tiistai 29. lokakuuta 2013

Cothivet

"Aromaattinen haju estää eläintä nuolemasta haavaa ja karkottaa kärpäsiä haava-alueelta". Juu toimii, ainakin Beaan, riittää että sille näyttää kyseistä purkkia. :D


Kuvia!

Bea 4v.

Oma lauma. <3

Hmm.. Millon siitä kasvo tällänen hillitön roikale?!

Kauko 8kk.

Karvaton Birre 6v. <3
Kuvia jonkun viikon takaa. Näistä maailman suurin kiitos Novalle. <3

Naama peruslukemilla

Meillähän treenataan aina veren, hien ja kyyneleiden kanssa. Hauskuus on kaukana meijän treenistä ja kaikki tehdään suurella vakavuudella. Hauskuus ja hyvä mieli on nössöille ja mitään turhia temppuja meillä ei opetella. Havainnollistamiseksi vähän kuvia.

Kauko pannukakkuna kuikuilee kontaktia namien toivossa.

Aika paha, Natural Menu siinä odottaa lupaa, mutta ensin pitää vilkasta tohon tyyppiin...

Bean kurre-temppu on jo kehittynyt näin huimaksi. Tai ehkä tässä
on jo ennemmin kyse aaltojen tekemisestä...

"Kuole!"

Raivokas nenäkosketus.

Vielä vähän enemmän raivokas nenäkosketus...
Joten muistakaa ystävät, aina vakavalla mielellä ja tosissaan. Jos on hauskaa, niin joku menee sillon pieleen!

maanantai 28. lokakuuta 2013

Kauhunhetkiä

Kauko oli tavalliseen tapaan nukkumassa päikkäreitä pedillään. Yhtäkkiä, aivan täysin varoittamatta, koko peti räjähti. Kauko-parka vaan katseli avuttomana vierestä, kun hänen rakas pehmoine petinsä räjähteli ympäriinsä. Eikä pieni Kauko voinut estää asiaa mitenkään. Kamalaa. :(


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sosiaalisuus

Tänään oltiin melkein toista tuntia pellolla kahdeksan koiran voimin. Oli kolme porokoiraa, kolme bortsua, yksi valeporokoira ja yksi melkeinhusky. Ikähaarukka oli vaatimattomasti 3kk - 11v, eli kaikenikäistä vipeltäjää mahtuu siihen väliin.

Siellä ne meni. Juosten, painien, törmäillen ja yhdessä tonkien. Sai olla koira ihan koko parhaan taitonsa mukaan. :)



Naurettavan paljon lisää kuvia löydätte TÄÄLTÄ.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Go! Go! Go! Go!

Voihan vauhdinhurma sentään. Mä viritin mun vetovyöhön jalkalenkit takasin, koska olin hylännyt ne ilman koeajoa ja joku niiden kehu olevan tosi hyvät. No se on kyllä totta! Ei ne järin nätit ole, mutta vyö pysyy erinomaisesti paikallaan oli etenemistapa mikä hyvänsä.

Otin mukaan pelkästään vauhtikaksikon ja Rouva Porokoira sai joutui jäämään kotiin, koska tiedän ettei sitä kiinnosta tommonen tylsä jolkottelu. Bea oli tosi hyvällä fiiliksellä eikä sitä ahdistanu valjaat oikeastaan yhtään. Alkulämmittelyn jälkeen pistin liinan valjaisiin ja Bea lähti kiskomaan ku höyryveturi.

Jos koira tekee niin täysillä töitä, niin millä oikeudella mä vaan lompsisin kävellen? Ehei, mä aloin laittaa tossua toisen eteen ja Bea sai ravata paremmin ja isommin. Ja se itseasiassa tuntu hyvältä. Siis juokseminen, tai jos se ei sitä juoksemiseks voi sanoa niin ainakin tosi reippaaksi hölkäksi.

Mullahan on tässä ollu semmonen "pieni" keventelyprojekti päällä ja vaikka en ole sen osalta vielä lähelläkään maalia, niin tässä syksyn mittaan karistetut yli kymmenen kiloa kyllä kummasti keventää tota askelta. Ei mitään ongelmia polvien kanssa, ei pistäny rintaan tai loppunu happi kesken. Mä vaan hymy korvissa katoin mun pienen personal trainerin ilosesti keikkuvaa häntää ja pullistelevia reisimuskeleita ja annoin oman askeleeni rullata. Käsittämättömän hieno fiilis!

Kauko vähän seilaili siellä sun täällä, yritti syödä välillä mut ja välillä Bean. Jälkimmäisestä tuli sanomista. Se yritti jäädä haistelemaan ja merkkailemaan, mutta mulla ja Bealla ei ollu aikaa semmoseen. Joten joko haistelet vauhdista, tai lennät perässä. Alkumatkan jälkeen Kauko tyytyi kohtaloonsa ja reippaasti ravas Bean rinnalla. Mutta vaikka Kaukolla on niin paljon pidemmät jalat kuin Bealla, ei sekään pysy pikkuraketin tahdissa. Niin hirveellä tahdilla sen jalat huiskii.

Pari pätkää Kauko innostu tosissaan vetämään ihan laukaten ja totesin vaan vielä joskus olevani pulassa näiden kanssa, koska Kaukossa on näköjään aika paljon voimaa. Keskityin huiskuttamaan omia jalkojani tarpeeksi nopeesti, etten olis nenälläni, niin hirvee voima alko yhtäkkiä kiskomaan vyötä eteenpäin.

Bean keskittyneisyys vetoon on mieletöntä. Ohitettiin ainakin kymmenen eri koiraa lenkin aikana ja mä vaan vauhdista otin Kaukon vierelleni pientareen puolelle, mutta höyryveturi ei nähny mitään ympärillään tapahtuvaa. Se vaan puuskutti eteenpäin eikä ilmekään värähtänyt, vaikka alta metrin päässä koira räyhää räkä roiskuen. Go! Go! Go! Go!

Parasta!!

Maailman paras personal trainer. <3 Kuvasta kiitos Novalle!

Sunnuntai koiramaisuudet

Johan oli eilen vilskettä ja vipinää. Matkustettiin koko jengin voimi eilen Novan luokse. Ensimmäinen määränpää oli viedä Kauko 8kk ja Totti 11vko(ko?) leikkimään. Siis tosi iso Kaako ja ihan semmonen pikkuinen HottenTotti. Mua pelotti, mutten sanonu sitä ääneen. Oikeesti mun teki mieli sanoa Novalle, että toivottavasti oot jo nauttinu tosta pennustas tarpeeks, koska kohta se on enää märkä läntti...

No mutta, mähän alan olemaan jo aika tunnettu tästä omien koirieni aliarvioinnista! Mä olin suuresti yllättyny, kuinka nätisti Kauko olikaan. Pieni mustavalkoinen hirviö olikin varsin pätevä leikkikaveri, jonka kanssa painittiin ja juostiin (tai Kauko juos ja jäi ihmettelemään, et mihin se jäi?!) ja vertailtiin hampaita. Kauko makoili selällään ja antoi pennun möyriä päällään ja vastapainona pyöritteli sitä kuperkeikkoja pellossa.



Kattokaa nyt kun nää porokoirat on niin aggressiivisia. :(

Mutta Kaukon aivot joutu tekemään töitä. Sen näki siitä. Välillä se otti yksinään ihan holtittomia juoksuhepuleita ja sen melkein näki, miten höyry tuprusi ulos sen päästä. Mutta silti, olin positiivisesti yllättynyt. Pentukin selvisi hengissä, vaikka kuvista sitä onkin ehkä vaikea uskoa. ;)



Lastenkutsujen jälkeen oli vuoro ottaa Tito mukaan ja mennä pellolle. Todistajia oli kerrankin paikalla, kun myös Rouva Porokoira tälleen kerran vuoteen intoutu juoksemaan, ihan oikeesti juoksemaan! Vihdoinkin joku muukin näki sen, ettei se ole oikeesti vaan pelkkää huhupuhetta. ;D

Kauko rupes olemaan jo tosi tosi väsynyt ja kun paikalle saapui pieni belgilapsi Virka, ei Kaako jaksanut olla enää niin kovin hyväkäytöksinen. Olin vaatimassa siltä ihan liikoja. Se on kuitenkin vasta kahdeksankuinen pieni mies, siltä ei voi eikä saa olettaa täysin samoja asioita, kuin aikuisilta. Oltiin oltu jo monta tuntia ulkona ja aivojakin oli pitänyt käyttää. Pidin Kaukoa sylissä rauhottumassa, koska se ei enää kyenny kuuntelemaan tai tekemään mitään muutakaan fiksua, se oli aivan valmis nukkumaan.

Kotona se sitten sammuikin kuin saunalyhty ja illasta aamuun nukku ihan sikeetä unta. Mutta kyllä meillä oli niin valtavan mukavaa. <3





torstai 10. lokakuuta 2013

Kaukon aivot ylikierroksilla

Kaivelin pitkästä aikaa naksuttimen ja ämpärillisen nameja esiin. Istahdin lattialle, ojensin käden eteeni kämmenpuoli ylöspäin ja aloin  odottamaan. Kauko puri, koski nenällä, puri lisää, puri, puri, puri, sai raivarin, puri, kosketti nenällä, puri ja raivos. Ja huitas tassulla. Naks. Syvä hämmennys ja otsakurtut meinas tippua silmille. Aivot sauhus täysillä niin, että savu nous korvista.

Uudelleen. Vähemmän puremista ja raivoa, mietteliäs mulkaisu kulmien alta ja uus huitasu tassulla. Naks. Mä näin miten se hehkulamppu Kaukon pään päällä alko värähtelemään syttymisen merkiksi. Ja kerta toisensa jälkeen mun tyhjän kämmenen päälle pamahti jättimäinen pienen miehen tassu. Jokaisen kotikoiran pakollinen temppu, anna tassu!

Ahneina otettiin toinenkin juttu samalle päivälle. Halusin Kaukon laittavan makuulla ollessaan leuan lattiaan, eli maata littanana kuin pannukakku. Siitäkin piti saada parit raivarit, käydä juomassa, raivota lisää, huokasta syvään ja taas alko aivoissa surisemaan.

Muutaman naksautuksen jälkeen Kauko keksi, että se on nenä, joka pitää painaa lattiaan. Oli vähän hymyssä pitelemistä, kun toinen vakavana kattoo kulmiensa alta ja nenä on raivokkaasti painettu kurttuun vasten lattiaaa. Olishan se ihan viihdyttävä juttu tuokin, kieltämättä!

Lopulta päästiin kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaiseen lopputulokseen ja Kauko laski leuan lattiaan. Uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Heitin namia kauemmas ja sen haettuaan Kau ryntäs takasin mun luo ja melkein lennosta heittäyty levyksi lattialle. Kun se kerran ymmärtää ja sisäistää mitä siltä halutaan, se tekee sen äärettömällä vakavuudella ja tärkeydellä. Asiat pitää tehdä just eikä melkein. Se oli liikuttavan totinen ja hievahtamaton maatessaan littanana ja tuijottaessa mua tiukasti, että noni, mä tiiän et tää menee näin!

Ison ison ISON turhauman kautta maaliin pääseminen tuntuu jotenkin tolkuttoman isolta voitolta, meille molemmille. Kauko turhautuu isosti aina ja kaikesta. Se tekee, yrittää ja kokeilee täysillä. Ja kun pääsee antamaan sille edes pienen vinkin, että just noin, niin se yrittää kahta kauheemmin ja kun sekin saa juonesta kiinni siitä on enää vain pienen pieni askel maaliin. Ja sitten ollaan, kuin oltais aina tehty tää just näin.

Kauko täyttää ensi viikolla jo 8kk. Se ei osaa kauheesti oikein mitään, mutta mä oon aatellu, että kyllä meillä on aikaa. Jos se ei koskaan opi mitään muuta, niin ainakin se on äärimmäisen pätevä sukeltamaan syliin, hamuamaan ihmisten käsiä suuhunsa ja olemaan niin ältsin herttanen poika. Vaikkei meitä koskaan nähtäis yksissäkään kisoissa ikinä, niin mä kyllä silti tykkään tosta koirasta ihan ältsin paljon. :)

tiistai 8. lokakuuta 2013

Paljon onnea maailman rakkaimmalle 6v Tuksulle. <3

maanantai 7. lokakuuta 2013

Kaukon kaupunkiseikkailu

Nuorimies on viime viikot eläny vähän turhan landepaukkuelämää. On vaan rallailtu pitkin metsiä ja peltoja. Ja aina laumassa. Joten lähdettiin Kaun kanssa seikkailemaan Kerava Cityyn.

Kauko on kohta 8kk eikä ole kertaakaan ollut junassa. Niinpä marssittiin juna-asemalle ja siellä onneksi odotteli lähtöään yksi juna. Hypeltiin ovesta sisään ja ulos ja noh, Kauko oli ihan Kauko. Mikäpä sen maailmaa nyt hetkauttais. Oltiin ihan liki junassa kun se lähti liikkeelle ja sillon ehkä vääääähän meinas alkaa jännäämään ja piti siirtää pylly pois junan läheltä. Mutta ei mitään paniikkia tai muuta överiä.

Sitten käytiin katsomassa aseman lähellä olevaa pelottavaa patsasta. Kyseinen patsas on sekä Birrelle että Bealle aiheuttanut aikanaan paskahalvauksen, mutta noh, Kauko on edelleen aika Kauko. Kyllä se sitä katteli, mutta aika itsevarmoin elkein eikä ollu kovin moksiskaan koko ukkelista.

Keskustan alueella oli semmosia tutisevia jättiläissieniä ja niiden päällä piti tottakai pistää Kau kiipeilemään. Ja hetkeksi pysähdyttiin syömään omppua. Ja nurtsikentälläkin pyörähdettiin. Ohitettiin aika monta koiraa ja kerta toisensa jälkeen sain olla ylpeä pikkupojastani.

Kyllä Kauko on niin Kauko.


tiistai 1. lokakuuta 2013

Säännöt rakkaudelle - eikun siis leikille!

Leikkiminen saa - ja melkein pitääkin - olla räyhäkästä. Jos sitä haluaa käyttää palkkana, niin sen pitää olla KIVAA! mutta ei neuroottista. Lelusta pitää osata luopua ja leikki pitää pystyä keskeyttämään tai lopettamaan kokonaan koska tahansa. Tiedän koiria, joilla leluilla leikkimen menee reippaasti överiksi, koira on liki stressaantunut ja holtiton.

Räyhälapsi-Kaukon kanssa leikkiminen on ollut aina riehakasta ja täynnä murinaa, niin sen takia on ollut tärkeää opetella selvät säännöt leikkiin. Hätäsesti kuvasin pienen videoklipin (oikeesti hemmetin pitkä video, piti napsia paloja sieltä täältä..) meidän leikkimisestä. Tila on pieni ja Kaukolla huono pito liukkaan lattian takia, niin ihan totaaliräyhää tässä ei ole päällä. Mutta Kauko irrottaa pyynnöstä kiitos, jessistä nappaa takaisin kiinni, tyrkyttää "voiton" jälkeen lelun takasin mulle revittäväksi ja osaa irrotuksen jälkeen olla ryntäämättä lelun perään ennen lupaa.

Meillä ainakin on kivaa. Mun mielestä. Ja ehkä myös Kaukon mielestä. Toivottavasti.


Karu kuri

Mullehan ei koskaan pitänyt tulla urosta. En halunnu taloon ensimmäistäkään narttujen pyllyjen perään haikailevaa tai pissoja lussuttavaa ällötystä. Toistaiseksi ainakin suunta on kuitenkin ollut niin lupaava, että saatan joskus voida ottaa toisenkin uroksen.

Tai ehkä Kauko on poikkeus. Kuten tänään pohdittiin, niin ehkä vain toinen palli helpottaa tätä asiaa? Ehkä samassa taloudessa elävät kaksi narttua helpottavat asiaa, kun ne on täysin arkipäiväinen juttu? Ehkä mun pitämä natsikuri tekee osansa tässäkin asiassa? Tai ehkä se on yhdistelmä kaikkia niitä.

Kun Kauko pikkulapsena ekan kerran yritti nylkyttää Beaa, sai se asiasta niin kovan murahduksen, että sen koommin ei ole sitä yritetty. Yhtä pienenä lapsena se yritti toteuttaa samaa asiaa erään narttupennun kanssa ja taas natsi jyrähti yläilmoista. Sama kävi kun yritettiin nylkyttää pehmeää palloa. En ole millään tasolla antanut sen päästä jyvälle siitä isojen poikien hommasta.

Sen jälkeen niitä yrityksiä ei ole ollutkaan. Eihän tolla tietysti ole ikääkään vielä mitään, mutta toistaiseksi kaikki on sujunut paremmin, kuin uskalsin kuvitellakaan. Mutta varmasti noilla saman talouden nartuilla on oma vaikutuksensa asiaan. Bean juuri loppuneet juoksut eivät aiheuttaneet mitään ongelmaa, porukalla ulkoillessa toisen lauman vanhempi narttukoira oli enemmän kiinnostunut Beasta, kun toi meidän porukan ainoa uros...

Oon tosin kyllä kuullu sitäkin, että rotujen välillä on paljon eroja. Viriileimmästä päästä monesti on nostettu esille mm. labradorinnoutaja. Siitä en sitten sen enempää tiedä, kun en labukoita henkilökohtaisesti juurikaan tunne. Porokoirissa kun kyselin, että uppoanko testosteroniseen suohon, niin valtaosa sanoi porokoiraurosten olevan aika sieltä miedosta päästä. Poikkeuksia löyty, kun joku sanoi uroksensa raiskaavan vaikka roskapusseja, mutta valtaosa vannoi poropoikien olevan varsin helppoja tällä osa-alueella. Toistaiseksi ainakin voin allekirjoittaa sen.

Ulkona en huomaa Kaukon haistelevan mitään sen enempää, kuin noiden narttujenkaan. Osansa siinä tekee aivan varmasti natsikuri, koska kun lenkkeillään, niin mähän en jää odottelemaan. Mä näen kyllä millon on hätä ja on oikeasti tarve päästä pusikkoon, mutta haistelemaan ei pysähdytä. Jos on joku mielenkiintoinen haju johon jää nenä kiinni, niin sitten raahaudutaan perässä, kunnes nenä kulkee taas oikeeseen suuntaan ja jalat liikkuu.

Mä yhä edelleen katson suurena kysymysmerkkinä, kun ihmiset seisoskelevat ja katsovat vieressä, kun uros lipittelee suu vaahdossa narttujen pissoja. Ootellaan ja kattellaan, kaikessa rauhassa. Ihan oikeesti hyi helvetti. Mun maailmassa toi ei tule tapahtumaan ikinä. Koskaan. Yäk.

Vapaana tilanne on sitten eri, haistelkaa ihan vapaasti mitä ehditte, mutta sillonkaan en jää odottelemaan. Mun marssitahti ei hyydy, vaikka jonkun nenä liimautuisikin maahan. Ja noi tietää sen, niitä on juostu pentuaikoina niin paljon karkuun, että niiden päässä siihen on aina olemassa riski, että mä katoan koko maailmasta. Sen takia mua täytyy pitää silmällä, joten ne hajut on ainakin vielä jääneet kakkosiksi, kun tulee kiire mun perään.

Ehkä mä sitten olen julma, kun näin radikaalisti rajotan koirieni luonnollista toimintaa, mutta se on voi voi. Näin meillä eletään. Haisteluun keskitytään sitten, kun tehdään siihen liittyviä tehtäviä, mutta sillä ei sitten olekaan enää mitään tekemistä toisten koirien pissojen tai muiden ällötysten kanssa.

Loppukevennyksenä kuva, joka on mulle tuttu näky jokaiselta aamulta. Kauko jää ihan aina rappusiin istumaan ja kurkistelee pinnojen välistä. Siinä se voi väännellä korviaan ja nipsumaista naamaansa useita minuutteja ennen kuin tulee kokonaan alakertaan. Hassu pikkupoika. :)