maanantai 29. heinäkuuta 2013

Iltaretkeilijät

Koko perheen voimin käytiin Keinukallion liepeillä kävelyllä. Reissuun hurahti reippaasti yli 1,5h ja johan oli mukavaa. Mentiin niin myöhään, ettei taaskaan ollut muita liikenteessä, niin saatiin ihan kaikessa rauhassa tallustella ilman muita lenkkeilijöitä.

Koirat juoksenteli vapaana ja etenkin Kaukosta oli ihan mielettömän siistiä juosta puskista läpi. Ja puskien ympäri. Eikä haitannu jos vaikka välillä muksahti nurin ojaan. Löydettiin jättimäinen pelto, jossa oli pitkiä rivejä muoviin tungettuja heinäpaaleja.

Bea ponkas vanhana tekijänä heti paalien päälle ja juoksenteli niitä pitkin sinne ja tonne, ees ja taas. Birrelle se oli sen sijaan suurempi haaste. Yritys oli kova, se hyppäs kyllä tarpeeks korkeelle, mutta paikallaan. Siis suoraan ylöspäin, ei milliäkään eteenpäin. Meinattiin tikahtua nauruun, kun pullero niin tosissaan hyppii ja hyppii ja hyppii, mutta ei millään muotoa paalia kohti! Lopulta kiipesin ite paalin päälle, niin johan se Rouva Porokoirakin sieltä pomppasi perässä.

Kauko ensin katteli haaveilevasti paaleja, mutta totesi olevansa vielä liian pieni poika moiseen touhuun, joten kaiveli vaan jotain aarteita pellosta. Nostin sen kuitenkin paalien päälle ja vähän varmistelin valjaista pitämällä, ettei se keksi ponkasta sieltä alas. Yhdessä tuumin juostiin paaliriviä päästä päähän ja hirmuista vauhtia pentu uskalsi juosta, vaikka vähän se liukas pinta ja aika isot raot paalien välissä jännittikin.

Kotimatkalla poimittiin kaikki vadelmat puskista, mitä reitille osui. Kauko poimi niitä näppäränä poikana itse suoraan puskasta ja mussutteli tyytyväisenä saalistaan. Birrelle ne piti poimia ja Bealla nyt ei ollut aikaa moisiin turhuuksiin.

On ainakin juostu ja rymytty nyt niin paljon, että luulis unen maistuvan itse kullekin. Lupaan ja vannon tällä viikolla ottaa uusia kuvia! Kauko on hujauksessa kasvanut ihan valtavasti, joten sietää jo vähän kuvia päivittääkin. Viimestään viikonloppuna tulee hillitön kuvapläjäys, kun mennään koko viikonlopuksi taas mökille. :)

Ihan vain pikkuinen Tutsi <3

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Vapaapäivän kuulumisia

Ei uskois, että eletään heinäkuun loppupuolta. Ulkona on viileetä, harmaata ja ankeeta. Eilen illalla vietettiin monen monta tuntia Ojangossa, mutta ei oikeestaan tehty mitään. Tulihan oltua.

Koska eilen oli taas junioriosasto mukana Ojangossa, joten tänään startattiin vapaapäivä ihan kahestaan Tuksun kanssa. Käytiin kävellen kiertämässä kolme eri eläintarvikeliikettä Keravalla. Nautin Birren kanssa lenkkeilyn vaivattomuudesta ja kahdenkeskinen laatuaika tuntu piristävän koiraakin ihan merkittävästi. Se hölkkäili iloisen huolettomasti, välillä jopa niinkin reippaasti, että ajautu koko hihnan mitalta mun edelle. Ja se on muuten harvinaista se...

Kaupoissa se haisteli herkkuja hyvin läheltä, mutta totuttuun tapaan ei tehnyt elettäkään tehdäkseen ostoksia omin luvin. JataPetin kuivaherkkuosastolta tarttu mukaan lohi- ja heppakuutioita eväiksi kotimatkalle. Pienelle poropallerolle herkut maistu enemmän ku hyvin ja se mutusteli tyytyväisenä pitkin kotimatkaa herkkujaan.

Reippaasti yli tunti tähän meijän pikku retkeen hurahti ja kylläpä oli mukavaa. Rentouttavaa ja huoletonta käppäilyä rakkaan puksuttimen kanssa. Yeah. :)

Birre muutama vuos sitten. Mukavuudenhaluisuus ei ainakaan ole vähentynyt vuosien mittaan... :)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Laumaharmonia



Onnea on lauma. Onnea on onnellinen lauma. Voidaan nukkua yhdessä tai erikeen, vierekkäin tai vaikka puoliksi päällekkäin. Nukkuvaa kaveria ei kiusata ja nukkuva kaveri ei ala kiukkuamaan, vaikka toinen kaveri parkkeeraa itsensä hyvin lähelle nukkumaan. Onnea on maailmanparaskaveri, jonka kanssa voi nukkua maailman eniten lähellä.

Mä en kestä. <3

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Mummoaksaa

Kauko oli tiistaina neljä tuntia mukana Ojangossa, keskiviikkona leikkimässä Avan kanssa ja eilen toisen poropennun kanssa, joten tänään oli pikkupojan vapaapäivä. Ei se kyllä mitään vastalauseitakaan jaksanut esittää, kun telkesin sen portin taakse ja otin vain ladyt mukaan. On rankkaa olla niin pienen pieni poika.

Mentiin Tuusulan kentälle vähän aksailemaan. Ajattelin ensin ottaa Rouva Porokoiran, ettei se sitten jaksais huutaa autossa ihan niin paljoa. Huono idea. Sitä ei huvittanu, eikä kiinnostanu ja sitäpaitsi kaikki on ihan tyhmää. Rouva takasin autoon ja hysteria-Bean kanssa rallailemaan.

Virittelin verkot kujakepeille (nyt ymmärrän Novan kiroamiset viimeksi, se on tosiaan ihan syvältä laittaa niitä...) ja voi sitä vauhdin hurmaa. Kuja oli melko kapeana, mutta edelleen selkeästi auki. Sen verran kiinni, että ihan joutu hakemaan sitä varsinaista pujotteluakin pienesti mukaan. Kovasti aiheesta innostuttuaan Bea löys hienosti vauhdikkaan rytmin ja pujotteli aika paljon toinen tassu edellä silleen "uimalla". Mikskä sitä sitten oikeesti sanotaankaan.

Vinkulelulla hetsaamalla tehtiin ihan järjetöntä rallipätkää, koska kentällä oli valmiina kolme estettä peräjälkeen, kaareva putki ja siitä vielä yksi este. Bea ampu putkeen niin jäätävällä vauhdilla, että olin varma sen tupsahtavan sieltä seinästä läpi. Ja se oli niiiiiin happy! Ralli on niin maailman parasta ja sitten se kävi vielä yksinään pujottelemassa keppejäkin.

Kuulin autosta epätoivoista kimeetä haukkua. Tän äänen mä tunnen: Rouva Porokoira tahtoo päästä pätemään. Joten Bea autoon ja uusi yritys Tutsin kanssa. Voi hitsit miten eri fiilis! Olin iteki ihan JEEJEE Bean jäljiltä, joten nyt oli ihan eri meininki Birrenkin kanssa. Se ajo samaa rallipätkää ja kokeili ekaa kertaa elämässään myös vähän keppejä.

Olis siinä monella ollu ihmettelemistä, millä vauhdilla pieni punkero porokoira sujahteli keppien välissä. Se yritti oikein varastaa kepeille, et noni joko nyt?! No nyt?! NYT?! Ensin namialustalle ja sitten vinkulelun perään. Vinkulellulla saatiin ihan hirvittävästi paljo enemmän vauhtia (ylläri) ja arvon rouva innostu ihan tosissaan. Tän säilyttämiseks ihan vaan pari kierrosta Tutsin kanssa ja takasin autoon.

Verkkoja ei ollut tarpeeksi, joten yksi rako jäi auki, mutta se ei tuottanut ongelmia. Kerran Bea meinas sekunnin sadasosan verran pujahtaa avonaisesta kolosta, mutta salamana pättikin kurvata kepit loppuun.

Bean kanssa vielä parit rallit ja sitten käytiin tyttöjen kesken kävelyllä metsässä. Pari kivasti viilentävää vesisadetta saatiin niskaan, mutta kun oli lippis päässä, niin ei koko sadetta meinannut edes huomata. Jos sataa silmiin, niin sitten se on ihan tyhmää. :D

Olipas kiva lähtölaukaus viikonloppuun ja viimeisiin lomapäiviin!

torstai 18. heinäkuuta 2013

Poikien juttuja

Kauko kävi tänään painimassa ihan uuden kaverin kanssa. Konna on muutaman viikon Kaukoa nuorempi ja pojilla oli ihan hirmu kivaa yhdessä! Leikit kulki aivan samalla aaltopituudella, kiljuttiin ihan yhtä kimeästi ja painiminen oli aivan huippukivaa. Pari tuntia vierähti ihan huomaamatta!

Alussa otettiin vähän ohitusharjotuksia ja sitten rauhotuttiin nurmikolla istuskellen ja se sopi Kaukolle tosi hyvin. Jos kohtaamistilanne tulee liian nopeesti, sen aivokapasiteetti ei riitä sen käsittelyyn ja iskee pieni jännitys, joka vaatii komentelua ja isottelua. Nyt alkuun oli myös keesi varmuuden vuoksi pikkusen ylhäällä, mutta mitään komentelua tai muuta hölmöä ei tarvittu yhtään. Tämmönen hitaampi lähestymistapa sopii meille ainakin nyt paljon paljon paremmin.

Alle lätkin vähän parhaita paloja, mutta kaikki kuvat löytyy taas TÄÄLTÄ.









keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Pitkästä aikaa: Kauko & Ava

Viimeksi toukokuussa treffailtiin Avan kanssa ja nyt pitkästä aikaa käytiin vähän ajamassa rallia pitkin peltoja. Kauko näki myös lehmiä ihan tosi läheltä, mutta ne ei ollu ollenkaan jänniä! Ennemmin sain toppuutella sitä kauemmas lemmuista, kun innokkaat rouvat tungeksi kilpaa kattomaan, et mikäs ihmeen Nipsu se tuo on.

Lehmistä kuvia TÄÄLLÄ ja koirien kuvat TÄÄLLÄ.













FIN AEV Wauhtiwelhon Birre

Kyllä. Birre on nyt virallisesti Suomen ArkiElämänValio. 


Pidin lupaukseni, että koska junioriosasto sai treenata eilen ja Puksutin jäi kotiin, mentiin tänään ihan kahdestaan sen kanssa lenkille. Ei sillä, että noiden nuorempien tai vaikka koko lauman kanssa samaan aikaan olis jotenkin ylitsepääsemättömän hankalaa, mutta sitä ei voi sanoin kuvailla miltä tuntuu ulkoilla pelkän Birren kanssa!

Sen kun vaan kävelet. Ihan sama mitä tulee vastaan tai menee ohi, sen ku vaan hyräilet mielessäs lempparibiisiä ja kävelet. Se koira hölköttelee rennosti siinä vieressä, ihan koko ajan. Siinä se on. Hihnankäyttö tuntuu aivan totaalisen tarpeettomalta. Aidan takana koira räyhää räkä roiskuen, mutta Tutsilla ei ilmekään värähdä, ei ainuttakaan sivuaskelta, ei mitään mielenkiintoa toista koiraa kohtaan.

Se on niin huoletonta, vaivatonta, stressitöntä. Sitä vaan on ja kävelee. Ihanaa vaihtelua! Sillä helppoudella ei ole mitään rajaa. Ei tosta koirasta koskaan tuu sosiaalista kaikkien kaveria, näyttelytähteä, tokomenestyjää tai agilityn kisatykkiä. Mutta ArkiElämänValiona se on lyömätön. Aivan voittamaton. <3 Mamman rakas Puksutin.

Parasta, huippua, ihanaa ja mahtavaa!

Liki neljä tuntia Ojangossa ja vielä kotonakin olen yhtä hymyä. Puksutin jäi kotiin (lupasin, että mennään sitten ihan kahdestaan myöhemmin lenkille, ihan vaan kahdestaan ja jätetään vuorostaan nuoriso kotiin) ja sekös sitä otti päähän. Se tuli läpi kaikista aidoista ja porteista ja jäi kurkku suorana huutamaan ovelle. Painelin karmit kaulassa takaisin sisälle tuijottamaan sitä pahasti, että nyt perhana. Se hiippaili vähin äänin takasin omalle pedilleen ja sitten ei enää inahdustakaan kuulunut.

Ensinnäkin Kaukon kanssa jo iltapäivällä opeteltiin ensimmäistä kertaa vähän kiertämään tossa etupihalla puita. Ihan muutamalla toistolla se alko jo oivaltamaan, että mitä uutta tällä kertaa opetellaan. Jossain vaiheessa käytin namialustaa ja Kauko hhhhhienosti kiepsahti osoittamaani kautta puun ympäri ja ryminällä nameja hakemaan.

Sitten pakkasin junioriosaston autoon ja lähdin Ojankoon. Joskus jo aikasemmin mainitsin, että mua jännittää ihan kauheesti treenata muiden nähden. Aika tyhmää sinänsä, mutta en mahda sille mitään. Tiedättekös mikä helpotti ihan hirvittävän paljon? Kun sen sano ääneen niille, joiden kanssa oli treenaamassa. Eikä mua ees itseasiassa pidetty kovin urpona. Hassua. Sitten mua ei enää yhtäkkiä jännittänytkään yhtään niin paljon ja siinä ihmisten nähden uskalsin vähän tehdäkin jotain.

Kaukon kanssa otettiin vähän perusasentoa ja pikkusia pätkiä seuraamistakin. Pari kertaa jätin Kaukon maahan tai istumaan ja siitä kutsuin vauhdilla luokse ja sitten vaan hurjasti leikittiin. Patukalla vetoleikkejä ja kunnon räyhäriehumista. Ja mä ihan kokonaan unohdin jännätä sitä, että kentän laidalla joku kattoo.

En enää edes muista mitä kaikkea siellä agilityn puolella tapahtui, mutta Kauko ainakin meni putkea ja kujakeppejä verkoilla varustettuna. Kepit meni pari kertaa ihan hurjan hurjan hienosti ja löytyi vähän vauhtia sekä rytmiäkin mukaan. Sitten itsetuho-Kauko karkasi keinulle, mun sydän pysähty enkä kerenny tekemään mitään, Kauko oli vähän että OHO ja sitten että UUDELLEEN! ja siinä vaiheessa mä jo juoksin sydän kurkussa väliin. Helvetin hullu lapsi! Onneks se oli baby-puolen levee ja hyväpitonen keinu joka vielä liikkuukin aika vaivalloisesti.

Bea oli ihan hurjan pätevä myös. Koska onnea on oma Nova, sai Bea harjoitella ihan oikeiden agilitykoirien muuveja. Näppituntumalta sanoisin, että ainakin takaakiertoja ja välistävetoja siinä kolmen esteen välillä harjoteltiin. Ja pikkutyttö oli niin hurjan hurjan pätevä! Se keskitty ja mietti ja yritti parhaansa ja monta kertaa se onnistukin ihan tosi tosi hienosti. Helppoahan se on, kun on maailmanluokan tsemppari ja hyvänmielen tuoja ohjaamassa.

Bean häntä vipatteli ilosesti ihan koko ajan ja aina välillä se kävi esittelemässä mulle palkaksi saamaansa vinkulelua tai muutenvaan änkeämässä syliin. Ihan lohdullista ettei mua ihan täysin unohdettu... Ainiin ja tekihän Beakin kujakeppejä verkkojen kanssa, loppuosa oli tosin kapeampi, että joutu vähän jo hakemaan sitä pujottelun ideaakin mukaan.

Lopuksi vielä kahden poropennun ja kahden aikuisen koiran remmi sai ajaa rallia kentän ulkopuolella. Kotimatkalla oltiin hyvin hiljaista koiraa, syötiin kotona pikkusen iltapalaa ja nyt täällä retkottaa yksi agilitykoira sohvalla ja toinen lattialla. Ihan parasta. <3 Niin ja tietysti Tutsi, joka mököttää, kun ei tänään kerittykään kahestaan lenkille. Huomenna sitten, lupaan.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

6vk, 9vk, 12vk, 4,5kk

6vk, 10vk ja 5kk


Naurua ja kireitä hermoja

Eilen illalla siis. Birre oli tosi rasittavalla räky räky räky räky räky -tuulella eilen ja mulla meinas mennä hermo siihen. Sen takia jätin sen ensin autoon ja otin vain Bean ja Kaukon mukaani. Mun on turha ottaa räksyti-Tutsia mukaan jos mulla on valmiiks hermo tiukalla, koska se vaan pahentaa sitä.

Edellisellä kerralla Kauko jänskätti aika paljon hevoset. Ne oli aika isoja ja pelottavia ja pienelle miehelle ihan liikaa käsitellä. Eilen semmonen heppa kuitenkin lompsutteli meijän ohi ihan melkein kosketusetäisyydeltä. Napsin Kaukolle nameja naamaan sen täysin rennosti katsoessa heppaa. Ei jänskättäny, ei tehny mieli murista tai puksuttaa, ei yrittäny poistua kauemmas. Heppa oli itseasiassa ihan jees.

Se muutaman viikon takainen toisen koiran säikähdys ja sen aiheuttama jännitys toisia koiria kohtaan tuntuu suhteellisen hyvin unohtuneen. Enemmän se on taas muuttunu kiinnostukseksi toisia koiria kohtaan ja kehonkieli on enemmän vieraita koiria kohden, kuin poispäin niistä. Sellasta positiivista uteliaisuutta, että kuka toi on ja mihin se menee ja mennääks meki sinne. Hyvä juttu!


Siinäpä Kaukon ilta tiivistettynä. Frisbee tuli Kaukolle tutuksi ja se rohkeasti jahtasi maata pitkin vierivää kiekkoa ja kanteli sitä suussaan. Sen lisäksi leikittiin Titon kanssa vetoleikkejä. Ja osattiin käyttäytyä paremmin kuin Rouva Porokoira. On se niin pätevä pikkulapsi.


Ja tottakai myös Bean ilta tiivistettynä. Myös Bea kiekkoili ja pari kertaa nappasi pikkuheitosta kiekon ilmasta kiinni! Wau! Täytyy varmaan ostaa omia kiekkoja, että päästään harjottelemaan... Sen lisäksi Bea on juossut kovaa, poseerannut kauniisti ja rakastui Titon vihreään palloon. Sellanenkin me tarvitaan.


Rouva Pullero esitti vetokoiraa, leikki kiekolla, juoksenteli vähäsen ja iloisesti haukkua räksytteli niin paljon, että koko jengillä taitaa korvissa tinnittää vielä ylihuomennakin. Väittävät porokoiria äänekkäiksi, en ymmärrä miksi..

Kuri kuin entisen ajan Saksassa

Etenkin jos hihnakäyttäytymisestä puhutaan. Kaupungissa liikkuessa häiriötä aiheuttaa jo yksinään huonosti käyttäytyvä koira, kaksi koiraa vielä enemmän ja kolme vieläkin enemmän. Toisia se ei tunnu häiritsevän, mutta mä haluan, että mun eläimet siellä narujen päässä toimii mun diktatuurin sääntöjen mukaan. Koska on pakko. Koska muuten se on yksi iso kaaos ja kaaostahan me emme halua.

Sen takia tilanne vaatii käytöstapoja myös pennulta. Ei tietenkään samoissa määrin kuin aikuisilta, jotka jo tietävät homman nimen ja ainakin pitäisi osata käyttäytyä sen mukaan. Mutta nyt kun pentu on "jo" 5kk vanha ja se ymmärtää rajoista, komennoista ja säännöistä edes pikkusen jotain, voin mielestäni vaatia siltä jo kunnollista käyttäytymistä. Kuri on jotenkin ruma sana, ihan kuin kirosana, pitäisköhän ennemmin puhua säännöistä? Kaikkien elämää helpottavista pelisäännöistä?

Hihnassa se käytännössä tarkoittaa sitä, että ketään ei purra korvasta tai jaloista tai yritetä muutenkaan aiheuttaa mitään yleistä sekasortoa. Kaukon kanssa vissiin tää laumavaikutus on tehnyt sen, että se vetää vain jos muutkin vetää. Eli jos kun aikuiset pysyy ruodussa, ei pentukaan vedä. Ilmeisesti sen ei tee mieli poistua lauman ulkopuolelle, joten siinä asiassa ei ole ongelmaa.

Jos jämäkkä SHHH! ei auta, vaan lapsi edelleen parhaansa mukaan yrittää pistää koko pakan sekaisin, olen jämäkästi koskettanut sitä esimerkiksi kylkeen, että hei, nyt loppu. Ei missään nimessä ole tarkoitu satuttaa pentua tai saada sitä kiljasemaan, se on semmonen pieni heräte, kun innostus on jo lipsahtanut niin korkeelle, ettei korvien kautta pääse enää vaikuttamaan. Sillon kosketus on tehokas heräte, jolla saa vaadittua sen huomion itsellen ja keskeytettyä hölmöilyt. Jonka jälkeen pääsee rauhallisesti kehumaan ja silittämään, kun matka jatkuu toivotulla tavalla. 

Alla näette, miten tuhmasti Kauko osaa käyttäytyä. Meillä ei oman porukan kesken ole villiintymistilanteita kuin ihan satunnaisesti harvakseltaan, mutta nyt hihnan päässä on joku muu kuin minä (ja vielä semmonen ihminen, jonka kanssa Kauko on tottunut riehumaan ihan reikäpäänä...) ja vielä yksi lauman ulkopuolinenkin koira, joten käytöstapojen muistaminen on äärimmäisen hankalaa.
 

Kyseinen koehenkilö kuitenkin jämäkästi ilmoitti Kaukolle, että nyt pitää käyttäytyä ja piste. Eikä siinä mitään sen kummempaa sitten ollutkaan. Kyllähän se sitten käyttäytykin. 


Mun koirat saa muutenkin liikkua suhteellisen rennosti hihnassa. Ei tarvitse olla tiukasti sivulla tai takana (paitsi ohituksissa). Mutta kaaosta ei saa aiheuttaa. Nää saa kyllä juosta vapaana suurimman osan lenkeistä, joten sen pienen hetken saan mielestäni vaatia edes kohtuullista käyttäytymistä, myös nuorimmaiselta. Koska se on pakko. Kolme ympäriinsä sinkoilevaa koiraa olis totaalinen painajainen (jo yks sellanen koira aiheuttais harmaita hiuksia) ja kaupunkialueella jo vaaraksi itselleen ja muille. Holtittomasti kimpoilevat ja keskenään hihnassa riehuvat koirat voivat vaikka singahtaa pyörän alle suuremmalla todennäköisyydellä, kuin järjestyksessä etenevät.

Kaukon kanssa ollaan oltu parissa agilitykisoissa kisaturisteina ja siellä kentän laidalla hurja meno saattaa yrittää tempasta pienen miehen mukaansa. Normaalissa mielentilassa saan sen huomion kutsumalla nimeltä, mutta jos meno on sen mielestä ihan överisiistiä, korvat sulkeutuvat ja se toimii enää vain näkemiensä asioiden pohjalta. Myös siinä tapauksessa pieni kosketus on hyvä heräte, että nyt vähän kierroksia alaspäin. 

Viimeksi meidän vieressä ollut koira rimpuili omistajansa sylissä ja kilju suoraa huutoa kattoessaan suorituksia radalla. Omistaja kutsu koiraa nimeltä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja yritti hyssytellä ja koira vaan pyrki irti omistajastaan. Olis varmaan ite halunnu painella radalle. Se koira oli jo niin kauheen vimman vallassa, ettei se nähnyt tai kuullut mitään muuta, kuin ne rataa suorittavat koirakot. Ja se meni niin yli, että tää koira vaan huus ja huus ja huus ja huus. 

Toki on totta, ettei porokoira ole ihan niitä kierrosherkimpiä rotuja, mutta jos en tekis asialle mitään, käyttäytyis Kauko vähän eri tavalla katsoessaan kahden metrin päästä ohi sujahtavia agilitytykkejä. Jos muutaman tunnin aikana pari kertaa jouduin vaatimaan sitä rauhottumaan, kun olis vaan niin siistiä ollut juosta sen suorittavan koirakon mukaan, niin mun mielestä menee ihan hyvin. 

Niin hihnassa kuin vaikkapa kisaturistina, ei tarvitse olla tiukassa katsekontaktissa, mutta täytyy käyttäytyä niin, että kaikkien on helppo olla ja liikkua. Toisia koiria/ihmisiä/heppoja/mitävaan saa katsoa, kunhan sen tekee rauhassa. Jos hinku toisen luo kasvaa liian suureksi, täytyy huomio kääntää muualle ja kokeilla sen jälkeen uudelleen. 

Meneekö meillä aina täydellisesti? Ei. Onko mulla joskus hihnat ja hermot solmussa? On. Milloin joku vetää eteen ja toinen taakse, kuka on kenen hihnassa umpisolmussa ja taas Kauko puree Birreä korvasta. Sitten lasketaan kymmeneen (tai sataan), pistetään pakka järjestykseen ja kokeillaan uudestaan.

Diktaattorin valtaistuimella.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kameran väärällä puolella

Maailman kummallisimman tapahtuman ikuistamisesta kiitos Novalle. Uskokaa tai älkää, eksyin kameran väärälle puolelle