lauantai 30. maaliskuuta 2013

Match Show 30.3.2013

Vietettiin tänään Bean kanssa päivä Järvenpäässä meidän ihka ensimmäisen mätsärin merkeissä. Mua jännitti ihan urpona. Siis ihan totaalisen urpona. Mutta onneks mulla oli henkisenä tukena maailman ihanin Bea! Koiria keräänty paikalle PALJON ja se pieni parkkipaikka-alue oli ihan tupaten täynnä kaikenlaisia koiria, se oli vaan yks valtava pujottelurata koko paikka.

Valitettavan monella oli tapana päästää koiransa kimpoilemaan miten tahansa, että joutui olemaan tarkkana oman koiransa koskemattomuuden "varjelussa". Sitä helpotti aika mittavasti se, että Bea pysyi lähellä, kuulolla ja hallinnassa aivan koko ajan. Oli ihan mielettömän hienoa pujotella koirien ohi liki kosketusetäisyydeltä ja vaikken vaatinut Bealta kontaktia, se tarjosi sitä itse ja tottakai palkkasin sitä siitä erittäin ahkerasti.

Menestystä ei kylläkään tullut. Oltiin ensimmäisessä parissa ja saatiin punainen nauha, mutta punaisista sitten tiputtiin pois. Luulen, että tuomari oli unohtanu silmälasinsa kotiin, koska tottahan toki mun lapseni oli kaunein koira koko tapahtumassa, joten en sitten pahasti viittiny suuttua sille. Reppana oli kuitenkin puolisokea... Mutta Bea malttoi seistä hienosti ja liikkeitä katsoessa ravasi reippaasti. Hieno tyttö! Kyllä tuomari huomasi kuitenkin kehaista Bean jämäkkiä reisilihaksia ja naureskeli, että on taidettu juoksennella ahkerasti. ;) Muskelimimmi. <3

Täytyy alkaa harjottelemaan hampaiden katsomista. Mä en oo koskaan tajunnu, ettei se kovin nätisti anna kattoa hampaita (ottaa tassuilla katsojan kädestä kiinni ja yrittää pussailla naamaan), koska mä saan kattoa ne ilman mitään ylimääräistä toimintaa. :D Hupsista!

Oli niin rankat mätsärit, että otettiin Bean kanssa viiden tunnin päikkärit, herättiin tossa klo 21 jälkeen ja nyt ollaan ihan totaalisen pihalla. Mutta, kaiken kaikkiaan mä olen pakahtua rakkaudesta tota koiraa kohtaan, koska se käyttäytyi enemmän kuin hyvin. Parin viikon päästä sitten mennään kokeilemaan uudelleen. :)

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kaukolapsi 6vk.

Matka kesti 14h. Matkaa kertyi 730km. Dieseliä kului puolisen tankillista. Paluumatka taisteltiin raastavan päänsäryn, nälän ja väsymyksen kanssa. Mutta näitä kuvia katsoessa muistaa, miksi takamus ja selkä kesti koko päivän autossa istumisen. Koko retki vain viettääkseni neljä tuntia aivan ihanien pikkuisten hirviöiden kanssa. Ja koko retki oli todella sen arvoinen, vai mitä sanotte kuvien perusteella? Kaikki kuvat löydätte TÄÄLTÄ.









sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Arkitoko 24.3.2013

Meillä oli Bean kanssa taas tänään arkitoko. Reilu 1,5h riehumislenkki jäällä juuri ennen treeniä otti veronsa pienestä koirasta ja into oli ehkä vähän turhankin matalalla. Ei Bea silti missään nimessä huonosti suoriutunut seuraamisesta ja perusasennon harjoittelusta. Se vaan oli normaalia vaisumpi, vähän kuin tasoa Birre.

Yksi tehtävä oli lähteä perusasennosta seuraamisen ja pysähtyä muutaman askeleen jälkeen (oli teemana harjoitella automaattista istumista liikkeen pysähtyessä) ja senhän Bea jo osaakin ennestään hienosti. Saatiin kehuja jämäkästä ja tarkasta istumisesta pysähtyessä. Kontakti vähän meinasi herpaantua välillä, mutta pistän sen pienen uupumuksen piikkiin.

Autossa Bea nukahti liki välittömästi, joten ens kerralle korvan taakse, että ei noin uuvuttavaa lenkkiä ennen treeniä. Hyi mua. Ensimmäisellä kerralla oli sama asettelu, mutta lenkki oli hoidettu jo aikaisemmin aamupäivällä, niin kerkesi saamaan unta muutaman tunnin ennen treenaamaan lähtöä, joten sillon ei väsy painanut.

Nyt mun pieni aloitteleva tokokoira nukkuu tossa vieressä pienellä kerällä ja näkee unia pöydällä odottavasta ruoka-annoksestaan. Hieno pikkutyttö. <3

Tuusulanjärvi 24.3.2013











lauantai 23. maaliskuuta 2013

Aikuisten vuoro

Kun Bea sai eilen omaa aikaa agilityopiskelun parissa, oli tänään "aikuisten vuoro". Todellisuudessa Bea taitaa olla itseasiassa vanhempikin kuin toi saksanpaimenkoira, mutta aivottomuutensa takia se tuntuu aina nuorimmalta.

Otin siis vaan L:n ja Birren, koirille valjaat ja itselleni vyö. Sellanen 7km lenkki kävellen, hölkäten ja juosten. Ja voi sitten herranen aika, että tuntu oma askel juostessa olemattoman kevyeltä, kun oli vetoapuna tuo saksalainen!! Ei tarvinnu ku vähän heilutella omia jalkoja, niin koira veti eteenpäin.

Valitettavan paljon joutu kävelemään, koska tiet oli isolta osin ihan syvältä. Aurinko on sulattanut lumisen tien pintaa ja yön pakkaset sitä vasten jäädyttäneet samat auringon työt, joten liki main on pelkkää luistinrataa joka paikassa. MUTTA! Osittain kävelyteillä näytti pilkottavan asfalttikin, hurraa! Ai ai kun saadaan vielä lenkkipolutkin sulatettua esiin...

Birrellä tuli lenkin keskivaiheilla hyytyminen ja sitä ei huvittanu lainkaan. Loppua kohden se kuitenkin jakso taas juosta liina melko kireellä. Tutsi nyt saa aina anteeks kaikki tollaset laiskottelut. Onhan se kuitenkin Tutsi.

Oikea agilitykoira

Noniin. Eilen se sitten alkoi. Avain yllättäen, täysin varoittamatta, tuli ihan puun takaa. Meille tarjoutui Bean kanssa tilaisuus aloittaa varovainen tutustuminen agilityyn. Ja aloitettiin vaatimattomasti heti ihan oikeiden agilitykoirien treenihallista, näin suoritin toisen visiittini Ojankoon.

Ensinnäkin tajusin, ettei Bea ole koskaan ollut hallissa. Maneesissa se on käyny joskus pienenä lapsena, mutta siitä on jo aikaa. Tosin sillä oli maneeseissakin aina ihan mielettömän hauskaa, koska se sai niissä aina ihan hirveitä juoksuhepuleita, en tiedä miksi. Nyt oltiin kuitenkin ihan oikeiden koirien oikeassa treenihallissa. Ja mun pikkuinen tyttöni oli kuin kotonaan, niin kuin aina. Se oli iloinen ja kuriton pieni ipana joka heilutteli häntää ja söi nameja kädestä, niin että meinas veri lentää.

Bealla tosiaan on sellanen varsin...osuva tapa ottaa nameja, kun se vähän innostuu. Siitä johtuen mun oikean käden etusormen rystynen on ihan aina arpinen, rupinen ja pysyvästi muuttunut mustelmista tummaksi. Jostain syystä en vaan oo koskaan tullu opettaneeksi siltä pois tota ja nyt vuoden, parin aikana kun oon eri tavalla oppinu hyödyntämään tota sen korkeaa vireystilaa, niin olkoon sitten tollanen. Osaa se rauhallisessa tilanteessa ottaa namit tosi nätistikin, mutta kun on kivaa, niin saa kädet kyytiä. Ihan sama, ne on vaan mun kädet. Ja eilen myös Novan kädet, mutta niillähän nyt ei niin olekaan väliä myöskään.

Bean missioksi jäi putkeen tutustuminen. Nova avusti koiran matkaan putken toisesta päästä ja mä rävelsin siellä toisessa päässä. Ja sieltä se mun pieni lapseni huiskahti juosten läpi ja räjäytti mun pikkusiskolta- ja veljeltä mukaan saadun pienen pehmodelfiinin. Sain taas todeta koirani armottoman ahneuden, koska se unohti mut ja lelut kun meijän rakas avustaja vähän edes vilautti nameja. Ahen koira on ahne koira. :D Piippaava pallo tosin teki vähän suuremman vaikutuksen ja siitä luopuminen oli edes aavistuksen hankalampaa. Täytyy yrittää ettiä Bean ihan eniten lemppari piippaava pallo jostain...

Mutta joo. Mua on pelottanu ja jännittäny ihan kamalasti ajatus uuteen lajiin tutustumisesta, mutta mua lohdutti ja helpotti todella paljon, että sen saakin alottaa ihan noin ruohonjuuritasolta! Että ei meidän tarviikkaan osata ja opetella jotain ihan hirveen hurjaa ja hankalaa, vaan saa alottaa ihan helposta ja hauskasta jutusta. Tästä se sitten lähtee!

Bealla oli rankka oivalluksien päivä eilen muutenkin. Aamulenkki tehtiin koko kolmikon voimin jäällä ja saksanpaimenella on saksanpaimenten leikit. Ja Beahan on sellanen herkkis nöösityttö, että jos jostain lähtee vähän pelottava ääni ja se tulee liian lähelle liian rajusti, Bea poistuu paikalta syvästi kauhistuneena. Nyt kun mä jo luotan tohon saksanhaiveneen siinä, että siitä lähtee vaan paha ääni ja sen sellasta, mutta mitään sen kamalampaa ei tapahdu, oli mun helppo rohkasta Beaa takasin leikkiin ja ottamaan rennosti.

Niinpä se tajusi, että vaikka tosta lähtee tollasta urinaamörinäämurinaa ja muuta oheistuotantoa, niin ei siihen sittenkään edes kuole! On se vähän hurjan näköstä, kun tolla saksalaisella on sellanen tapa ottaa puoli Beaa suuhunsa (se avaa kitansa ammolleen ja ottaa suuhunsa puolet mun koirasta, mutta ei lainkaan sulje leukojaan, se vaan silleen "hamuilee" suullaan) ja sitten siitä lähtee sellanen örinä, mutta eilen Beakin joutui tajuamaan sen, että tää onkin ihan okei eikä mitään pahaa tapahdukaan. Niinpä se eilen rohkaistui (kuten kuvistakin näkee) ihan tosissaan kiskomaan L:n kanssa samaa lelua ja pikkasen jopa pystypainiasennossa läpsimään sitä tassuilla naamaan.

Aika hurja päivä totta tosiaan. :)

Tältä tosiaan näyttää mun rystynen.. :)

Näin mun koirani yritetään syödä :D

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Tuusulanjärvi 22.03.2013

Mä heräsin tänään klo 6.45. Ilman herätyskelloa. Oikeesti!! Eilen sain takaisin kyläilemään pari viikonloppua sitten vierailleen saksalaisvahvistuksen, joten heti aamusta lähdettiin nauttimaan aurinkoisesta ja kirpeästä säästä minnekäs muualle kuin jäälle. Ei yhtään ketään missään! Sai juosta ja riehua ihan kaikessa rauhassa. :)















keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pentuvideota

Kattokaas linkin takaa videota lapsosista (ja kattokaa minkä painosia mörssäreitä ne on!!): Kielapihkan pentublogi.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kehä kutsuu

Bean kanssa piti mennä mätsäriin vasta ens kuun puolessa välissä, mutta tästä lähettyviltä bongattiin pääsiäisviikonloppuna myös yksi match show, joten aikaistetaan tätä kehäkokemuksen kartottamista parilla viikolla. Sinne meneminen riippuu myös kovasti silloin vallitsevasta säästä, koska mä en sinne ulos lähe seisoskelemaan turhaan jos on ikävä keli. Täytyy siis toivoa pääsiäiseksi hyvää ilmaa!

Mehän tietenkin lähetään hakemaan vaan mukavaa kokemusta ja kehittämään kykyä keskittyä kovan hälinän keskellä Bealle ja mulle sitä itse tilannekokemusta. Oon ihan julmetun kova jännittämään kaikkia tollasia tilanteita ja koko ajatus kauhistuttaa jo valmiiksi, joten jostain se harjottelu on alotettava. Birren kanssa tää mun oma harjoittelu olis todella huono alottaa, koska se peilaa mun tunnetiloja todella vahvasti, joten mun hermostuneisuus tarttuis siihen ja tulis ilmi ikävällä tavalla, kuten arkuutena.

Bea sen sijaan on loistava harjoittelukaveri. Sillä on aina hauskaa ja kivaa eikä sitä paljon huolet paina, vaikka mua ahdistais miten paljon. Saa nyt nähdä jaksetaanko me tässä vielä opetella jotain seisomista kehää ajatellen, vai mennäänkö ihan tuurilla vaan kattomaan mitä tapahtuu. Sinänsä mitään paineita ei sekarotuisen kanssa tietenkään ole, koska kukaan ei tiedä miltä sen oikeesti pitäis näyttää! Se on hyvä just tollasenaan :D Toisekseen tiedän Bean olevan vähän turhan pyöreässä kunnossa, joten sekään ei tule sitten paperilla yllätyksenä. Lähetään vaan hakemaan hyvää fiilistä ja uusia kokemuksia. :)



sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tööt

Sunnuntaiaamu ja mä heräsin klo 7.30. Sen jälkeen vietin viitisen tuntia Ojangossa katsomassa elämäni toisia agilitykisoja. Eikä tää ollu edes mikään vitsi, yksiä ainoita kisoja oon ollu kattomassa aiemmin joskus vuosia vuosia sitten (Ojankoon kävi sekin reissu, sillon kun se oli sellanen aitaamaton säälittävä pieni raihnainen pläntti, oli vähän ajat muuttunu...). On mun sinne pitäny monta kertaa mennä, mutta kun en oo uskaltanu yksin..

Kyllä mä aina välillä vähän tajusin, että missä järjestyksessä niitä esteitä pitäis mennä ja jopa muutamia ohjaajien virheitä kerkesin tajuamaan liki main itse, ennen kuin mun  mukana ollut tulkki kerkes suomentamaan, että mitä just tapahtu. Mutta vain muutamia. Pääasiassa kauhistelin sitä vauhtia ja reaktionopeutta, mulla olis ollu jalat solmussa ekan kolmen metrin jälkeen!

Ehkä mun tarvii vielä käydä kattomassa jotain muitakin kuin noi kolmosluokan kisat, oli vähän turhan korkea aloitus ja kova duuni yrittää olla masentumatta, että ei sitä ihan heti alkuun tollasiin suorituksiin tarvi pystyä. Mun riemukseni siellä oli myös yksi porokoirakin. :) Ehkä joskus vuosien päästä mäkin voin siellä kirmata porokoiran kanssa, mene ja tiedä...

Maxien jälkeen kävin hakemassa koirat kotoa ja suunnattiin taas kerran Tuusulanjärvelle. En ottanu poikkeuksellisesti edes kameraa mukaan, mutta pallolinko ja narupallo päätyivät varustelistalle. Juoksutin lingon kanssa koirat aivan rättipuhkipoikkiväsyneiksi, koska mä olin ite jo valmiiks ihan mielettömän väsyny, tunsin päänsäryn tekevän tuloaan ja sitten oli vielä nälkäkin ja meinas alkaa kiukuttamaan.

Kotona odotti onneksi ruoka valmiina ja ahmittuani vatsan täyteen otin Bean kainalooni sohvalle ja vedettiin tukevat reilun parin tunnin päikkärit. Kohta voidaan syödä vähän lisää ja mennä takaisin nukkumaan. Kiitos.