keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Ilta täynnä stressiä ja paniikkia


Tai sitten ei - onneksi. Toi kuva on otettu mieshenkilön toimesta joskus ennen keskiyötä. Kuvassa näkyvä ihmisen jalka kuuluu mulle ja kyllä, vedän oikein tyytyväisenä unta palloon enkä tiedä yhtään mistään mitään. Heräsin siihen, kun radiossa huudettiin HYVÄÄUUTTAVUOTTAAA! ja ulkoota kuulu poksahtelua, mutta jatkoin unia.

Mutta jos olin minä untenmailla, niin ei se suurta hätää näytä olevan koirillakaan. Kaukon kanssa tein aikasemmin illalla jotain suunnitelmasta poikkeavaa ja menin leikkimään sen kanssa ulos. Se ei reagoinut sisälle kuuluviin paukkeisiin mitenkään, joten tungin lelun taskuun ja lähettiin etupihalle.

Ensin seistiin vain kuistilla tekemässä temppuja ja napsimassa nameja. Kun yhtään mitään mielenkiintoa ei osottanut pommeihin niin hypättiin pihan puolelle ja pistettiin leikit pystyyn. Riehumista ja Kaukolle tyypillistä räyhäämistä. Ei mitään eroa normaaliin leikkihetkeen. Jee! Saatoin pistää Kaukon maate ja poksahduksen kuuluessa lupa käydä leluun kiinni ja taas oli bileet.

Parit räjäytykset kuunneltiin ilman leluakin, eikä vieläkään mitään. Yhden jälkeen yöllä käytiin uudelleen leikkimässä ja samalla hienolla kaavalla. Tehtiin siinä jo vaimenevassa räiskeessä vähän seuruutakin ja kyllä oli hieno poika. <3

Pitkin vuotta kuitenkin kuuluu räjäytyksiä ja poksahduksia ja on pari ilotulitustakin mahtunut matkaan ja niihin ei voi varautua mitenkään. Joten kun reaktio sisällä oli niin hyvä (tai siis kun sitä ei ollut..) niin mentiin riskillä, joka tällä kertaa kannatti. Birrehän kuorsata retkotti koko illan sohvalla, sitä ei paljon raketit pistä murehtimaan.


No sitten Bea. Sehän on tää paukkuarin versio näistä, enkä oikeastaan tiedä edes miksi. Ei sen puoleen, enpä mä ole aktiivisesti sitä yrittänyt kitkeä siitä poiskaan, hyi mua. Birre on kuullu ekan pomminsa pikkupentuna ulkona, mutta sillon kaverina ollut isompi aikuinen koira oli hyvänä mallina, koska se ei korvaansa lotkauttanut paukkeelle. Samanlainen rauhallinen esimerkki se on ollut myös Bealle, mutta siihen se ei enää auttanut. Ensimmäinen uv meni ongelmitta, mutta toisena oltiin ulkona, kun jossain poksahti ja sillon Bea lähti.

Birre ratkee kohta liitoksistaan. Vitsi mitkä bileet!
Se oli flexissä ja veti täysillä koko 8 metrin matkan sokeena suuntaan x. Sen jälkeen se oli paniikkilukossa kellon ympäri, läähätti niska jäykkänä istuen seinän vieressä eikä siihen saanut mitään kontaktia. Maailman ahnein koira, jota ei sillon saatu syömään mitään. En tiedä teinkö siinä tilanteessa ite jotain väärin, mutta en mä sitä alkanut hyssyttelemään tai paapomaan, paitsi ehkä tahtomattani mielessäni.

Enivei, seuraavan vuodenvaihteen noi sai olla kahdestaan portin takana. Hylkäsin ne sinne ihan keskenään ja kattelin ite telkkaria olkkarissa. Meni paljon paremmin, kyllä Bea sitä pauketta kuunteli, mutta melko rennosti ja pysty nukkumaankin välillä. Pissalla ei käynyt ennen kuin aamulla, kun oli jo ihan hiljasta.

Vuosi sitten meni taas vähän paremmin. Paukkeen alkaessa Bea yritti liimautua muhun, joten laitoin molemmat taas portin taakse. Väkeä oli meillä juhlimassa melko paljon, joten vilinää ja vilskettä riitti. Kun Bea oli rentoutunut niin päästin koirat vieraiden riesaksi änkeämään syliin ja kerjäämään rakkautta. Bean huomio oli loppuyön niissä ah niin ihanissa ihmisissä.

Tässä vähän jänskättää..
Eilen se alkuun kuulosteli vähän niska jäykkänä musiikin alta kuuluvia poksahduksia, mutta pysty makoilemaan ja nukkumaan ihmeen paljon. Apunahan tänä vuonna oli väsymys ja Calmexit. Aika lailla Bea vietti aikaansa Birren kyljessä, mikä on vaan ihan hyvä. Birre kun on 100% aidosti rento ja välinpitämätön, joten sen "energioista" on hyvä imeä itselleen.

Vähän ennen kahta vein koirat sitten pissalle. Pauketta kuulu edelleen tasaseen, joskin niiltä meitä lähinnä olevilta juhlijoilta oli raketit jo loppuneet. Porokoirat vaan nuuskuttelivat kaikessa rauhassa ja mikä hienointa, vaikka Bea selkeesti kuulosteli meteliä niin se irtautu musta koko flexin mitalta ja meni pissalle! Monilla oon kuullu paukkuarkuuden menevän huonompaan suuntaan kerta kerralta, mutta Bea on kyllä edistynyt siihen parempaan suuntaan ihan huimasti. Oikein hyvä!

Nyt jos edes muutaman kerran jaksaisin jonkun rakettiäänitteen avulla harjotella Bean kanssa, niin vuoden päästä meillä voi olla vieläkin rennompaa. Toisaalta, ihan täysin sama asia semmonen äänite ei ikinä ole, mutta eipä sitä kokeilemalla mitään voi hävitäkään. Pääasia on nyt se, että Bea on nukkunut suurimman osan illasta, ei ole mennyt lukkoon ja pystyi käymään pissalla vaikka pauketta kuului. Tämä oli siis ehdoton erävoitto. :)

Kaikenkaikkiaan oikein kivasti lipsahti käsistä tämä siirtyminen tähän vuoteen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti