keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kamala tarve päteä

Sunnuntaina aloin opettamaan koirille paikallaan pyörimistä. Ensin yritin opettaa sen tasaisella lattialla, mutta sitten päätinkin ottaa avuksi lihalaatikon, jonka päällystin matolla liukkauden poistamiseksi. Laatikon päällä koira joutuu väkisinkin miettimään omien jalkojensa paikkoja, koska muutenhan tietysti tipahtaa pois laatikon päältä.

Hyvin nopeasti opittiin toiseen suuntaan pyörähdys. Pienellä käden liikkeellä Bea pyörähti ketterästi täyden ympyrän. Vois kuvitella, että sen opittuaan toinen suunta olisi ihan pala kakkua, mutta höpsistä. Ihan yhtä hankalaa sekin oli alkuun. Muutaman minuutin harjoittelun jälkeen Bea osasi pienellä sormen pyöräytyksellä pyörähtää kumpaan suuntaan tahansa.

Mutta tämän postauksen otsikko sai alkunsa Birrestä. Sen pistin odottamaan portin taakse, kun opeteltiin Bean kanssa uutta juttua. Se vaan ei Birrelle kyllä oikeesti oo yhtään ookoo juttu, koska se meinaa tulla portista läpi. Se repii porttia kynsin ja hampain ja huutaa. Sen pitäis päästä pätemään, miten helvetisti paremmin se osais ja oppis kaiken, kuin Bea. Muistin taas, minkä takia yleensä se saa treenaa paikkamakuuta sen aikaa kun teen jotain Bean kanssa...

Koska jos Birre ei ole portin takana tai käskyn alla maaten, ei tuu Bean kanssa tekemisestä mitään. Eräs rouva punkee röyhkeän olemuksensa kaiken tekemisen keskelle ja tarjoaa omia temppujaan, että kato ny, näin tää tehään! Sinänsä se on kyllä ihan huvittavaa, on ainakin intoa tehdä.

Mutta ihan pahinta se on jos opetellaan jotain uutta. En tiedä mikä siinä on se ero, koska jos tehdään vanhoja tylsiä juttuja Bean kanssa, niin Birren kiinnostus on hyvin olematonta ja se tyytyy kohtaloonsa asettua portin taakse, yleensä käy ihan nukkumaan asti. Mutta voi helvetti kun tehdään jotain uutta. Teenköhän mä sitten ite jotain niin toisin, kun on joku uusi liike tai temppu kyseessä, että toi arvon porokoira on revetä liitoksistaan. Normaalisti niin ehdottomasti porttia kunnioittava Birre ihan oikeasti repii kynsin ja hampain porttia ihan raivona, että nyt mä! MUN VUORO! ANNA MÄ NÄYTÄN!

Ja kun todella tulee sen vuoro, se säheltää ja tarjoaa kaiken osaamansa maan ja taivaan väliltä. Kummallista vaihtelua noinkin tylsältä koiralta. Sen mielestä oppiminen on vaan niin kivaa ja aina kun opetellaan jotain uutta saan muistutuksen siitä, että Tutsi on oikeesti nopee koira oppimaan. :)

Mun vuoro!!! MINÄ! MÄ! MEITSI! NYT!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti