keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Naks-nami-naks-nami x miljoona!

Ehkä neljä taskullista nameja meni just parempiin suihin. Siis neljä taskullista yhtä koiraa kohden!

Kauko teki ensin jumppaa pesuvadin päällä. Se tarjoo tosi pätevästi vastapäivään pyörähdystä ja muutamalla naksautuksella sain sien kiepsahtamaan myös myötäpäivään! Aloin vastapäiväiseen vahvempaan kierrokseen lisäämään jo sanan. Ihan rohkenen haaveilla kiepsahtelusta suuntaa vaihtaen ihan vaan käskyllä. Saa nähä kuinka meijän käy.

Bea ja Birrekin teki vähän pesuvatijumppaa. Birrelle tää oli vasta toinen kerta hakeutua etutassuilla pesuvadin päälle ja sekin alko jo vähän hakemaan askeleita takatassuilla vadin ympäri. Tuksu-jumppaa!

Sitten kaikille kolmelle vuorollaan perusasennon naksuttelua ja käskysanan vahvistamista. Seu-naks-nami. Seu-naks-nami. Seu-naks-nami. Mähän opetan noille pelkän perusasennon ja seuruu tulee siinä samalla, koska tavoite on aina päästä perusasentoon. Kaukolle tää on jo tosi vahvaa hommaa ja se tietää tasan mitä tekee. Se tulee mukana etuperin ja takaperin ja sivuttain ja pyörien ja pienimpiinkin mun kehon painotusten muutoksiin se reagoi välittömästi tulemalla mukaan. Kauhulapsi on hirmu pätevä!

Viime vuonna Bean seuruu levähti käsiin syystä X. Bea alko jätättämään, etääntymään ja siis yksinkertasesti ihan kamalaa. Löin hanskat tiskiin, koska mun turhauma ajo sen vaan kauemmas ja kauemmas. Nyt mulla oli pitkästä aikaa aidosti aikaa ja kärsivällisyyttä. Sehän osaa tosi hienosti pyörähtää sivulle, mutta tahtoo jäädä etäisyyden päähän ja paeta heti tilaisuuden tullen.

Nyt käytin seinää apuna. Bea yritti tarjota ihan kaiken muun maan ja taivaan väliltä, mutta pienellä käsivihjeella hakeutu sivulle. Naksautuksesta se ponkas kuin kenguru mahdollisimman kauas odottamaan namiaan. Mutta nyt mä olin päättäny pistää tän homman ihan uudelle alulle. Joten odotin sen sivulle uudestaan ja uudestaan ja aina ihan yhtä uudestaan naksautuksesta se sinkos kauemmas. Sen ilme oli semmonen, että se oli varma saavansa elämänsä selkäsaunan tasan just siihen paikkaan. Ja voi helvetti jos edes tietäisin miksi!

Toisaalta joo, se on tosi pehmee koira ja varmasti pienikin mun turhauma on voinu sen mielestä tuntua maailmanlopulta. Jos oon ollu vähääkään tyytymätön, kiireinen ja kärsimätön niin se on pehmoiselle Bealle sama kuin turpakeikka. Ja jos se toistuu uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan niin lopputulos on tämä. En keksi muutakaan.

No enivei, nyt eletään tätä hetkeä. Oli voittajafiilis, kun naksun jälkeen Bea jäikin tohon sivulle ekan kerran! Ei kovin varmana tai ylitsevuotavan iloisena, mutta jäi kuitenkin. Sarjatulitin naksautuksia ja nameja ja aidosti iloisia kehuja. Heitin yhden namin kauemmas haettavaksi, jotta en erityisemmin joudu vapauttamaan sitä sivulta ja tee pakenemisesta palkkaa vaan "lipsahtaneen" namin hakemisen jälkeen Bea palas suorittamaan sitä kesken jäänyttä missiota ja hakeutu itse takaisin sivulle.

Kun se sitten vihdoin rentoutu vierelle niin hylkäsin seinän tuoman tuen ja tehtiin sivulletuloja ilman laitaa pitkin ja poikin. Bea hakeutu lähelle, suoraan ja häntä heiluen. Pääsin naksauttelemaan kunnon sarjoja ja koira vaan odotti innoissaan lisää ja tapitti tiukasti silmiin, että noni anna naksua nyt vaan!

Eli ihan paluu perusteisiin. Valtaosa koko juttua on toi perusasento ja koiran pitää haluta sitä eniten maailmassa. Joten nyt Bean tulevien viikkojen missiona on ihan vaan naks naks naks naks naks namitella sivulletuloa ja tehdä siitä taas aivan maailman ihanin juttu. Hieno harppaus otettiin jo heti ekalla kerralla!

Birrekin teki seinän avulla perusasentoa ja sen missiona oli kontaktin pitäminen. Kun Tuksulle antaa namin niin Tuksu laskee pään alas ja natustelee naminsa kanssa kaikessa rauhassa. Naksuttimen avulla kuitenkin sain sen pitämään pään ylhäällä lopulta ja ottamaan nameja sarjana vauhdilla. Pienet on ilot. :)

Koirien erilaisuudesta johtuen palkkaan noita kaikkia eri tavalla namin kanssa. Kauko saa palkkansa oikeasta kädestä hyvin reilusti vasemmalle puolelle tarjottuna, koska muuten alkaa tönimään nenällään vasenta kättä namin toivossa. Tämä ei ole aiheuttanut poikittamista tai vinoilua. Bea saa naminsa oikeasta kädestä koska poikittamisenkin uhalla haluan sen pyrkivän tiiviimmin eteenpäin ja ajatuksen kulkevan vähän mun "ohi" edestä, koska viime aikoina ongelmana on ollut jätättäminen ja etääntyminen. Voin luopua suoruudesta, kunhan saan sen pyrkimään ja haluamaan lähemmäs mua. Birre taas saa palkkansa nykyään vasemmasta kädestä, koska se herkästi yrittää edistää ja joskus poikittaa. Eli koiran mukaan.

Joku varmaan lukee näitä juttuja päätään pudistellen. Mulla on aikuisia koiria ja niille namitellaan pelkkää perusasentoa. Mutta meillä on tätä aikaa. :) Ehkä mä sitten muutaman vuoden päästä meenki Tuksun 10-vuotisjuhlien kunniaksi möllitokoilemaan sen kanssa! Tai vaikka ihan oikeestikin tokoilemaan. Mistäs tiiätte mitä kaikkea me saadaankaan vielä aikaseksi. Hitaasti mutta toisinaan edes melko varmasti. :)

2 kommenttia:

  1. Mäki opetan koiralleni vaan perusasentoo. Sen kautta tulee kivasti seuruu mukaan:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo kokenu tarvetta kahdelle eri käskylle. :) Ehkä semmonenkin tilanne joskus tulee, mutta tällä vaatimustasolla tää on toiminu tosi hyvin. :)

      Poista