keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Naks-nami-naks-nami x miljoona!

Ehkä neljä taskullista nameja meni just parempiin suihin. Siis neljä taskullista yhtä koiraa kohden!

Kauko teki ensin jumppaa pesuvadin päällä. Se tarjoo tosi pätevästi vastapäivään pyörähdystä ja muutamalla naksautuksella sain sien kiepsahtamaan myös myötäpäivään! Aloin vastapäiväiseen vahvempaan kierrokseen lisäämään jo sanan. Ihan rohkenen haaveilla kiepsahtelusta suuntaa vaihtaen ihan vaan käskyllä. Saa nähä kuinka meijän käy.

Bea ja Birrekin teki vähän pesuvatijumppaa. Birrelle tää oli vasta toinen kerta hakeutua etutassuilla pesuvadin päälle ja sekin alko jo vähän hakemaan askeleita takatassuilla vadin ympäri. Tuksu-jumppaa!

Sitten kaikille kolmelle vuorollaan perusasennon naksuttelua ja käskysanan vahvistamista. Seu-naks-nami. Seu-naks-nami. Seu-naks-nami. Mähän opetan noille pelkän perusasennon ja seuruu tulee siinä samalla, koska tavoite on aina päästä perusasentoon. Kaukolle tää on jo tosi vahvaa hommaa ja se tietää tasan mitä tekee. Se tulee mukana etuperin ja takaperin ja sivuttain ja pyörien ja pienimpiinkin mun kehon painotusten muutoksiin se reagoi välittömästi tulemalla mukaan. Kauhulapsi on hirmu pätevä!

Viime vuonna Bean seuruu levähti käsiin syystä X. Bea alko jätättämään, etääntymään ja siis yksinkertasesti ihan kamalaa. Löin hanskat tiskiin, koska mun turhauma ajo sen vaan kauemmas ja kauemmas. Nyt mulla oli pitkästä aikaa aidosti aikaa ja kärsivällisyyttä. Sehän osaa tosi hienosti pyörähtää sivulle, mutta tahtoo jäädä etäisyyden päähän ja paeta heti tilaisuuden tullen.

Nyt käytin seinää apuna. Bea yritti tarjota ihan kaiken muun maan ja taivaan väliltä, mutta pienellä käsivihjeella hakeutu sivulle. Naksautuksesta se ponkas kuin kenguru mahdollisimman kauas odottamaan namiaan. Mutta nyt mä olin päättäny pistää tän homman ihan uudelle alulle. Joten odotin sen sivulle uudestaan ja uudestaan ja aina ihan yhtä uudestaan naksautuksesta se sinkos kauemmas. Sen ilme oli semmonen, että se oli varma saavansa elämänsä selkäsaunan tasan just siihen paikkaan. Ja voi helvetti jos edes tietäisin miksi!

Toisaalta joo, se on tosi pehmee koira ja varmasti pienikin mun turhauma on voinu sen mielestä tuntua maailmanlopulta. Jos oon ollu vähääkään tyytymätön, kiireinen ja kärsimätön niin se on pehmoiselle Bealle sama kuin turpakeikka. Ja jos se toistuu uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan niin lopputulos on tämä. En keksi muutakaan.

No enivei, nyt eletään tätä hetkeä. Oli voittajafiilis, kun naksun jälkeen Bea jäikin tohon sivulle ekan kerran! Ei kovin varmana tai ylitsevuotavan iloisena, mutta jäi kuitenkin. Sarjatulitin naksautuksia ja nameja ja aidosti iloisia kehuja. Heitin yhden namin kauemmas haettavaksi, jotta en erityisemmin joudu vapauttamaan sitä sivulta ja tee pakenemisesta palkkaa vaan "lipsahtaneen" namin hakemisen jälkeen Bea palas suorittamaan sitä kesken jäänyttä missiota ja hakeutu itse takaisin sivulle.

Kun se sitten vihdoin rentoutu vierelle niin hylkäsin seinän tuoman tuen ja tehtiin sivulletuloja ilman laitaa pitkin ja poikin. Bea hakeutu lähelle, suoraan ja häntä heiluen. Pääsin naksauttelemaan kunnon sarjoja ja koira vaan odotti innoissaan lisää ja tapitti tiukasti silmiin, että noni anna naksua nyt vaan!

Eli ihan paluu perusteisiin. Valtaosa koko juttua on toi perusasento ja koiran pitää haluta sitä eniten maailmassa. Joten nyt Bean tulevien viikkojen missiona on ihan vaan naks naks naks naks naks namitella sivulletuloa ja tehdä siitä taas aivan maailman ihanin juttu. Hieno harppaus otettiin jo heti ekalla kerralla!

Birrekin teki seinän avulla perusasentoa ja sen missiona oli kontaktin pitäminen. Kun Tuksulle antaa namin niin Tuksu laskee pään alas ja natustelee naminsa kanssa kaikessa rauhassa. Naksuttimen avulla kuitenkin sain sen pitämään pään ylhäällä lopulta ja ottamaan nameja sarjana vauhdilla. Pienet on ilot. :)

Koirien erilaisuudesta johtuen palkkaan noita kaikkia eri tavalla namin kanssa. Kauko saa palkkansa oikeasta kädestä hyvin reilusti vasemmalle puolelle tarjottuna, koska muuten alkaa tönimään nenällään vasenta kättä namin toivossa. Tämä ei ole aiheuttanut poikittamista tai vinoilua. Bea saa naminsa oikeasta kädestä koska poikittamisenkin uhalla haluan sen pyrkivän tiiviimmin eteenpäin ja ajatuksen kulkevan vähän mun "ohi" edestä, koska viime aikoina ongelmana on ollut jätättäminen ja etääntyminen. Voin luopua suoruudesta, kunhan saan sen pyrkimään ja haluamaan lähemmäs mua. Birre taas saa palkkansa nykyään vasemmasta kädestä, koska se herkästi yrittää edistää ja joskus poikittaa. Eli koiran mukaan.

Joku varmaan lukee näitä juttuja päätään pudistellen. Mulla on aikuisia koiria ja niille namitellaan pelkkää perusasentoa. Mutta meillä on tätä aikaa. :) Ehkä mä sitten muutaman vuoden päästä meenki Tuksun 10-vuotisjuhlien kunniaksi möllitokoilemaan sen kanssa! Tai vaikka ihan oikeestikin tokoilemaan. Mistäs tiiätte mitä kaikkea me saadaankaan vielä aikaseksi. Hitaasti mutta toisinaan edes melko varmasti. :)

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Jokaiselle oma

Useina aamuina töihin lähtiessä annan Kaukolle pakastetun Kongin. Kau on tottakai iloinen lelustaan ja jää tyytyväisenä puuhastelemaan ruokaa Kongista parempiin suihin. Birre lähtee mukaan töihin. No entäs Bea? Bea katsoo korvat hörössä, häntä heiluen ja toiveikkaana, että no mitäs mä saan?! Voi rakas, et mitään... Tai ota vaikka noita nameja tosta.

Enää mun sydän ei kestäny kattoa sitä loputtoman onnellista naamaa, että nyt varmaan minäkin saan jonkun jutun! Niinpä ostin toisen Kongin. Pampulan ihan ikioman  Kongin. Huomenna aamulla mun ei tarvi kamppailla sitä sydämen ympärillä kiristyvää rautanyrkkiä vastaan, kun joudun jälleen tuottamaan ilopillerille pettymyksen.

Ehei, huomenna Beakin saa ihan ikioman Kongin. <3



Koirien inhimillistäminen käy lompakolle...

maanantai 20. tammikuuta 2014

100cm x 180cm kokoinen panostus

Kävin meinaan ostamassa Tarjoustalosta pienen pätkän käytävämattoa. Meillähän tosiaan on parkettilattia ja se on koirien kanssa hankala jo siinäkin mielessä, että pitoa ei ole lainkaan. Niinpä apuun riensi jo pitkään hankintalistalla ollut palanen mattoa.

Eihän tuo kovin iso palanen ole, mutta ihan riittävä kotipuuhasteluun. Tänään heti testattiin mattoa. Kaukon kanssa tehtiin ihan muutaman pikkuaskeleen seuruuta ja käännöksiä. Takapalkalla muutamat istu-maahan -vaihdot ja lopuksi paikkamakuuta aika tiheillä namipalkoilla. Ainiin ja muutamat kapulan pidot myös.

Sen jälkeen Kauko muisteli, että kuinka kevythäkissä käyttäydytään sen aikaa, kun kaverin kanssa tehdään juttuja. No hei, sehän on Kauko, joten se pötkähti makuulleen häkkiin ja paino nenän ruttuun verkkoa vasten. Hyvää harjottelua hallitreenejä ajatellen, koska kevythäkkiä tullaan siinä hyödyntämään, kun aina vähintään kaksi koiraa mulla oletettavasti tulee olemaan sitten mukana.

Bean kanssa otettiin paikallaan seisomista. Käppäilin Bean ympäri niin lähellä, että sen loputtomasti huiskiva häntä osu mua jalkoihin. Heiluttelin käsiä, hypin ja pompi ja sen sellasta. Siinä se seistä törötti tasajaloin tukevasti. Ja tää ei tosiaan ole ollut Bealle helppoa päästä tähän pisteeseen, joten ollaan hiiiirmuisen ylpeitä pienestä tirriäisestä! Sama tehtiin myös istuen ja maaten.

Maton lisäksi ostin ihan perinteisen pesuvadin ja sen päälle leikkaa liimaa askartelin palasen mattoa siihen ulkopuolelle pohjaan. Että voi sitten pistää sen nurinpäin lattialle ja käyttää sitä jumppaan ja temppuiluun. Se pysyy hyvin pystyssä ja matto tuo siihen pitoa tassuille. Huomenna varmaan saadaan testattua se kun tänään ootellaan liiman kuivumista. :)












sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Motivaatiopiikki

Viikon päästä maanantaina meillä alkaa koirien kanssa uutta, jännää ja innostavaa. Koska siitä eteenpäin meillä on jatkossa ainakin kevääseen asti joka toinen viikko maanantaisin ja lauantaisin hallivuoro. Siis semmosessa paikassa, missä on niitä oikeita harrastajia!

Ollaan koirien kanssa lenkkeilty ahkerasti, mutta kaikki muu aktivointi on ollu vähän vähissä. Sisällä tahtoo tila loppua kesken, joten kaikki se vähäkin tekeminen on ollut hyvin pientä. Kapulaa on opeteltu pitämään suussa ja vähän temppuiltu ämpärin päällä, mutta ei mitään ihmeellistä.

Ja ulkona tiedetysti pakkaslukemat on ollu niin järeitä, että mielummin on pysytty liikkeessä ulkosalla ettei pääse vilu yllättämään. Lenkin lomassa on toki tehty pikkusen juttuja, kuten pieniä seuruupätkiä.

Kaikista ihanin talven tuoma sivuvaikutus on Birren mielentila. Se on ihan mahdoton lenkillä! Rouva Porokoira säntäilee ja sinkoilee, haukkua räksyttää ja raivoaa yksinään. Jos siitä karkaa puksahdus jostain syystä, niin se ei vaivu ahdistukseen ja paineeseen vaan jatkaa riehumista ja porsastelua. Parasta. On ihan parasta kun maailman kiltein ja huolestunein koira on tuhma. :)

Ja odotan niiin paljon, että Rouva Porokoira pääsee aksaamaan! Se ei ehkä ole nopea tai ketterä tai osaava, mutta on sillä ainakin hauskaa. Se loikkii silleen porokoiramaisen hassusti eteenpäin, tekee hienoa puomia ja omasta mielestään vauhdikasta putkea. Se yrittää varastaa lähdöissä ja tuttuun tapaan huutaa paukuttaa liki koko ajan. Äänekäs Tuksu on onnellinen Tuksu. :)

Bea kävikin tossa joku aika sitten osteopaatilla ja jotain selän pientä jumia (jonka osteopaatti sai jo siinä samalla auki) lukuunottamatta oli hyvässä kunnossa oleva koira. Ajattelin myös porot viedä kyseiselle osteopaatille tutkittavaksi, että tuntuuko näin päällisin puolin olevan kaikki ihan ok. Uskaltaa sitten vähän paremmin mielin treenaillakin, jos ja kun kaikki on liikkuvuuden puolesta kunnossa.

Reilu viikko vielä odotellaan ja suunnitellaan ehkä vähän jo etukäteen treenejä ja sitten päästään halliin säännöllisesti. Jee! :)


perjantai 17. tammikuuta 2014

Aivan totaalisen liikaa ihania kuvia!






































Kaikki yli 400 kuvaa löytyvät TÄÄLTÄ mikäli ne joskus jaksavat kaikki sinne asti latautua. :) Aurinkoterapia on parasta. <3