tiistai 27. elokuuta 2013

Lisää tavaraa, Kaukon kanssa karkkikaupassa ja sisustelua

Koska ikinä ei ole liikaa välineitä, tavaroita, leluja ja krääsää, niin tänään kotiutui meidän kevythäkki! En voinut vastustaa Peten Koiratarvikkeen kevythäkkien -40% -alennusta, joten sellanen harmaa XXL -koon vankila tupsahti postiin tänään.

Sille saattaa tulla käyttöä kerran vuodessa tai vaikka joka viikko, ei voi vielä tietää. Mutta nyt se ainakin on tuolla odottamassa ja sinne mahtuu vaivattomasti kaksi koiraa, hätätapauksessa vaikka kaikki kolme. On ne niin kompaktia porukkaa!

Nyt aletaan siis ahkerasti harjoittelemaan häkkiin rauhoittumista, koska kevythäkki ei kestä mekastamista. Siellä ei painita, purra, revitä, huidota, räyhätä tai riehuta. Siellä opetellaan nyt olemaan nätisti. Pitäis olla ihan pala kakkua, koska metallihäkkikin on ihan tuttua kauraa ja sinne osataan käydä heti maaten.






Kaukon kanssa käytiin tänään kahdestaan kävellen karkkikaupassa. Otettiin Kaukon omat viikkorahat mukaan ja niillä Kauhulapsi sitten osti hevosenlihakuutioita. Tunnin verran saatin hukattua tähän pikkuiseen lenkkiin ja mulle jäi tosi hyvä mieli. Kaukon kanssa on aivan ihana lenkkeillä kahdestaankin. Se kulkee hihnassa nätisti (satunnaisia hepulikohtauksia ei lasketa, se on pentu) ja vaikka ohitse kulkevat ihmiset onkin aika kiinnostavia, niin se ei sinkoile silti mihinkään.

Kadulla seisoi juttelemassa mies ja nainen kolmen koiran kanssa ja koirista kaksi pienintä alotti meidät nähdessään varsin äänekkään konsertin. Välihuomiona on pakko ihmetellä taas kerran, kun pikkukoiria pidellyt nainen vain jatkoi juttuaan, sillä ei ollut mitään väliä, että hänen koiransa huutavat kurkku suorana. Ei mene mun ymmärrykseen. 

Enivei, pistin kättä taskuun ja palkkasin Kaukoa, kun se vain katsahti pää kenossa metelöivää kaksikkoa. Vaihdettiin kylläkin kadun puolta, mutta Kauko imeyty kiinni muhun, mä tunsin miten mun naamaan alko palamaan reikiä siitä polttavan tarkasta katseesta. Nameja lenteli ilmassa raikuvan räksytyksen tahtiin ja Kauko vaan tuijotti muhun tietäen, että tällä niitä nameja saa. Vaikka koko taskullisen. Pätevä lapsi!

Treenikentällä jätin Kaukon istumaan ja menin pitkälle kauas pois toiseen päähän kenttään ja kutsuin luokse. Metrin pitkät jalat huiski hirveetä vauhtia ja Kauko ampu syliin kuin tykinkuula. Aikamoinen luoksetulo. Pari kertaa uudestaan ja sitten kotiin juomaan, koska tänään on ollut melko kesäisen lämmin päivä.

Ainiin ja Kauko punnittiin tänään. Kauko 6kk painaa 15,3kg.

Olen ollut ihmeen ahkera ja hyödyntänyt vapaapäivää myös siivoamalla. Hyi. Siivosin vaatekaapin ja koko yläkerran, pesin auton sisältä (en edes muista millon se on viimeksi pesty, hyi mua!) ja tilasin vähän kuvia paperiversioina. Kaikista kolmesta koirasta yksittäiset 20x30 naamakuvat ja kymppikuvina muutamia ihan höpöhöpö -kuvia. Täytynee hakea IKEAsta vähän kehyksiä...

Vapaapäivät on kivoja. Ihan vaan niin hirveen kivoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti