maanantai 19. elokuuta 2013

Maailman helpoin hoidettava

Jos jotain hyvää pitää etsiä tästä tilanteesta, kun Birren tassut on taas huonossa kunnossa, niin onneksi se on Birre. Onneksi se on toi maailman rauhallisin ja selväpäisin koira. Kun otat kaulurin käteen, se pujottautuu siihen itse, samalla tavalla kuin kaulapanta puetaan. Ei se ymmärrä paeta paikalta, että EEEEIIII! Se vaan käppäilee luokse, sukeltaa kauluriin ja menee takaisin nukkumaan.

Ja se osaa kiivetä rappusiakin kaulurin kanssa. Jos kauluri kopsahtaa kiinni seuraavaan portaaseen, arvon Rouva Porokoira rauhallisesti nostaa päätään ylemmäs, jotta pääsee helposti kapuamaan loput rappuset. Ei paniikkia, ei hysteriaa, ei hätääntymistä. Homma on ihan ookoo ja hanskassa, no big deal.

Tai kun ulos laitetaan tossut molempiin takajalkoihin varjelemaan rikki olevia anturoita. Taas Tuksu käppäilee paikalle, nostaa itse jalkoja vuorotellen tossujen asentamista varten ja sitten se vain odottaa oven aukeamista. Ei yritä kävellä etutassuilla, ei kompuroi, ei yritä ottaa tossuja jalasta. Se vaan suunnistaa nuuskuttelemaan lähimpään puskaan ja ihan rauhassa lompsuttelee eteenpäin. Asfaltilla töppösistä kuuluu joka askeleella täps täps täps täps täps täps.

Yhtenä päivänä Birre innostu kovin Bean ja Kaukon ajaessa rallia nurmikolla. Rouva Porokoira pyrähti matkaan, mutta kun tuli ensimmäisen käännöksen aika, ei tossuissa ollutkaan pitoa märällä nurmella. Tuksu muksahti nurin ja se into loppui siihen. Sitten se lompsi takasin mun luo ja huokas syvään.

Anturat on jo valtaosin kuivuneet ja muuttuneet verestävän pinkeistä melko tummiksi. Pinta on kuivaa ja karheahkoa paitsi yhdessä, josta on isoin pala lähtenyt. Että ehkä me kohta oltais jo taas voiton puolella. Vaikka Birre ei mikään aktiivisuuden perikuva olekaan, niin ei sekään mitenkään erityisesti nauti tämmösestä pakkolevosta. Sillä ei energia keräydy hallitsemattomasti purkautuvaksi urpoiluksi, se vaan masentuu. Siitä tulee apaattinen ja masentunut, se vaan makaa. Ei nuku, vaan makaa.

Tänään puhuin ihan aavistuksen pitkähköä puhelua, jolloin otin mukaan ulos vain Tuksun, koska sitä ei tarvitse vahtia ja se on niin vaivaton. Pientä nurmikaistaletta käveltiin päästä päähän ja pieni pallero mussutteli tyytyväisenä heiniä ja nuuskutteli nurmea. Kerran sen piti ihan heittäytyä nurmikkoon piehtaroimaan, mutta vain hyvin korrektisti ja hillitysti. Ei sovi ihan holtittomaksi ruveta.

Tää on aivan syvältä ja toivon, että nyt saatais nopeesti tää homma aisoihin. Ehkä hyödynnän huomisen vapaapäivän ostamalla Birrelle oikeesti hyvän rukkasen tohon jalkaan, mutta siitä ehkä lisää sitten huomenna. Koska mä tahdon pian sellaselle keho ja mieli lepää -lenkille Birren kanssa kahdestaan. Koira joka osaa raastaa mun hermoja niiden äärirajoille asti on sitten kuitenkin myös parasta hoitoa, kun mieli pitää saada rentoutumaan ja irtoamaan kaikesta stressaavasta. :)

Ehkäpä huomenna saisi otettua uusia ulkoilukuviakin!

1 kommentti:

  1. Rossollakaan ei oo kaulurin kaa ollu koskaan mitään ongelmaa. Kun se ekan kerran sitä joutui pitämään jonkun operaation jälkeen, se heräsi kauluri päässä. Veikkaan et se kelas, et okei, mul on ny tämmönen. Kolhi itseään seiniin ja portaisiin sen kanssa, ihan ku se ois normaalia =D

    Ja jos sen välillä otti pois ja puki takas ni juuri Birren tavoin laittoi päänsä ihan itse takaisin sinne.

    VastaaPoista