maanantai 1. huhtikuuta 2013

April foooools!

Niin senkin höpönassut, muutama meni ja onnahti asettamaani aprillipilaan joka siis on tuo edellinen postaus. Siinä ilmoitan etsiväni Birrelle uuden kodin, koska nyt se on mukamas ikään kuin jaloissa. Ja näin mulle joku melkein suuttui ja pari sanoi muuten vaan julmaksi, mutta ai että mä olen nauranu täällä maha kippurassa!

Ja sitäpaitsi, se olen minä jonka pitäis suuttua, jos tuntee mut noin huonosti, niin soo soo. ;) Kyllä tosin nää vuosien vuosien takaa olevat ystävät ties heti, että nyt on joku vinossa tässä jutussa. Tutsi on kuitenkin mun ykköskultapossu ja vaikka tulis miljoona pentua taloon, niin arvon rouva on aina ja ikuisesti siellä korkeimmalla korokkeella.

Meillä oli eilen muuten ihan sairaan hauskaa. Mentiin taas räpeltämään agilityn pariin ja poikkeuksellisesti mulla olikin mukana vaan Tutsi. Siellä me oltiin niiden oikeiden agilitykoirien jaloissa, pari bortsua ja belgi. Mutta mulla olikin vaan porokoira. Ja tiettekö mikä porokoirassa on hauskaa? Kaikki tietää että bortsut ja belgit on taitavia ja niistä saadaan salamannopeita agilityohjuksia, mutta porokoira on vaan porokoira. Ne etenee silleen hassusti pomppien ja kun niillä on kivaa ne heiluttaa häntää ja haukkuu hau hau hau hau.

Porokoiralle odotukset ei oo likimainkaan ikinä niin korkeat. Ei ole paineita. Sen kanssa tärkeintä on pitää maailman eniten hauskaa, oli tyyli mikä hyvänsä ja niin me tehtiinkin. Kyllä mä välillä yritin muistaa Agility ABC -kirjasta ohjeita, että millä kädellä mun pitäis ohjata ja miten, mutta tasasesti koko ajan se tuppasi unohtumaan.

Birre osasi hypyt, putken, A-esteen ja puomin. Ekaa kertaa elämässään se meni kunnon mutkalla olevaa putkea, josta se siis ei tosiaankaan nähnyt läpi. Putkesta hyppyesteelle joko suoraan tai sivulle vinoon kauheeta kilpajuoksua ja voi ette usko mitä vauhtia se juos! Se pinkaisi putkesta häntä suorana ja ketterästi loikkasi esteen yli ja täysillä pallon perään. A-esteen ja puomin se myös teki vauhdilla. Kun jätin sen istumaan esteen taakse, sen teki mieli varastaa! Se nyki lähtötelineessään ja katto, että no joko? Joko? Joko? Nyt? Joko?

Itessäni oon ylpeä siitä, etten hermostunu sen räksyttelylle. Koska mähän oon opettanu siitä sellasen painepuhisijan/räksyttäjän. Ja jos alan komentamaan sitä hiljaseks, sen häntä laskee, se menee lukkoon ja se puhisee kahta kauheemmin eikä sillä oo enää kivaa. Ei yhtään kivaa. Niinpä kun mulla kerran alko oikeesti hermo kiristymään, istuin alas, laskin sataanviiteenkymmeneen ja aattelin, että kai tähän halliin nyt sen verran ääntä mahtuu. Ja niinpä Tutsin ei tarvinnu mennä lukkoon vaan se sai sanoa hau hau hau ja aina välillä se muuttu sellaseks iloseksi leikki-hau hau hau hau-ksi.

Mua nauratti monta kertaa ihan kauheesti, koska Tutsilla oli vaan niin hirvittävän hauskaa. Porokoirista aika harva juoksee silleen tuulennopeesti maata pitkin, vaan ne nimenomaan silleen hassusti pomppii ylöspäin juostessaan. Ja just silleen Birre teki, se loikki ja pomppi ja tuijotti mua tiukasti, että no mihin mä sit meen!  Sillä oli tosi hauskaa ja sen takia mulla oli ihan älyttömän hauskaa. :)

Ja kun Tutsilla on hauskaa, se haluaa sanoa hau hau hau hau HAU!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti