan.

Birren pitkä ja raastava valeraskaus on ohi ja tilalle saatiin juoksut. Huoh. Ilmeisesti tästä hormonisekoilusta johtuen Birren iho reagoi taas. Sen mahasta on lähteny karvat ja iho on ärtyneen punainen ja kutisee valtavasti. Yritin miettiä muita muuttujia, mutta ruokavalio on ollu likipitäen sama ja koira pysyny sillä hyvässä kunnossa (se on muuten ihan oikeesti laihtunu, nyt voin lisätä ruokamäärää ja aletaan urakalla metsästämään lihaksia takaisin!) sekä terveenä. Ei ole ollut uusia pesuaineita, suuria stressitekijöitä, mä en vaan keksi. Mikään allergialääke ei lievitä kutinaa lainkaan.

Tassuthan viimeks räjähti samaan aikaan juoksujen alkamisen kanssa. Oman sairastamiseni ohella oon hoitanu ton koiran masua yötäpäivää ja koittanu helpottaa sen tuskaista oloa. Voin vaan kuvitella miltä tollanen kutiseva ja varmasti kirvelevä iho tuntuu. Viileähköllä vedellä mahaa suihkutettaessa Birre tuntuu olevan rennoimmillaan, eikä kutise juuri lainkaan.

Birre on myös viettänyt aikaa enemmän selällään, kuin jaloillaan, jotta mahan iho saa ilmaa eikä haudu koiran nukkuessa pienellä kerällä. Kaikki hierominen, silittely ja taputtelu tuntuu myös vievän ajatuksia pois kutinasta, joten sitä kaikkea on tullu harrastettua paljon. Siis paljon, tota koiraa lääpitään liki koko ajan. Liikunta ja kylmä lumi tekee saman, joten onneksi olen taas terve ja päästään kunnolla lenkkeilemään.

Valitettavasti kauluri ei estä koiraa nuolemasta mahaansa, joten turvauduin kevyeeseen kuonokoppaan. Onneksi toi koira on niin ihanan fiksu ja rauhallinen, ettei se ollut kopastakaan moksiskaan, jatko vaan uniaan. Mutta se ei ole kuin se muutama sekunti, kun silmä välttää ja se on nuollut koko mahan läpimäräksi, joten kovat otteet oli liki välttämättömät. Iho ja kutina tuntuu rauhoittuneen jo ihan vuorokaudessa, kun oon pystyny estämään koiraa kokonaan olemaan nuolematta vatsansa ihoa. Huoh.

Katotaan nyt vielä tovi saadaanko oireet kuriin kotikonstein, muuten käydään visiitillä tohtorin vastaanotolla. Mikäli jotain fiksua ja oleellista aiheuttajaa en keksi tässä ajan mittaan, alan vakavasti harkitsemaan ton koiran sterilointia. Nyt Birren elämä on pelkkää juoksua ja valeraskautta. Ja tämmöset räjähtävät mystiset oireet ressaa meitä kaikkia.

Tässä on onneksi yksi mukava "salainen" projekti vireillään. Siitä lisää sitten joskus, mutta lupaan, se tulee olemaan erittäin ihana yllätys.. :)

Kesä, tule jo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti