lauantai 21. syyskuuta 2013

Home sweet home

Ollaan vähän harjoteltu oikeaa lenkkeilyä. Bealla ja Kaukolla vetovaljaat, Tuksu vaan hengaa mukana. Välttääkseni jo koettua sekoilua, haahuilua ja sotkussa olevia hihnoja viritin kevyet seisingit kaikille. Kevyet pannat ja kevyet seisingit pitivätkin koirat nätisti viuhkassa ja lenkkeily sujui erinomaisesti.

Viuhkassa Kauko joutui keskelle, koska sen pitää oppia, ettei voi poukkoilla sinne ja tänne ja haistella tätä ja sekoilla tota. Betoniporsaat molemmin puolin kertoivat nuorukaiselle sen toivotun paikan ja etenemistahdin. Ja junnu mukautui rooliinsa erinomaisesti.

Birren laitoin viuhkaan seisingillä, koska jos sille antaa mahdollisuuden valua mun taakse lorvimaan, niin sen se myös tekee. Niinpä hirtin sen kiinni moottoreihin, jotka hinasivat dieseljunan käyntiin. Alkumatkasta Birre dramatisoi elämänsä kauheutta ja esitti hakattua ja kaltoinkohdeltua viatonta koiraparkaa. Jossain kohti se kuitenkin sai sen moottorinsa käyntiin, askel keveni ja loppumatkasta se jopa kiihdytti Kaukon edelle.

Alkumatkan nihkeilevä Tuksu / Käynnistynyt Tuksu omalla moottorilla
Kauko ei ole varsinaisesti vetämällä vetänyt, eikä sen vielä sitä tarvitsekaan tehdä, mutta se kulkee reippaasti eteenpäin ja liina pysyy suorana. Nyt harjotellaan tätä muodostelmassa pysymistä ja tähän tehtävään keskittymistä.

Birreä tsempanneille kiitokset, "oksennustauti" meni ohi ja koira voi hyvin. Valeraskaus on selätetty, joten tassut ja iho paranee kohinalla. Pidetään tämä suunta ylöspäin! Tänään Birre leikki ja paini riehakkaasti Kaukon kanssa pihalla ja oli oikein reippaana. Tämmösenä mä tän koiran haluan pitää. :)

Tänään lauantaina vietin koko päivän reissussa. Hoidin hovikuljettajan virkaa ja loput voittekin varmasti lukea myöhemmin Novan blogista!

Vietin siis koko päivän ajaen vierasta autoa ja paijaillen vieraita koiria. Ei sillä, että näissä olisi ollut mitään vikaa, päinvastoin, mutta kyllä oma auto on aina oma auto ja omat koirat on aina niin omia. Lääpittyäni koko päivän ältsin suloisia pentuja ja aikuisia kavereita olin edelleen valtavan onnellinen saadessani tutun sylillisen ihan niitä ikiomia koiria. Että vaikka se ruoho näköjään varsin vihreää ja vehreää siellä aidan toisella puolella onkin, niin kyllä tälläkin puolella aitaa kelpaa olla. Home sweet home. <3

Hitsi mikä pikkumies! <3

2 kommenttia: