lauantai 31. elokuuta 2013

Hyvää mieltä -kotitreeni

Haravoin etupihan lehdistä ja risuista, kannoin mattojen tamppaukseen tarkotetun telineen syrjään ja tadaa, oma treenikenttä oli taas käyttökunnossa! Yksi ainoa tavoite: Voi kun meillä on mukavaa!!

Aloitin maailman parhaan Nipsun kanssa. Namialusta palkkana kierrettiin puita. Ensin vain yhtä puuta molemmilta puolilta, sitten kahta puuta kiertäen molemmat kerran ja sitten kahta puuta kiertäen niitä kahdeksikkoa useamman kerran. Kauko teki täysiä. Siis maailman eniten täysiä. Siinä nurmikko pöllysi, kun nuorimies kurvaili puiden ympäri turhia kaartelematta tiiviisti ja tarkasti.

Kaukosta taitaa tulla haukkuva agilitykoira. Onko se huono asia? Mä en tiedä. Kertokaa se mulle. Se tekee täysiä, se kuuntelee ja ohjautuu kuten haluan, mutta se myös huutaa. Kurkku suorana VÄY VÄY VÄY VÄY VÄY!! Pitäiskö mun tehdä asialle jotain? En tiedä sitäkään. Mä haluan, että sen asenne tähän lajiin on just toi. Että se pistää kaiken peliin. Jos se asenne tulee äänen kanssa, niin mun puolesta tulkoot.

Ja kuitenkin, vaikka moni asia on enemmän koulutus- kuin rotukysymys, niin silti se on lapinporokoira. Työssään haukkuherkkäiseksi kuvailtu lapinporokoira. En voi todellakaan sanoa, että tää tulis mulle mitenkään yllätyksenä, etenkään raivari-Kaukon osalta. Se on ollut räyhäkäs ja äänekäs lapsi aina. Ja kuitenkin jopa itse tylsyys, Birre, alkaa haukkumaan leikin tai tekemisen ollessa tarpeeksi riehakasta.

Koska koen Kaukon olevan kuitenkin hallinnassa. Äänekkyydestään huolimatta se ei ole ihan holtiton ja ilman korvia. Ja vaikka kesken kovimman spurtin saan sen pysähtymään, hiljenemään, keskittymään ja rauhottumaan. Yhtälailla siitä rauhallisesta tilasta se räjähtää sekunnin sadasosassa takasin siihen JEEEE!!! -moodiin ja tekeminen jatkuu.

Tästä synnynnäisestä(kö?) räyhäkkyydestä johtuen on harjoteltu monenlaisia asioita. Että raivokas vetoleikki saadaan loppumaan missä kohti tahansa ja se voidaan päättää siihen tai jatkaa heti irrotuksen jälkeen. Tai kesken sen vetoleikin voidaan tehdä jotain rauhoittavaa ja sitten jatkaa taas. Haluan Kaukon pysyvän kuitenkin räyhäkkäänä ja palkkautuvan vahvasti leikillä. Mutta samalla siinä on oltava joku järki ja säännöt, koska muuten tuloksena on holtiton koira ja kaoottinen tilanne. Mun mielestä meillä menee ihan hyvin. Mun tarpeisiin, suunnitelmiin ja tavotteisiin nähden meillä menee oikeastaan tosi hyvin.

Räyhä-Kaukon jälkeen oli Bean vuoro. Se kierteli myös vähän puita pihalla, mutta pääasiassa tehtiin Bean vahvuusjuttuja, kuten liikkeestä maahanmenoa ja kaukoina istu-maahan-istu-maahan. Pikkutyttö tekee ne ihan tosi hienosti! Palkkasin narupallolla ja koiran palauttaessa palloa menin maahan kyykkyyn tai istumaan, jolloin Bea ampu suoraan syliin ku tykinkuula ja elämä oli niin ihanaa!

Birren kanssa ihan vaan leikittiin narupallolla. Naapuri meni koiransa kanssa vierestä ohi ja Birre meinas alkaa puksuttamaan ja ahistumaan, mutta mä en langennut siihen ansaan, koska tänään meillä vaan on niin hirmuisen mukavaa! Niinpä Tuksukin unohti puksuttelunsa ja keskitty leikkimään.

Lopuksi vielä käytiin koko lauman voimin pienellä hihnakävelyllä. Loppuyhteenvetona: Kyllä, voi että kuinka meillä tänään olikaan mukavaa! <3

tiistai 27. elokuuta 2013

Lisää tavaraa, Kaukon kanssa karkkikaupassa ja sisustelua

Koska ikinä ei ole liikaa välineitä, tavaroita, leluja ja krääsää, niin tänään kotiutui meidän kevythäkki! En voinut vastustaa Peten Koiratarvikkeen kevythäkkien -40% -alennusta, joten sellanen harmaa XXL -koon vankila tupsahti postiin tänään.

Sille saattaa tulla käyttöä kerran vuodessa tai vaikka joka viikko, ei voi vielä tietää. Mutta nyt se ainakin on tuolla odottamassa ja sinne mahtuu vaivattomasti kaksi koiraa, hätätapauksessa vaikka kaikki kolme. On ne niin kompaktia porukkaa!

Nyt aletaan siis ahkerasti harjoittelemaan häkkiin rauhoittumista, koska kevythäkki ei kestä mekastamista. Siellä ei painita, purra, revitä, huidota, räyhätä tai riehuta. Siellä opetellaan nyt olemaan nätisti. Pitäis olla ihan pala kakkua, koska metallihäkkikin on ihan tuttua kauraa ja sinne osataan käydä heti maaten.






Kaukon kanssa käytiin tänään kahdestaan kävellen karkkikaupassa. Otettiin Kaukon omat viikkorahat mukaan ja niillä Kauhulapsi sitten osti hevosenlihakuutioita. Tunnin verran saatin hukattua tähän pikkuiseen lenkkiin ja mulle jäi tosi hyvä mieli. Kaukon kanssa on aivan ihana lenkkeillä kahdestaankin. Se kulkee hihnassa nätisti (satunnaisia hepulikohtauksia ei lasketa, se on pentu) ja vaikka ohitse kulkevat ihmiset onkin aika kiinnostavia, niin se ei sinkoile silti mihinkään.

Kadulla seisoi juttelemassa mies ja nainen kolmen koiran kanssa ja koirista kaksi pienintä alotti meidät nähdessään varsin äänekkään konsertin. Välihuomiona on pakko ihmetellä taas kerran, kun pikkukoiria pidellyt nainen vain jatkoi juttuaan, sillä ei ollut mitään väliä, että hänen koiransa huutavat kurkku suorana. Ei mene mun ymmärrykseen. 

Enivei, pistin kättä taskuun ja palkkasin Kaukoa, kun se vain katsahti pää kenossa metelöivää kaksikkoa. Vaihdettiin kylläkin kadun puolta, mutta Kauko imeyty kiinni muhun, mä tunsin miten mun naamaan alko palamaan reikiä siitä polttavan tarkasta katseesta. Nameja lenteli ilmassa raikuvan räksytyksen tahtiin ja Kauko vaan tuijotti muhun tietäen, että tällä niitä nameja saa. Vaikka koko taskullisen. Pätevä lapsi!

Treenikentällä jätin Kaukon istumaan ja menin pitkälle kauas pois toiseen päähän kenttään ja kutsuin luokse. Metrin pitkät jalat huiski hirveetä vauhtia ja Kauko ampu syliin kuin tykinkuula. Aikamoinen luoksetulo. Pari kertaa uudestaan ja sitten kotiin juomaan, koska tänään on ollut melko kesäisen lämmin päivä.

Ainiin ja Kauko punnittiin tänään. Kauko 6kk painaa 15,3kg.

Olen ollut ihmeen ahkera ja hyödyntänyt vapaapäivää myös siivoamalla. Hyi. Siivosin vaatekaapin ja koko yläkerran, pesin auton sisältä (en edes muista millon se on viimeksi pesty, hyi mua!) ja tilasin vähän kuvia paperiversioina. Kaikista kolmesta koirasta yksittäiset 20x30 naamakuvat ja kymppikuvina muutamia ihan höpöhöpö -kuvia. Täytynee hakea IKEAsta vähän kehyksiä...

Vapaapäivät on kivoja. Ihan vaan niin hirveen kivoja.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kaukon ja Bean tokoilut

Ensimmäiseen pentu-tokoon ei menty, koska väsymys vei voiton. Tänään kuitenkin päästiin ihan paikanpäälle asti. Ensimmäinen huomio: mua ei jännittäny. Mua ei jännittäny ei sitten yhtään. Pätkän vertaa. Huippua!

Kauko käyttäytyi juuri niin mallikkaasti, kuin uskalsin vähän toivoakin. Kyllä se katteli muita koiria odotellessa, mutta teki sen hyvin nätisti, juuri niin kuin on opeteltu. Luoksepäästävyyttä testatessa Kauko rakasti kouluttajaa, ylläri.

Sitten harjoiteltiin istumista. No Kaukohan istui. Ja sitten vähän seuraamista. Kouluttaja antoi muutamia vinkkejä seuruutreenin monipuolisuuden ylläpitämiseen ja käski mun tehdä kaikkeni, ettei Kaukon ilme ja asenne seuruussa häviä ikinä. Sen mielestä se oli liikuttavan pätevää seuruuta nuorelta mieheltä. Ihanaa! :)

Palkkailin vaihdellen namilla ja lelulla. Olin äärimmäisen iloinen huomatessani, että Kauko leikkii edelleen aivan yhtä räyhäkkäästi ympäristöstä riippumatta. Se ei irrota lelusta vaikka toinen koira lähellä haukkuu tai ihminen kiljaisee. Se vaan räyhää ja kiskoo voimiensa takaa. Ja kuitenkin, kun sanon kiitos, Kau laskee irti. Ihana lapsi, maailman ihanin lapsi!

Bean kanssa kotipihalla ennen autoon hyppäämistä revittiin narulelua. Bea murahteli ja kiskoi voimalla. Treenikentällä, ei mitään. Se katto mua ja katto sitä helvetin narua sillä ilmeellä, että mä oon hakannu sen sillä lelulla vähintään henkihieveriin.

Seuruussa Bea pysy ehkä kolmen metrin päässä musta. Se tuli sivulle nätisti kiinni, mutta liikkelle lähtiessä se pakeni. Heippa vaan, sä oot tänään ihan syvältä. Enkä mä tiedä mistä se tuli. Mulla oli loistava fiilis Kaukon jäljiltä, mä en jännittäny tai ollu ahdistunu. Mulla oli ihan jees olo. Ja koira oli sitä mieltä, että hyi saakeli, oot kauhee. Bea jätätti ihan naurettavasti enkä saanu sitä kiskottua edes nameilla mukaan. Se vaan oli että tee keskenäs.

Treenihetken jälkeen Bealla oli kyllä ihan hirveä kiire puskaan, että liekö se olis sit sekottanu ajatuksia koiralla. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa huono fiilis jäi molemmille, niin kotimatkalla tiesin heti, että kotona otetaan uus erä.

Vinkupallo taskuun ja vähän erilaista fiilistä hakemaan. Hillitön hetsaus, että sain koiran ylös sieltä masiskuopasta. Elämä maistukin taas ihan kivalta muutaman tempun ja riehakkaan palkkauksen jälkeen. Seuruussa otettiin paluu perusasioihin. Askel kerrallaan. Välillä pallo tuli taskusta, välillä heitin sen kauemmas ja hyvästä fiiliksestä vapautin sinne.

Ja kun se sai palkkaantua vauhdilla pois päin musta, se jostain syystä ampu ihan bumerangina takasin pallonsa kanssa enkä mä enää ollukaan niin kamala tyyppi. Yhtäkkiä olikin ihan jees kiivetä pallo suussa ihan syliin asti ja herttasesti murista korvaan. Ota tosta nyt sitten selvää.

Enivei, nyt saatiin viimenen fiilis olemaan kuitenkin se, että Bea pomppi vieterinä mun vieressä, että vieläkö voitaisiin tehdä jotain?! Mitä opimme tänään? Mene leikkimään sinne treenikentälle! Mene leikkimään puistoon! Mene leikkimään vaikka keskelle kaupunkia! LEIKI SEN KOIRAN KANSSA! Kaukon kanssa on leikki saatu niin varmaksi ja huipuksi jutuksi, ettei mikään riko sitä räyhäämisen riemua. Mä ostan vaikka koko hiton Dog&Catin tyhjäksi, mutta me löydetään ne lelut, joista Bea syttyy oikeesti ja ihan aina. Perkele.

torstai 22. elokuuta 2013

Luvattoman paljon kuvia!

Mari eilen räpsi pellolla valtavan määrän iiiiihania kuvia ja en osannut mitenkään päin valita ihan vain muutamaa, joten ihan älytön kuvapläjäys tähän väliin! Kuvista siis kiitos Marille!


Kauko ja kaukon tyttökaveri <3 Ja mikä kokoero?!

Maailman ihanin Bea näyttää kurre-temppunsa.


Koko jengi!

Kaverin kanssa <3




Bea vältteli eilen sujuvasti kameroita ja siitä saadut otokset juostessa jäivät
vähäisiksi..

Tankkauspiste. :)










Smile!



Rakas pikkupoika <3




Kaverin kanssa köllimistä pellolla. :)


Linkit solmuun

Tilapäisessä mielenhäiriössä alan siivoamaan kuvasivujani ja järjestelemään jotenkin ehkä vähän fiksummin. Tämä tarkoittaa vanhojen linkkien tuhoutumista, mutta koittakaa kestää!

tiistai 20. elokuuta 2013

Virallista!

Mähän olen viime keväästä asti tuskaillut blogin osoitteen kanssa. Miten se voi olla birrejabea.blogspot.com, kun on täällä joku kolmaskin kaveri mukana? Ja entäs kun nyt niin moni löytää luoksemme tolla kyseisellä osoitteella, niin enhän mä sitä nyt voi alkaa muuttamaankaan! Voishan aina laittaa linkkiä, että uusi osoite on tämä, mutta äh.

Niinpä pidän virallisen julkistamistilaisuuden, tättäräräärärääää!! Saanen esitellä uuden domainimme: KOIRABLOGI.COM!

Helppo muistaa, selkeä, riippumaton koirien määrästä ja nimistä, kertoo sisällöstä, blogspot-osoitteella meitä etsivät ohjautuvat automaattisesti perille ja oih. Onhan se vähän tylsä ja mielikuvitukseton, myönnetään, mutta koin sen olevan kaikessa selkeydessään paras. Ja mitä enemmän hoen sitä sekä mielessäni että ääneen, sitä paremmalta ja iskevämmältä se kuulostaa.

Tekniikan ihmelapsi on vääntänyt itkua ja repinyt tukottain hiuksia päästä, jotta domain saatiin toimimaan halutulla tavalla, joten jos joku uskaltaa tulla kertomaan, että eipäs muuten toimi, niin räjähdän atomeiksi. Joten pliis, ihan vaikka sitten leikkikää, että se toimii...

Jännää!

20.8.2013











Lisää kuvia TÄÄLLÄ. Birre oli aamun pissalenkillä niin pirtsakka ja hyväntuulinen, etten vaan pystyny jättämään sitä kotiin. Se ravaili häntä taivasta kohti ja oli niin ilosena. Niinpä tilanne vaati töppöset ja paljon teippiä. Vähän laitoin pumpulia varpaiden väleihin, ettei hikoa ja hankaa ja sitten töppöset kiinni rullallisella teippiä. Ne toimi hyvin! Rouva Porokoira kirmaili onnellisena sinne ja tänne ja tossut pysy menossa mukana oikein kivasti.

maanantai 19. elokuuta 2013

Maailman helpoin hoidettava

Jos jotain hyvää pitää etsiä tästä tilanteesta, kun Birren tassut on taas huonossa kunnossa, niin onneksi se on Birre. Onneksi se on toi maailman rauhallisin ja selväpäisin koira. Kun otat kaulurin käteen, se pujottautuu siihen itse, samalla tavalla kuin kaulapanta puetaan. Ei se ymmärrä paeta paikalta, että EEEEIIII! Se vaan käppäilee luokse, sukeltaa kauluriin ja menee takaisin nukkumaan.

Ja se osaa kiivetä rappusiakin kaulurin kanssa. Jos kauluri kopsahtaa kiinni seuraavaan portaaseen, arvon Rouva Porokoira rauhallisesti nostaa päätään ylemmäs, jotta pääsee helposti kapuamaan loput rappuset. Ei paniikkia, ei hysteriaa, ei hätääntymistä. Homma on ihan ookoo ja hanskassa, no big deal.

Tai kun ulos laitetaan tossut molempiin takajalkoihin varjelemaan rikki olevia anturoita. Taas Tuksu käppäilee paikalle, nostaa itse jalkoja vuorotellen tossujen asentamista varten ja sitten se vain odottaa oven aukeamista. Ei yritä kävellä etutassuilla, ei kompuroi, ei yritä ottaa tossuja jalasta. Se vaan suunnistaa nuuskuttelemaan lähimpään puskaan ja ihan rauhassa lompsuttelee eteenpäin. Asfaltilla töppösistä kuuluu joka askeleella täps täps täps täps täps täps.

Yhtenä päivänä Birre innostu kovin Bean ja Kaukon ajaessa rallia nurmikolla. Rouva Porokoira pyrähti matkaan, mutta kun tuli ensimmäisen käännöksen aika, ei tossuissa ollutkaan pitoa märällä nurmella. Tuksu muksahti nurin ja se into loppui siihen. Sitten se lompsi takasin mun luo ja huokas syvään.

Anturat on jo valtaosin kuivuneet ja muuttuneet verestävän pinkeistä melko tummiksi. Pinta on kuivaa ja karheahkoa paitsi yhdessä, josta on isoin pala lähtenyt. Että ehkä me kohta oltais jo taas voiton puolella. Vaikka Birre ei mikään aktiivisuuden perikuva olekaan, niin ei sekään mitenkään erityisesti nauti tämmösestä pakkolevosta. Sillä ei energia keräydy hallitsemattomasti purkautuvaksi urpoiluksi, se vaan masentuu. Siitä tulee apaattinen ja masentunut, se vaan makaa. Ei nuku, vaan makaa.

Tänään puhuin ihan aavistuksen pitkähköä puhelua, jolloin otin mukaan ulos vain Tuksun, koska sitä ei tarvitse vahtia ja se on niin vaivaton. Pientä nurmikaistaletta käveltiin päästä päähän ja pieni pallero mussutteli tyytyväisenä heiniä ja nuuskutteli nurmea. Kerran sen piti ihan heittäytyä nurmikkoon piehtaroimaan, mutta vain hyvin korrektisti ja hillitysti. Ei sovi ihan holtittomaksi ruveta.

Tää on aivan syvältä ja toivon, että nyt saatais nopeesti tää homma aisoihin. Ehkä hyödynnän huomisen vapaapäivän ostamalla Birrelle oikeesti hyvän rukkasen tohon jalkaan, mutta siitä ehkä lisää sitten huomenna. Koska mä tahdon pian sellaselle keho ja mieli lepää -lenkille Birren kanssa kahdestaan. Koira joka osaa raastaa mun hermoja niiden äärirajoille asti on sitten kuitenkin myös parasta hoitoa, kun mieli pitää saada rentoutumaan ja irtoamaan kaikesta stressaavasta. :)

Ehkäpä huomenna saisi otettua uusia ulkoilukuviakin!

lauantai 17. elokuuta 2013

Onnen vakio

Mätsärimenestys oli kivaa piristystä. Mutta on tullu jo opittua, ettei tässä elämässä sais olla liian räikeesti onnellinen, koska onnen vakio potkasee takasin. Jostain on sillon otettava pois. Tällä kertaa onnea otettiin pois Birren kohdalla.

Birren tassut on taas aivan hirveessä kunnossa. Toisen takajalan kolmesta anturasta puuttuu pinnat pieneltä alueelta ja toisen takajalan yhdestä anturasta melkein kokonaan. Anturat on vereslihalla ja tieysti ihan mielettömän kipeet. Rouva-parka kävelee jalat hassusti vinossa, ettei tarvi laskea painoa kipeille kohdille.

Onneks Valitettavasti tää alkaa olla jo niin tuttu kuvio, että tiedän millä vaiva saadaan nopeiten haltuun. Ulkona tossut jalkoihin ja sisällä joko kauluri päässä tai pitää koiraa silmällä ihan joka ikinen sekunti, ettei pääse nuolemaan tassuja. Kerran päivässä hellä pesu ja ultimaattisen hellä, mutta tehokas kuivaus ja talkkia perään. Näillä keinoin on nyt ihan parissa päivässä saatu anturat lupaavasti kuivumaan päin ja toiselle tassulle varaa sisällä painoakin normaalisti.

Mistä tää nyt sitten johtuu? Koska tuli syksy ja sadekelit? Niin mäki aattelin. Kunnes satuin paijaamaan rouvaa mahasta ja tajusin maitobaarin olevan auki. Valeraskaushan se taas painaa päälle. Valeraskaus tai juoksut kun alkaa, räjähtää joko tassut tai iho. Mä luulin tän olevan joku ihan uus juttu, mutta nyt kun tarkemmin mietin, on tätä alkanu ilmenemään jo vuosia sitten, paljon lievempänä vaan.

Ruoka? En usko. Birre söi koko kesän ihan sitä mitä muutkin ja tassut oli hyvässä kunnossa. Mä alan taipua sinne hormonisekoilujen puoleen, nää pahat oireet tulee niin tasan aina hormonaalisen pyörremyrskyn aikaan. Voi olla, että jotkut ulkoiset tekijät pahentavat tai parantavat tilannetta, mutta pääsyyllisen uskon olevan hormonit.

Riemuhan ei siihen lopu, vaan Birrellähän alkaa nisät tulehtumaan, jos utareita ei tyhjennä. Nyt jo kaks nisää näyttää uhkaavia merkkejä, joten lypsämistä tiedossa. Ja mitä enemmän lypsät, sitä enemmän se tuottaa maitoa. Mutta minkäs teet, emmä voi noita nisiä jättää tulehtumaankaan.

Nyt kun saadaan tää valeraskaus pois alta niin otan eläinlääkäriin yhteyttä, että mihin väliin toi kannattaa steriloida. Odotetaanko seuraavat juoksut pois alta vai heti tän valeraskauden jälkeen? Mä oon turhautunu, vihanen ja koiran puolesta surullinen. Birre ei ole aktiivisuuden suurin perikuva, mutta ei edes sen mielestä ole kivaa, kun liikkuminen sattuu ja joutuu aina jäädä yksin kotiin, kun muut lähtee ulos.

Jos tää olis nyt vika tai edes vaikka tokavika erä näitä ongelmia. Jooko? Pliis?

Kuva otettu juuri äsken. Ainakaan just tällä hetkellä Rouva Porokoira ei näytä erityisen kärsivältä. <3

Aikamatka