maanantai 21. lokakuuta 2013

Go! Go! Go! Go!

Voihan vauhdinhurma sentään. Mä viritin mun vetovyöhön jalkalenkit takasin, koska olin hylännyt ne ilman koeajoa ja joku niiden kehu olevan tosi hyvät. No se on kyllä totta! Ei ne järin nätit ole, mutta vyö pysyy erinomaisesti paikallaan oli etenemistapa mikä hyvänsä.

Otin mukaan pelkästään vauhtikaksikon ja Rouva Porokoira sai joutui jäämään kotiin, koska tiedän ettei sitä kiinnosta tommonen tylsä jolkottelu. Bea oli tosi hyvällä fiiliksellä eikä sitä ahdistanu valjaat oikeastaan yhtään. Alkulämmittelyn jälkeen pistin liinan valjaisiin ja Bea lähti kiskomaan ku höyryveturi.

Jos koira tekee niin täysillä töitä, niin millä oikeudella mä vaan lompsisin kävellen? Ehei, mä aloin laittaa tossua toisen eteen ja Bea sai ravata paremmin ja isommin. Ja se itseasiassa tuntu hyvältä. Siis juokseminen, tai jos se ei sitä juoksemiseks voi sanoa niin ainakin tosi reippaaksi hölkäksi.

Mullahan on tässä ollu semmonen "pieni" keventelyprojekti päällä ja vaikka en ole sen osalta vielä lähelläkään maalia, niin tässä syksyn mittaan karistetut yli kymmenen kiloa kyllä kummasti keventää tota askelta. Ei mitään ongelmia polvien kanssa, ei pistäny rintaan tai loppunu happi kesken. Mä vaan hymy korvissa katoin mun pienen personal trainerin ilosesti keikkuvaa häntää ja pullistelevia reisimuskeleita ja annoin oman askeleeni rullata. Käsittämättömän hieno fiilis!

Kauko vähän seilaili siellä sun täällä, yritti syödä välillä mut ja välillä Bean. Jälkimmäisestä tuli sanomista. Se yritti jäädä haistelemaan ja merkkailemaan, mutta mulla ja Bealla ei ollu aikaa semmoseen. Joten joko haistelet vauhdista, tai lennät perässä. Alkumatkan jälkeen Kauko tyytyi kohtaloonsa ja reippaasti ravas Bean rinnalla. Mutta vaikka Kaukolla on niin paljon pidemmät jalat kuin Bealla, ei sekään pysy pikkuraketin tahdissa. Niin hirveellä tahdilla sen jalat huiskii.

Pari pätkää Kauko innostu tosissaan vetämään ihan laukaten ja totesin vaan vielä joskus olevani pulassa näiden kanssa, koska Kaukossa on näköjään aika paljon voimaa. Keskityin huiskuttamaan omia jalkojani tarpeeksi nopeesti, etten olis nenälläni, niin hirvee voima alko yhtäkkiä kiskomaan vyötä eteenpäin.

Bean keskittyneisyys vetoon on mieletöntä. Ohitettiin ainakin kymmenen eri koiraa lenkin aikana ja mä vaan vauhdista otin Kaukon vierelleni pientareen puolelle, mutta höyryveturi ei nähny mitään ympärillään tapahtuvaa. Se vaan puuskutti eteenpäin eikä ilmekään värähtänyt, vaikka alta metrin päässä koira räyhää räkä roiskuen. Go! Go! Go! Go!

Parasta!!

Maailman paras personal trainer. <3 Kuvasta kiitos Novalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti