perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kolmen koiran omistaja

Millonkohan viimeks on tullu nukuttua sohvalla päivävaatteet päällä ja peittona kylpytakki? Ja niiden kahden tunnin unien jälkeen on pompannut sohvalta ylös pirteänä kuin peipponen? Selkeästi on tullut pentu taloon, sellasen vuoksi sitä jaksaa tämmösiä ihme juttuja.

Tosiaan eilen pääsin klo 14 töistä, hain koko perheen kyytiin ja lähdettiin taas Pohjanmaalle. Viikossa pennut oli kasvaneet ihan järkyttävän paljon ja ne oli niin täynnä vauhtia, virtaa ja ääntä. Ne riehu ja huus ja paini ja riehu ja riehu ja riehu. Myöhemmin tää riehuminen osottautu erittäin hyväksi jutuksi...

Mulla oli kotimatkaa varten kassillinen kaikkia välineitä oksennusten siivoamiseen ja vaikka mihin. Petasin lakanasta ja pyyhkeestä Kaukolle pedin omaan jalkatilaani. Päätin tän pennun kotimatkaan ottaa ihan erilaisen lähestymistavan, sen sijaan että hyssyttelisin ja säälisin pelokasta pentua, jonka ahdinkoa sillä todennäköisesti vaan pahentaisin ja edesauttaisin pahaa oloa ynnä muuta. Hyvänä esimerkkinä Birre joka yrjös koko matkan mun sylissä ja sen jälkeen kärsi todella rajusta matkapahoinvoinnista 1,5 vuotta siitä eteenpäin. Olis kivaa saada aikakone ja selvittää olisko siihen voitu vaikutta toisin, jos olis jättäny sen lohduttelun, hyssyttelyn ja sylittelyn välistä.

Enivei. Kovetin sydämeni ja laskin Kaukon jalkatilaan. Se yritti ensin kiivetä sieltä ylös syliin, mutta hellästi pidin sen lattialla ja rapsuttelin, kun se istui nätisti paikallaan. Ja minkä takia se riehuminen kasvattajan luona oli hyvä juttu: ei tainnu kasvattajan kotikaan keretä kadota näkyvistä, kun Kauko käpertyi mun jalkoihin ja nukahti.

Ja se nukku. Mä olin ihan oikeasti yllättynyt, koska tultiin liki kolmatta tuntia yhtä soittoa, ennen kuin pysähdyttiin ja lapsi vaan nukkuu. Ei se vielä tauollakaan olisi halunnut herätä, mutta ajattelin silti herättää sen pissalle. Otin Birren mukaan kaveriksi, koska se on niin rauhallinen niin sitä on turvallista seurata. Niinpä mun iso pieni mieheni teki hienosti pissat keskelle huoltoaseman pihaa ja sitten palattiin autoon. Hetken se malttoi natustella ZiwiPeakin lammas-nameja, mutta sitten käpertyi takaisin lattialle ja jatkoi uniaan. Kauko nukkui koko loppumatkan kotiin asti.


Ei pahoinvointeja, ei edes kuolaamista, ei levottomuutta, ei piippailua. Birre tosiaan aikanaan yrjös koko matkan ja oli vielä kotonakin aivan toimintakyvytön. Bea tais yrjötä kerran tai kaksi, mutta palautu siitä varsin nopeasti. Ja kuitenkin Kaukon kotimatka kesti moninkertaisesti kauemmin, kuin kummankaan tytön hakureissulla. Aamuyöllä sitten jaksoikin riehua ja räyhätä. Häntä pystyssä lapsi tepasteli haistelemassa uusia nurkkia ja etsi heti parhaat lelut. Aivan valtavan rohkea pieni pentu. Tai no, pieni ja pieni...

Mutta voi kun koitti kauheus ja joutui ekan kerran portin taakse eristyksiin muista. Se sai ihan puhtaasti raivarin. Se ei ollu mitään pientä yhyyy mä olen aivan yksin, vaan se raivos. Se karju ja riehu ja raivos. Olin jo liki main aika vaikuttunut siitä metelin määrästä, mutta taukoineen sitä ei tainnu kestää kovin paljoa yli tuntia. Aika löysä suoritus, jos vertaa vaikka Beaan joka iloisesti häntä heiluen kirkui portin takana reilusti viidettä vai kuudetta tuntia aivan tauotta. Kauko sentään veti henkeä jossain välissä.

Käytän porttia yksinolon harjotteluun, koska sitä on helppo käyttää myös näin kun on itse kotona. Yksinkertaisuudessaan idea on se, että kun on rauhassa ja hiljaa, niin joko saa herkkuja tai portti aukeaa. Ainakin B&B saatiin tällä metodilla hyviksi olemaan yksin ja kotona hiljaa. Toisekseen portin taakse saa koirat laitettua jos esim tulee vieraita tai muusta syystä pitää saada koirat "pois jaloista". Vaikka Bean kanssa olin todella lähellä luovuttaa koska se vaan huusi ja huusi ja huusi ja huusi. Olin varma, että tähän koiraan tää ei vaan toimi. Sitten se vaan hiljeni. Yhtäkkiä. Muutamassa päivässä. Ja on ollu hiljaa siitä lähtien. Joten Kaukon pieni raivoaminen ei hetkauta mun uskoani vielä yhtään mihinkään suuntaan, Bea on asettanu riman aikanaan sen verran korkealle...

Namien voimalla vien Kaukon portin taakse ja pistän portin kiinni. Enää puhutaan vaan muutamista minuuteista, mitä se vähän jaksaa nurista ja ehkä pari ulvontaa pääsee, mutta sitten tulee hiljasta. Ja mä nään, ettei se edes välttämättä nuku, makoilee ihan rauhassa silmät auki ja sillon onkin jo hyvä hetki palkata huomiolla, namilla tai portin avaamisella. Paijatessa se heiluttaa iloisesti häntää, mutta jatkaa rauhallista makoiluaan. Jooh, kyllä tässä olis maratonin verran matkaa Bean huutokonserttiin.

Kauko on rohkea pentu. Vaikka kaikkihan niin sanoo, että on niin reipas ja rohkea pentu ja ensimmäinen yö meni niiiiin hyvin. Mä joudun toteamaan saman. Se tepsuttaa häntä pystyssä ulkona, seikkailee pitkin pusikoita ja kiipeilee lumikasojen päälle. Kauko on niin äijä.

Mulla on vielä vähän epätodellinen olo. Että ehkä se ei ookkaan jäämässä tohon, ehkä se lähtee viikon päästä. Vaan ei, mä saan nähdä kun se kasvaa ja olla tärkeä osa sitä. Se on mun koira. Mun ihan ikioma koira. Mä olen kolmen koiran omistaja, mulla on Birre, Bea ja Kauko. Wau. :)







2 kommenttia:

  1. onnea uudesta pennusta, Kauko vaikuttaa aika ihastuttavalta tapaukselta :)

    VastaaPoista
  2. Oih. <3 Kauko, ihana! ISO pieni pentu :)

    VastaaPoista