sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pentujen vertailua

Voisin vähän vertailla millasia pentuja mulla oikein on ollut. Birre oli rauhallinen ja ihmisille arka, Bea oli hysteerisen villi ja yltiösosiaalinen ja nyt Kauko on villi, rohkea ja sosiaalinen. Kaikista oppii aina valtavasti jotain.

Mitä mä sitten olisin tehnyt Birren kanssa toisin? Ehdottomasti vienyt sen kontakteihin ihmisten kanssa miljoona kertaa useammin kuin mitä koskaan tulin tehneeksi. Etsinyt koulutuskenttiä jotka on täynnä koiraihmisiä ja joilta voit pyytää kärsivällisyyttä ujoa pentua kohtaan ja jotka olisivat malttaneet antaa pennulle aikaa tulla luokse. "Tavikset" kun eivät aina ymmärtäneet, että sen maanittelu ja houkuttelu vaan ajaa sen kauemmas. Syytin itteäni pitkään siitä millanen Birre oli nuorempana, mutta lohdukseni olen kuullut ettei se ole ollut sisarusparven ainut joka on ilmentänyt arkuutta. Synninpäästö, ei kaikki kokonaan ollutkaan mun syytä.

Mitä mä sitten olisin tehnyt Bean kanssa toisin? Ehdottomasti opettanut sen rauhottumaan alusta asti. Ei vasta vajaa parivuotiaana kun se oli jo oikeesti aivan hysteerinen. Mä vaan aattelin että onpas se villi kun se ei rauhottunu ikinä muuta kuin pakon edessä (portin takana). Niin kierroksilla käyneellä pennulla olis pitäny tehä paljon kierroksia laskevia harjotuksia, eikä vaan kirmata pellolla menemään täysiä, pelata palloa ja juosta vähän lisää. No onneksi tajusin sen edes myöhemmin.

Mitä mä sitten olisin tehnyt Kaukon kanssa toisin? En tiiä vielä. Parin vuoden päästä mä varmasti mietin, että miksen sillon pentuna tehnyt niin ja näin ja noin, mutta niin se menee kaikkien pentujen kanssa, väittäisin. Kaikkien kanssa tekee jonkun virheen, mutta tärkeintä on ottaa niistä opiksi. Jos mä Birren kanssa tein viiskyt asiaa päin persettä, niin Bean kanssa osasin olla tekemättä niistä ehkä kolkyt. Ja osan toistin silti. Ja saatoin keksiä pari uutta juttua mitkä tehdä päin persettä. Kaukon kanssa osaan ehkä välttää vielä useamman niistä virheistä, mitkä mokasin Birressä, mutta eiköhän me keksitä paljon uusia virheitä. Ja niistä sitten pyritään ottamaan opiksi.

Mitä muita eroja näen Kaukossa verrattuna kahteen aikaisempaan pentuun? Pissan ja kakan määrä. HALLELUJA! Mä en enää ikinä syötä pentua muuta kuin raakaruoalla, koska siis herranen aika toi etenkin kakan määrä on pienen pienen pieni murto-osa siitä, mitä noi kaks muuta tuotti kuivamuonalla. Kaukohan ei ole yhden ainutta kertaa vielä kakannut sisälle, ei pienintäkään kikkaretta. Birre ja Bea kakkas yhen koulupäivän aikana vähintään kaks läjää ja mielellään vielä kuudet lisää saman vuorokauden aikana. 

Pissan määrästä puhumattakaan. Kauko pissaa tasan yhden ainoan kerran sisälle yön ja työpäivän aikana. Ja molemmat lätäköt se tekee LATTIAKAIVON viereen, että ne voi vaan suihkulla huuhdella pois. Tän asian suhteen ehkä helpoin pentu mitä ikinä koskaan voi olla! Toki nyt on muitakin eroja, kuten että Kauko on ensimmäinen ei-kerrostalossa-asuva pentu. Pentu on helppo tyrkätä ovesta pihalle monta kertaa päivässä ja tämän takia onnistumisprosenttikin on pilvissä. Aina kun mennään ulos, tulee hienosti pissat. Kerrostalo tekee ulosviennistä vaivalloisempaa ja minä en ainakaan siellä jaksanut rampata kymmenen minuutin välein ulkona. Kauko on myös ensimmäinen pennuistani, jolla ei sisällä ole lainkaan pissapapereita. Vahingon sattuessa riehumisen lomassa se vaan siivotaan vähin äänin pois ja hetken päästä kokeillaan ulkona paremmalla tuurilla.

Bea on mun pennuista ainoa joka on ollu ahne. Siis oikeesti ahne. Niin ahne että pienestä pitäen ohitukset on tehty jonkun kuivan kuivamuonanappulan perässä. Ja mä oon edelleen sitä mieltä, että ahne koira on maailman helpoin. Ihan ehdottomasti. Nää mun porokoirat sen sijaan haistattaa pitkät mun nameille. Sisällä ihan perus napsut kelpaa nameiksi, mutta ulkona ei. Birrelle en sillon pentuna koskaan löytänyt sopivaa namia, mutta jotenkin me ollaan selvitty. 

Kaukolle olen löytänyt ihan ultimaattisen herkun, mutta pakko myöntää että Kaukolla on varsin kallis maku. Meinaan possun kuivattu kieli, 44€/kg, olis ihan ultimaattinen herkku. Siis ihan älyttömän sairaan ihana ja paras. Niitä mä oon sitten käyttäny kaikista haastavimmissa tilanteissa koska ne on pennulle ihan jättipotti. Helppoja juttuja namitellaan niillä "tylsillä" nameilla, jotka uppoaa parhaiten kun ensin joutuu vähän saalistamaan namikättä kiinni tai etsimällä namin nenän kanssa maasta. 

Birren ja Bean kanssa en pahemmin koskaan sillon nuorena leikkiny esimerkiks vetoleikkejä. En osannu ajatella, että se vois joskus olla palkkausmuoto, joten se vaan jäi. Kyllä ne nykyään siitä innostuu, mutta ei ihan niin täysillä aina kuin vois toivoa. Niinpä vahingosta viisastuneena Kaukon kanssa on leikitty paljon ja etenkin niitä yhdessä toteutettavia vetoleikkejä. Kunnon repimisestä pentu saa "voiton" ja sitten se innoissaan tulee uudestaan mun luokse, että noni uudelleen! Hyvä hyvä.

En myöskään ole kieltänyt Kaukoa mistään tavaroista, joita nyt ei välttämättä olis suotavaa hakea ja pureskella (kengät, kaukosäädin, keppejä, roskia, jne) vaan mennyt lääppimään sitä ja tehnyt nameilla vaihtokauppaa. En halua sen oppivan siihen, että jos on joku aarre niin sen kanssa kannattaa paeta tai sen menettää. Sen tilalle saa aina jotain. 

Kauko on myös ensimmäinen pennuistani, jonka opetin rauhottumaan syliin selälleen. Opetusprosessi oli simppeli: riehumalla ei saavuta mitään ja vasta letkeän rauhallisena pääsee jatkamaan touhujaan. Selälleen ottaminen syliin toimii "jäähypenkkinä" kun menee turhan kovaa ja sen ansiosta kynsien leikkuu on ihan lastenleikkiä. Senkun kippaa koiran syliinsä ja napsuttelee kynnet nips naps ja valmis!

Ens viikolla pitäis vihdoin tulla myöhäistä kevättä ja alkukesää muistuttavia kelejä, joten päästään istuskelemaan sivistyksen pariin. Kauppakeskusten edustat, kaupunkien keskusta-alueet ja koiratapahtumat odottavat meitä. Taskut tungetaan täyteen nameja ja aikaa varataan useampi tunti. Kesäpentu on paras pentu!




1 kommentti: