keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Klo 04.36

Siihen aikaan mä heräsin. Aivan pirteenä, ei unesta tietoakaan. Ensin tuskailin ja yritin saada runnottua itteni takasin uneen, mutta pyh ja pah. Joten peittelin arvon rouva porokoiran sänkyyn nukkumaan (se katto mua tosi pahasti kun ehdotin treenaamaan lähtemistä) ja otin nuorison mukaani.

Käytiin vähän aksailemassa siedettävissä varhaisen aamun lämpötiloissa. Kauko teki ekaa kertaa semmosta ihan oikeeta putkea. Se rallaili sieltä läpi häntä suorana ja korvat liiskassa niskaa pitkin ja spagettijalat rymisteli kauheella vauhdilla läpi ja vinkulelua retuuttamaan. Ja koska olen ahnehtija, teki Kauko myös loivasti kaarevaakin putkea, josta ei nähnyt läpi. Ei vaikuttanut mitenkään, ihan yhtä täysiä se meni senkin läpi. Pätevä lapsi!

Kauko tutusui myös matalaan puomiin mun varmistellessa vieressä. Ei se raukka tainnu edes tajuta olevansa jotenkin normaalia korkeemmalla maan pinnasta, ilosesti häntä keikkuen se sipsutteli menemään ja kontaktille pysähty nautiskelemaan nameja.

Bea teki putken ja parin matalan esteen yhdistelmää. Mutkaputkesta este, toinen, takasin putkeen ja palkka. Semmonen vähän ympyrän muotonen setti. Ja se veti hirveetä rallia! Hiekka vaan pöllys taakse kun Bea paino hanaa ja sinkos tän meijän "vaativan radan" läpi. Olo oli ku voittajalla, meillä kummallakin.

Tän tunnin aikana lämpötilat nous jo huomattaviin lukemiin. Kello ei ollu vielä juuri mitään, joten lähettiin vielä riehumislenkille työkaverin sportti-ranskanbulldoggin kanssa. Ihan jäätävän nopee bulldoggi olikin! Suoralla Beakin sai pistää töppöstä toisen eteen ihan tosissaan, kun tää pieni tykinkuula ampas matkaan. Bean pelasti ainoastaan sen nopea formula-autoa muistuttava mutkittelu. Ja siitäkin tommonen bulldoggi on kiva, että vaikka motoriselta tarkkuudeltaan vielä varsin köyhä Kauko rojahteli sen päälle, niin bulldoggi ei hievahtanutkaan moisesta törmäilijästä.

Kaiken kaikkiaan varsin mielettömän hyvä aamu!

Myöhemmin aamulla sain tämmösen kuvaviestin. Ei tainnu
rouva porokoiraa kauheesti surettaa nuorison poistuminen
harrastusten pariin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti