sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kaukon kuulumisia

Mä välillä tuppaan unohtamaan miten pieni toi pentu edelleen on. Se näyttää jotenki niin isolta ja välillä käyttäytyyki niin aikuisesti. Mutta se on edelleen kuitenkin vaan pienen pieni lapsi, joka unisena tykkää kömpiä syliin ja pusutella koko naaman läpi.

Edelleenkään se ei osaa kauheen paljoa. Se on jo ymmärtäny sanalla "Kauko" olevan joku merkitys ja se reagoi siihen kivasti. Käytiin alkuviikosta turisteina Tuusulan Kennelkerhon järkkäämissä mölliageissa. Odotukset oli taas korkeella, niinku mulla aina. Olin varma, että Kauko räksyttää hullun raivolla kaikille koko ajan ja aivan tauotta ja sinkoilee hihnassa ja unohtaa mun olemassaolon ja mä häpeen silmät päästäni ja hautaudun kotiini loppuelämäksi piiloon suuren häpeän kanssa.

Höpsistä. Kau oli ihan ihmisiksi, se katteli kiinnostuneena muita koiria, mutta käyttäytyi hyvin. Namit kelpas ja se ei tosiaankaan unohtanu mun olemassaoloa. Paras kohta oli, kun kisat oli jo loppuneet ja mies keräsi maasta kentän rajoina olleita nauhoja. Ne oli kiinni vanerin palasilla ja pitkillä "nauloilla". Vanereita ja nauloja varten mies potki mukanaan pahvilaatikkoa. Mies lähestyi meitä luonnollisesti kumarassa, kun keräili tavaroita maasta, ja potki laatikkoa suoraan meitä kohti.

Mitä tekee pieni porolapsi? Seisoo tukevasti neljällä jalallaan ja häntä pystyssä odottaa miehen tulevan tarpeeksi lähelle ja hyökkää miehen kädessä olleen vasaran kimppuun (paikalla ollut henkilö kuvasi tapahtuman, katso kuva TÄSTÄ). Huippua! Ei tietoakaan epäröinnistä. Ei jännittänyt kumarassa hassusti liikkuva mies, ei rämisevä pahvilaatikko. Kauko vaan odotti, että tuuppas vaan tarpeeks lähelle perhana... Hieno lapsi.

Eilen oltiin Ojangossa katsomassa muiden reenailua. Kauko myös kokeili mennä läpi metallisesta putkesta ja sieltähän se sujahti kuin vettä vaan. Koettiin myös ensimmäinen ukkonen! Itsehän pelkään ukkosta aivan kuollakseni ja nyt valtava jyrinä ja pauke oli aivan kohdalla. Henkisesti vedin itseni ympäri kolme rullaa ilmastointiteippiä, jotta pysyin kurissa edes jotenkuten. En ainakaan merkittävästi onnistunut tartuttamaan kauhuani pentuun, jolle napsin nameja suuhun aina kun jyrisi ja se vaan pällisteli aksaavan koirakaverin touhuja. Toista paukkuarkaa koiraahan en halua...

Kauko oli sinnikkäästi eilen melkein kellon ympäri hereillä. Parit pienet päikkärit se veti lätkämatsin aikana, mutta ei sellasia kunnollisia unia. Joten illalla myöhään Ojangosta lähtiessä se kokeili ensimmäistä kertaa matkustaa yksin auton takakontissa. Kontissa oli hiljaista, hyvin hyvin hiljaista. Kotona nostin pennun autosta, se kävi pissalla, kotona söi iltapalan ja meni nukkumaan. Tänään käytiin vähän uiskentelemassa ja ihan reippaasti se kyllä oli mukana, mutta hyvin tyytyväisen oloinen, kun tultiin kotiin ja pääs takasin nukkumaan. On hirmu rankkaa olla pieni lapsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti