sunnuntai 30. kesäkuuta 2013


Hammaslääkärissä

Mä en oo koskaan tullu kysyneeks, että mimmosissa tilanteissa pennuilta käydään ihan poistattamassa hampaita tohtorin vastaanotolla. Mulla on kai käyny hyvä tuuri näiden kaikkien kolmen kanssa, kun maitohampaat on "itsestään" kimpoillu pitkin seiniä.

Tai siis. Mun koirilla on aina pentuaikana ollu omat hammaslääkärit. Nää on semmosia hammaslääkäreitä, jotka oottaa kunnes pennulla on tarpeeks tukeva ote lelusta ja sitten alkaa hampaita ropisemaan. Joskus on sanottu, että tulee vino purenta jos kasvavilla hampailla vetää vetoleikkejä, mutta mä en oo vielä koskaan uskonu sitä varotusta ja priimat purennat noilla aikuisilla ainakin on.

Tänään oli Bean vuoro olla hammaslääkäri. Kaukolla oli yläkulmurit suhteellisen jämäkästi edelleen kiinni ja uudet puski jo ahkerasti läpi. Niinpä heitin koirille patukan. Pidin itse kahvasta kiinni, ensin patukkaan tarrasi Kauko ja sitten Bea. Vimmasin, hetsasin, Bean hurjimman raivon hetkellä päästin kahvasta irti. Kun Kauko seuraavan kerran irrotti patukasta ja avasi suunsa, näkyi vaan suun täydeltä verta. Se maiskutteli kummissaan hetken aikaa, kunnes leikki jatkui. Sinne meni ne kulmurit. Kaikki. Nyt on uusilla tilaa kasvaa.

Juhannuksena Titon kanssa vetoleikeissä irtoili poskihampaita. Tässä ja tässä kuvassa voi nähdäkin suussa verta. Harmittaa vaan ihan urpona, etten yhtään hammasta oo saanu talteen. Poskihampaista näyttäis olevan vielä ainakin yks irtoamassa. Se jo vähän heiluu, mutten ällötykseltäni kykene kiskomaan sitä irti. Täytyy antaa koirien vetoleikkiä pelkästään sisällä, jos sitten saisin edes yhden hampaan talteen. Ehkä.

Bean harvahampaat sillon joskus kaaaaauan kauan sitten. :)

Mökkiviikonloppu

Voi ihanuutta! Oltiin koko viikonloppu mökkeilemässä Mäntyharjulla. Koirat sai olla pihalla, juosta, uida ja rellestää. Lauantaina Kauko kävi turistina kattomassa Tokon SM -kisoja (muutama kuvanen sieltä TÄÄLLÄ) ja sitten kirmattiin takaisin mökille nauttimaan elämästä.

Bealle luonnollisesti tärkeintä oli laituri ja uiminen. Lauantaiaamuna se ampaisi ensimmäisenä laiturille pällistelemään, että no joko saa hypätä?! Siihen olis pitäny asentaa joku mittari, sen viikonloppuna kerryttämä uintimatka laskettaisiin aivan varmasti kilometreissä...

Pikkupoika-Kaukokin pulahti järveen oikein laiturilta. Melkein sukeltamiseks se homma meinas mennä, mutta eipä tuo tuntunu haittaavaan, kun monta kertaa meni uudelleen. Ja mikä hämmentävintä, jopa arvon Rouva Porokoira hypähti laiturilta. Moneen otteeseen. Se on se maalaisilmasto...

Lauantai-iltana oli hyvin väsyneitä koiria. Ne levis pitkin lattioita ja kuorsaus vaan kuulu. Oon toitottanu tätä miljoona kertaa ennenkin, mutta on maailman ihanin näky, kun koirat nukkuu aivan totaalisen rättipoikkiväsyneinä. Se on parasta, se tuo mulle ihan valtavan hyvän mielen. Kuvia on taas kerran niin jäätävä määrä, että tein pari kollaasia ja loput löytyy TÄÄLTÄ.







torstai 27. kesäkuuta 2013

Kolme videota


Birren video tältä päivältä. Se on vaan jotenki niin symppis, tommonen mun kultapossu ja sunnuntai-koira. Videolla se esittää ehdottomasti seuraamisensa parhaimmistoa ja häntä vipattelee koko ajan. Sen motto on selkeesti "hitaasti, mutta varmasti". Jep, semmonen se on. <3


Ja sitten tietysti myös Bea. Se on ihan oma itsensä, häntä huiskii, ravatessa liike on aivan ylimitotettu ja se loikkii paljon. Mietiskelin, että videon perusteella varmaan aatellaan ton koiran olevan ihan holtiton. Höpsistä, se olis pomppimatta jos mä haluisin niin. Mut sen mielestä on ältsin kivaa pomppia, ni siinähän pomppii. Ei ihan parasta Beaa videolla, mutta ihan tarpeeks.


Kaukokin teki jotain pientä. Joku oli laiska ja ohjaa koiraa nenästä, mutta minkäs teet. Laiskuus iski. Se on niin kiva. Se tekee tosissaan ja taitavasti. Kun nyt vaan ahkerasti panostan ja kaivan taas naksuttimen kaapista, niin me ollaan kohta ihan tosi tosi tosi taitavia.

Vielä video eiliseltä


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Rankan aamun päättävä ilta

Aamun reippailujen lisäksi Kauko kävi vielä illalla painimassa lapinporokoira Savun kanssa. Lapsillahan on ikäeroa vain muutama päivä ja olemme nähneet viimeksi aaaaaika kauan sitten. Vähän oli eri näköset lapset kameran tähtäimessä tänään. Suut hiekassa painittiin, revittiin lelua, kuskattiin keppejä ja juostiin kovaa. Kuvia tuli taas sen verran vaatimaton määrä, että kaikki kuvat löytyy TÄÄLTÄ.










Klo 04.36

Siihen aikaan mä heräsin. Aivan pirteenä, ei unesta tietoakaan. Ensin tuskailin ja yritin saada runnottua itteni takasin uneen, mutta pyh ja pah. Joten peittelin arvon rouva porokoiran sänkyyn nukkumaan (se katto mua tosi pahasti kun ehdotin treenaamaan lähtemistä) ja otin nuorison mukaani.

Käytiin vähän aksailemassa siedettävissä varhaisen aamun lämpötiloissa. Kauko teki ekaa kertaa semmosta ihan oikeeta putkea. Se rallaili sieltä läpi häntä suorana ja korvat liiskassa niskaa pitkin ja spagettijalat rymisteli kauheella vauhdilla läpi ja vinkulelua retuuttamaan. Ja koska olen ahnehtija, teki Kauko myös loivasti kaarevaakin putkea, josta ei nähnyt läpi. Ei vaikuttanut mitenkään, ihan yhtä täysiä se meni senkin läpi. Pätevä lapsi!

Kauko tutusui myös matalaan puomiin mun varmistellessa vieressä. Ei se raukka tainnu edes tajuta olevansa jotenkin normaalia korkeemmalla maan pinnasta, ilosesti häntä keikkuen se sipsutteli menemään ja kontaktille pysähty nautiskelemaan nameja.

Bea teki putken ja parin matalan esteen yhdistelmää. Mutkaputkesta este, toinen, takasin putkeen ja palkka. Semmonen vähän ympyrän muotonen setti. Ja se veti hirveetä rallia! Hiekka vaan pöllys taakse kun Bea paino hanaa ja sinkos tän meijän "vaativan radan" läpi. Olo oli ku voittajalla, meillä kummallakin.

Tän tunnin aikana lämpötilat nous jo huomattaviin lukemiin. Kello ei ollu vielä juuri mitään, joten lähettiin vielä riehumislenkille työkaverin sportti-ranskanbulldoggin kanssa. Ihan jäätävän nopee bulldoggi olikin! Suoralla Beakin sai pistää töppöstä toisen eteen ihan tosissaan, kun tää pieni tykinkuula ampas matkaan. Bean pelasti ainoastaan sen nopea formula-autoa muistuttava mutkittelu. Ja siitäkin tommonen bulldoggi on kiva, että vaikka motoriselta tarkkuudeltaan vielä varsin köyhä Kauko rojahteli sen päälle, niin bulldoggi ei hievahtanutkaan moisesta törmäilijästä.

Kaiken kaikkiaan varsin mielettömän hyvä aamu!

Myöhemmin aamulla sain tämmösen kuvaviestin. Ei tainnu
rouva porokoiraa kauheesti surettaa nuorison poistuminen
harrastusten pariin :D

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Koirien juhannusrallit

Nyt tuli Bean, Kaukon ja Titon parin tunnin ralleista niin paljon kivoja kuvia, etten osaa edes valikoida, joten kaikki vaatimattomat 405kpl kuvia löydätte TÄÄLTÄ!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Mukavaaa ja turvallista juhannusta kaikille!



Unikoulu

Kaukon missiona on oppia nukkumaan erilaisissa paikoissa. Kun yöt sujuvat niin mallikkaasti omassa huoneessa, niin tottakai mä haluan sen oppivan nukkumaan joka paikassa. Se osaa nukkua töissä, se osaa nukkua mummolla Birren ja Bean kanssa.

Toissailtana se sitten pääsi ensimmäistä kertaa Birren ja Bean kanssa nukkumaan meijän makkariin yläkertaan. Kaikki menee vallan mainiosti, kunhan muistaa pistää vaatekaappien peiliovet piiloon. Nää miehet meinaan on vähän yksinkertasempaa porukkaa ja kaks tuntia sitä ittensä peilailua, oman peilikuvansa kanssa leikkiyrityksiä, vaanimista, murinaa, pakoryntäyksiä ja muuta pientä ohjelmaa, mä veivasin ne peilit piiloon. Urpo.

Viime yönä Kauko nukku yksin makkarissa ja tytöt alakerrassa. Peiliovet oli piilossa heti alusta lähtien, joten minuutissa Kaukkis käpertyi Birren tutulle paikalle mun yöpöydän alle matolle (ensin kävi rymyämässä vaatekaapit läpi ja kurkkimassa ovien taakse, että eilen täällä joku komee kaveri kyllä oli...). Se ei yritä hyppiä sänkyyn, se ei vaella keskellä yötä, ei mitään. Heleppoa!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kaukon treenikuulumisia

Äskeisen treenihetken innoittamana kipaisin kirjoittelemaan Kaukon treenikuulumisia. Uutena asiana Kaukkis opetteli hetki sitten nostamaan avaimet lattialta. Maltoin taas käyttää klikkeriä - hyvin tuloksin. Ei mennyt ihan oikeasti montaa minuuttia, kun pentu nosti avaimet lattialta ihan ilmaan asti, jee!

Kaukon bravuuriksi on muodostunut itsehillintää vaativat asiat. Ruokakuppia, vapaa -käskyä, paikallaoloa, namin ottamista tassujen välistä vasta luvalla, jne jne jne. Kaikkia näitä Kauko odottaa käskystä riippuen joko istuen tai maaten. Ja se tekee sen hienosti! Se on asennossaan hievahtamatta ja varmasti. Se odottaa ilman hötkyämistä ja tuijottaa mua tiukasti luvan saadakseen. Vielä pitäisi muistaa vahvistaa myös ihan nelijaloin seistenkin sitä odottamista. Seiso -käsky on aina ollut mulle semmonen unohdettu yksilö...

Voin jättää Kaukon (ilman kovin lähellä olevaa häiriötä, parin kymmenen metrin päässä aidan takana olevat koirat eivät häiritse) istumaan tai maahan ja mennä itse monen metrin päähän. Olen kerännyt hämmentyneitä katseita puistossa, kun pentu makaa pitkän matkan päässä maassa ja itse heiluttelen käsiä, tömistelen jalkoja, hypin, pompin, kyykkään, pyörin ja ihan mitä vaan. Mitäpä tuosta, se hieno lapsi vaan odottaa ja odottaa kunnes joko kutsun luokse tai vaihdellen menen sen luokse ja vapautan siitä.

Perusasentoa on harjoiteltu myös. Kauko hakeutuu jo istumaan vierelle ja nenä kohti taivasta tuijottaa muhun namin toivossa. Tätä pitäisi muistaa treenata vähän ahkerammin, pistetään korvan taakse...

Lelusta luopumisen opetin jotenkin vahingossa. Emmä tiedä miten siinä oikein niin kävi. Ilman käskyjä, ilman mitään kummallista, ihan vaan pysähtymällä. Äsken revittiin ihan hirveellä vimmalla Novan ostamaa patukkaa ja kesken suurimman raivon ja kiihkon otin patukan molemmista päistä kiinni ja pysyin ihan paikallaan ja hiljaa. Pari sekuntia ja tsup, Kauko on kuin nappia painamalla aivan rauhallinen, istuu ja tuijottaa mua. Ja ihan yhtä nappia painamalla se on taas räyhäämässä ja raivoamassa patukan kimpussa luvan saatuaan. Ihanaa!

Mulla on vaan ihan hirmu ihana ja fiksu lapsi ja mä jaksan rakastua siihenkin monta kertaa päivässä uudelleen ja uudelleen. :)




sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Pentujen leikkitunti + paljon kuvia

Eilen kävi vähän ikävästi. Iso koira innoissaan syöksähti Kaukoa kohti ja se säikähti ihan sydänjuuriaan myöten. Tilanne saatiin tasaantumaan, mutta kokoeron takia kosketuksiin ei voinut päästää. Pelokkaan murinan ja epävarmuuden täyttämä tilanne oli kaikkea muuta, kuin mitä ikinä pennun kanssa toivon. Huoh.

Tuli sitten kiire alkaa etsimään niitä hyviä kokemuksia ja äkkiä. Silmiin osui Koirakoulu Välkyn pitämä pentujen leikkitunti. Niinpä lähti pentu mukaan ja nokka kohti Renkoa. Tilanne vaati kiperästi korjaustoimenpiteitä, joten tunnin ajomatkakaan ei haitannut mitään.

Alku meni niin kuin odotin ja pelkäsin, Kaukolla oli niskakarvat pystyssä ja se murisi. HURRAA! Mutta se oli hyvin hillittyä ja se kuitenkin sieti hyvin sen, että kolme pientä pentua tuli haistelemaan sitä. Pyrin itse olemaan mahdollisimman rento ja liikuin pitkin aluetta, jotta en jää itse lataamaan sitä jännitettä ja koirat lähtevät liikkumaan. Tilanne rentoutui kuitenkin hyvin hyvin nopeasti ja Kauko oli oma itsensä.

Kaukon lisäksi oli neljä pienikokoista pentua. Kauko oli suunnaton sotanorsu pieniin kavereihinsa verrattuna ja sen takia jouduin aika-ajoin sitä vähän jarruttelemaan. Meijän ehdoton lemppari oli pieni valkoinen russeli, joka ei ollut moksiskaan, vaikka Kau vähän rajusti ja isommalla elopainolla painikin sen kanssa. Siellä se muksahteli nurin pitkin nurmikkoa ja antenni ilosesti heiluen juos läskin spagettijalkaisen otuksen perään, että jeeeee kaverii!

Nyt ei auta murehtia, että kaikesta huolimatta se tavallaan huono kokemus (vaikka mitään pahaa ei onneksi sattunutkaan fyysisesti) pääsi tapahtumaan. Täytyy vaan muistaa entistäkin ahkerammin kerätä niitä hyviä. Tänään tavattiin neljä erilaista kaveria ja vaikka eilisen tuoreessa muistissa olevat tapahtumat aiheuttivat pienessä miehessä epävarmuutta alkuun, pääsi se siitä nopeasti yli ja oli oma itsensä. Juoksemista, painia, leikkiä ja hillitysti kovaa ääntä. Tänään saatiin moninkertaisesti hyviä kokemuksia.

En osannut valikoida kuvia joten laitan ne kaikki, sorry! ;D

Kuka ei kokonsa puolesta kuulu joukkoon? :D

Tämäkin oli kiva kaveri! Hirmu reipas pieni tirriäinen, joka pisti
uskottavasti hanttiin jättiläiselle.

Isoveljellinen taputus päälaelle...



Mitä sä teet?

Mäki tuun kattoo..

..jännää..

...ja nyt ollaan molemmat tälleen!

Yksi ehkä noin sadasta kuperkeikasta.





Kotimatkalla iski väsy.

Mitkä jalat?

Yksi, kaksi ja kolme koiraa!



Miten se elämä kolmen koiran kanssa nyt sitten eroaa kahden koiran kanssa sompailusta? No aika paljon ja ei juurikaan. Tarvitaan käytöstapoja, järjestystä ja vähän enemmän huumoria.

  • Bealla on leikkikaveri aina, koko ajan, joka päivä ja tauotta. Ja sama toisinpäin, Kaukolla on oma "isosisko" joka jaksaa leikittää sitä ihan koska vaan ja miten kauan vaan. 
  • Birre saa olla rauhassa noilta ällöttäviltä koirilta. Sen mielestä ne vois kadota koko maailmasta tai ainakin olla hiljaa sillon, kun rouva itse tahtoisi nukkua. Yleensä viimeistään se veret seisauttava mulkaisu saa nuorison olemaan hiljaa.
  • Pentu oppii puhumaan koiraa alusta asti. 
  • Mutta pennulle ei tahdo muistaa järjestää tarpeeksi tapaamisia toistenkin koirien kanssa.
  • Voi helposti treenata häiriön alla ihan koska tahansa, vaikka omassa olohuoneessa!
  • Ulos lähtiessä tarvitaan sääntöjä. Kolme jaloissa säntäilevää koiraa tekee kaaoksen, mutta nätisti rivissä seisovat/istuvat/makaavat koirat eivät ole kaaos. Kun saa rauhassa kytkeä kaikille hihnat, selvittää ne sopivasti omiin käsiinsä, avata oven ja vasta sitten kutsua koirat mukaan, ei ole mitään ongelmaa. Tilanne vaatii hallintaa.
  • Lenkillä ei ole ongelmaa, koska aikuiset osaavat olla vetämättä, eikä pentu koe tarvetta singota niiden edelle, joten puolivahingossa sekin on vetämättä.
  • Aikuisilla on tarpeeksi varma ohitus, joten voin keskittyä pennun namitteluun ohituksessa.
  • Ruokailu ei ole hankalampaa. Syödään nätisti rivissä ja jokainen vain ja ainoastaan omasta kupistaan.
  • Ehdoton sääntö aina ja koko ajan: toisten ruokia/nameja/herkkuja/luita ei varasteta. Kukaan, keneltäkään. Birrellä nyt yleensä onkin nuttura niin tiukalla, ettei kukaan uskalla edes hengittää sitä päin, kun se syö jotain.
  • Lelut on eri asia, saa varastaa, repiä ja leikkiä. 
  • Loppupeleissä kaikki on aina mun. Sen takia niistä ei tapella tai vahdita. Ruoat, lelut, nukkumapaikat, jne., ne on kaikki mun. Jolloin on myös mun tehtävä valvoa, ettei kukaan vie jotain toiselle omaksi annettua tai tee tuhmuuksia. Birre on avustava käsi ja hoitaa aina pentujen ymmärrykseen sen, että toisten ruokiin et koske ja toisten päällä et kiipeile kun ne nukkuu. Asia ymmärretään kertalaakista.
  • Ruokaa menee enemmän. Ylläri.
  • Kolme koiraa on eri tavalla lauma. Esimerkiksi pennun huomiosta joudun vähän enemmän "kilpailemaan", mutta toistaiseksi se ei ainakaan ole ollut ongelma ja mulla on korkeampi asema kuin Birrellä tai Bealla. 
  • Aikaa menee ihan helvetisti. Pennun kanssa on järjestettävä kahdenkeskeistä koulutusaikaa. Pakko. Mutta samalla sitä on oppinut olemaan tekemättä siitä semmosta kauheeta numeroa. Sen treenihetken voi pitää tiukan aikataulun alla vaikka omalla pihalla, jos ei treenikentälle asti kerkiä. 
  • Mitä enemmän pentu kasvaa, sitä vähemmän se on aikuisten ajasta pois. Ulkoillaan enemmän koko lauman voimin, kun nuorimmainen on jo ymmärtänyt, että kukas hitto mä olen ja että mä kuitenkin sanon sen viimeisen sanan, vaikka Bea houkuttelis mihin hulluuksiin mukaan. ;)
  • Kaikkien kolmen kanssa olen saanut treenattua suhteellisen tasaisesti.
  • Tilan määrä sohvalla on kutistunut olemattomiin...
  • Mikään ei voita sitä tunnetta, kun saa katsoa omien koiriensa leikkivän, juokseva, painivan ja toimivan yhdessä, laumana. Tai kun nukutaan yhtenä kasana. Niillä on ihan aina seuraa, joka puhuu täsmälleen samaa kieltä samalla, kun ihmisrotua edustavat yksilöt huitovat ja pälättävät täysin käsittämättömiä asioita. 
  • Kadunko kolmannen koiran ottamista? En.



keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Pikkumiehen työpäivä

Kauko oli tänään töissä. Ihan ilman "isosiskoa". Reippaasti se jaksoi melkein koko pitkän päivän, mutta ihan päivän loppupuolella pääs niin hitonmoinen väsymys iskemään, että pienen kaverin unta ei häirinny juuri yhtään mikään. Monen monet ihmiset Kauko jaksoi moikata läpi ja oli oma ihana itsensä. Mahtava pieni kesätyöläinen <3





Loppuun vielä video Kaukon heräämisestä, kun työpäivä oli ohi ja piti kotiin lähteä. Ei oo enää kovin skarppi työmies... :)


Oman lauman leikkimistä ja Kauko 4kk -videot



torstai 6. kesäkuuta 2013

Oman elämänsä valiot

Ihan yhtäkkiä yllättäen nappasin treeniliivin tossa äsken päälle ja taskuihin nameja. Pääsin ihan yllättämään jo ittenikin. Ei mitään suunniteltua, ei plääniä, pelkkä tylsän illan hep-idea. Se oli loistava idea. Se oli parasta. Mä oon niin onnellinen!

Ensin otin mukaan rouva-porokoiran (lapsi-porokoira oli temppuillut jo aikasemmin illalla, se teki vähän maahanmenoa ja noutoa, lopuksi leikittiin kovasti vetoleikkiä). Se ei oo ikinä koskaan seurannu niin hyvin! Se imeyty mukaan ku iilimato, se tuijotti mua vaativasti, reagoi pysähdyksiin kuin Bea konsanaan ja voi voi voi mun laiskanpulskea Tutsi oli upee!!

Mä uskalsin keskittyä itteenikin. Katoin eteenpäin, annoin käskyn, odotin ja annoin jännitteen nousta, liikuin reippaasti ja luotin koiraan. Mä tunsin sen katseen itessäni. Mä tiesin, että nyt se menee just niinku pitää. Palkkasin namilla lennosta kesken seuruun pari kertaa pitääkseni tän harvinaisen motivaation yllä ja voi ettien että kuinka arvon rouva-porokoira marssikaan mukana.

Sain myös pidettyä itteni kurissa. Kun meni näin hervottoman hyvin, otin vaan muutaman lyhyen pätkän ja yhen pidemmän. Jätin sitä intoa ja tekemisen meininkiä ilmoille roikkumaan ja poistuin areenalta kintereilläni porokoira, joka oli tahtonu tehä vielä lisää! Ehkä me ollaan vähän myöhässä, koira täyttää syksyllä kuus vuotta ja se on vasta nyt opetettu seuraamaan edes vähän sinne päin. Ei se mitään, mä olin siitä tänään tosi ylpeä. <3

Sitten otin hysteria-Bean. Alkuun otin sille kaks reilun minuutin paikkamakuuta, kun se olis ollu siinä kovimmassa vimmassa sählätä ja singota ja tehdä ja tarjota vaikka sun mitä. Se teki sille hyvää. Kaiken sen kuohunnan keskellä pystyä pysymään nahoissaan. Ekalla palkkasin pari kertaa, mutta toinen pätkä meni syvässä hiljaisuudessa. Bea tuijotti mua tiukasti, mutta makuu oli rauhallinen ja varma.

Oon aina pitäny seuruuta tosi vaikeena liikkeenä enkä oo osannu opettaa sitä ja sen takia se on ollu ehdottomasti mun eniten vihaama liike. Sen takia sitä ei varmaan oo pahemmin tullu tehtyäkään... Mutta nykyään se on mun ehdoton lemppari. Ja se on kokonaan Bean ansiota, se on niin super. Se tulee sivulle mistä suunnasta ja kulmasta tahansa, se seuraa hirveellä tsempillä ja häntä huiskien. Kuinka ihanaa tollasen koiran kanssa onkaan tehdä yhdessä!

Eikä tää ilta ollu mikään poikkeus. Paitsi ehkä vähän vielä normaaliakin parempi. Birren kanssa onnistumisten jäljiltä olin tosi tosi tosi hyvällä fiiliksellä ja se tarttuu välittömästi Beaan ja tsemppaa siihen vielä lisää tekemisen meininkiä. Ja se seuras upeesti. Tahdikkaasti, tarkasti, tiukassa kontaktissa ja se ihana häntä huiskien. Palkan virkaa toimitti pesupallo, koska en löytäny meijän tennispalloja mistään. Ei se haitannu, pesupallokin oli ihan super ja palkkana sai Bean irtoamaan kaikista henkseleistään.

Liikkeestä maahanmenoa ei osattu lainkaan vielä joku aika sitten. Nyt se menee, humahdus vaan kuuluu kun musta tirriäinen pamahtaa maihin. Se voidaan tehdä matelevasta kävelystä tai nopeasta juoksusta. Ihanaa, parasta, huippua.

Nyt kun saan vielä luottamukseni sille tasolle, että painutaan treenaamaan häiriön alle silleen kunnolla. Siis Bean kanssa, Birren kanssa tarvitaan vielä näitä upeita onnistumisia helpoissa olosuhteissa. Mutta hei, se nyt on vaan Tutsi. <3 Ja tarviin luottoa itteeni ja kykyä olla välittämättä siitä, että joku muu näkee ja saattaa arvostella. Ei pitäis olla tämmönen herkkis, joka menee lukkoon "yleisön" edessä eikä uskalla tehä, riemuita ja onnistua samalla tavalla, kuin tälleen oman pihan suojissa.

Se muutamien kertojen arki-toko oli hyvää harjotusta mulle. Siellä tehtiin juttuja, jotka Bea osaa jo eikä siellä koiraa oltukaan kouluttamassa, vaan mua. Mua jännitti se ihan valtavasti ja vasta parin kerran jälkeen uskalsin pyytää ja vaatia Bealta asioita niin, kuin mä teen normaalistikin. Uskalsin riemuita onnistumisista suurin elein ja ehkä se pelko mokaamista ja ittensä nolaamista kohtaan pieneni edes vähän.

Kerranhan siellä kurssilla piti mennä liikkeestä maahan ja oltiin sitä harjoteltu kotona jo jonkun verran ja se suju ihan hyvin. Mutta taas muiden läsnäollessa se oma itsevarmuus karisi ja eka yritys meni reisille. Koira kylläkin seuras tosi hienosti, ei siinä mitään. Sillä sekunnilla, kun se jätti menemättä maahan ja vaan sinnikkäästi jatko seuruuta, tuntu miten naamaa kuumottaa ja alkaa hermostuttamaan. Sillon vaan hengitin syvään ja toimin miten kotonakin. Se juttu oli jo mokattu, joten oli jotenkin helpompi vapautua. Hengitin syvään, jätin virheen huomiotta ja menin takasin alotuspaikkaan ja otin uudestaan. Ja mä vaan tiesin, että nyt se onnistuu. Niin se onnistukin. Täydellisesti, ihan just niinku kotipihallakin. Mun vaan pitäis uskaltaa tehdä täysillä, aina.

Enivei, paras minitreeni ikinä ja nyt voi niiiiiiin hyvillä mielin mennä nukkumaan. <3

Onnea on oma hörökorvalauma <3