maanantai 24. helmikuuta 2014

Amatöörit aksaamassa


Ei me ehkä ihan vielä tänä kesänä olla kisakentillä, mutta on meillä ainakin hauskaa. Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn ja taidon. :)

lauantai 15. helmikuuta 2014

perjantai 14. helmikuuta 2014

14.2.2013

Kesällä 2012 mä sen tajusin. Tajusin mulla olevan paikka auki yhdelle jopa harrastuspätevälle koiralle. Moninaisista rotuvaihtoehdoista huolimatta veri edelleen veti kohti porokoiraa. Tutkin, etsin, kyselin ja pohdiskelin sopivaa kasvattajaa. Erinäisistä syistä kohteekseni valikoitui Kielapihkan.

Kyttäämäni pentue oli laitettu aluilleen ja jännitys alkoi. Ensin epäiltiin emän jääneen tyhjäksi, kun mahaa ei juurikaan näkynyt. Loppumetreillä jotain pientä vauvamasuksi kutsuttavaa tuli esiin ja toiveet heräsivät taas. Ystävänpäivänä 14.2.2013 olin kotona raastavassa yrjötaudissa, kun puhelimeeni poksahti ensimmäinen tekstiviesti: "Yksi uros syntynyt."

Voih, mullehan tulee narttu! Toivottavasti ne loput sitten on narttuja! Toinen tekstiviesti: "Toinen uros syntynyt." Jepajee. Kolmas tekstiviesti: "Kolmas uros, ei lisää tulossa." Olin maani myynyt. Se niin kovasti toivottu ja odotettu lapsi jäi sitten saapumatta ja mun etsintäretki alkaisi taas alusta.

Mutta.

4 vuorokautta vanhana

4 vrk.

En tiedä miksi, mutta löysin itseni uudelleen ja uudelleen tutkimasta näiden pläskimarsujen kuvia. Viikkojen kuluessa näin niistä videoita ja kuulin kehittyvistä luonteista. Ja videoilta näin, että yksi näistä kolmesta oli totaalinen paskapää. Se isoin ääliö joka runnoi ja liiskasi muita, nylkytteli, riehu ja sikaili. Se oli röyhkeä, riehakas ja sillä oli mieletön asenne. Yhtäkkiä oli jo sovittu päivämäärä, jolloin menisin pentuja katsomaan. Siis MITÄ?!

Ja silloin mä näin ensimmäisen kerran livenä koiran, joka sillä reissulla sai kutsumanimen Kauko.

6vk

6vk

Se oli juuri sellainen älyvapaa räyhäkäs idiootti. Se vaan juos ja riehu ja ulkona koko maailma oli vaan yks suuren suuri seikkailu. Pieni pullea perkele pureskeli mun paidasta hihat riekaleiksi, järsi kameran kaulanarua ja sitten vaan riehu ja räyhäs ja raivos. Mä rakastuin. Se oli just semmonen hullu, jollasta olin toivonu.

Niinpä viikon päästä tästä ajettiin uudelleen Pohjanmaalle ja kotimatkalla meitä oli yksi enemmän.



Kauko nukku koko pitkän neljän ja puolen tunnin matkan kohti uutta kotia. Se ei pelännyt tai ollut pahoinvoiva. Se ei piipannut tai pyörinyt. Se vaan nukku. Herätin sen pissalle pari tuntia ennen kotia ja reippaana miehenä lirutettiin pissat keskelle huoltoaseman pihaa ja mentiin autoon jatkamaan unia.

Perillä se oli kuin kotonaan, kuin se olis aina täällä ollutkin. Tomerasti häntä pystyssä pieni pullero pomppi Birren ja Bean perässä ilman epäröinnin häivääkään. Sisällä se pisti heti ranttaliksi. Riehui, repi, puri, raivosi ja möyrysi sylissä. Pieni pyörremyrsky oli saapunut kotiin.

Vuoden aikana on...

..rikottu jäätä.

..riehuttu ja oltu hivviötä.

..opittu puhumaan koiraa.

..saatu vatsapöpö ja jouduttu lääkäriin. :(

..toivuttu lääkärireissusta ja oltu jo oikein
reipasta poikaa kotimatkalla.

Mikäli se ei ole tullut kaikille vielä selväksi, niin olen ollut alusta asti korviani myöten rakastunut tohon koiraan. Se on kaikkea sitä mitä toivoin! Kauhulapsi on sosiaalinen, avoin, räyhäkäs, riehakas, hyvähermoinen, rohkea ja vähän tyhmäkin. Se juoksee ja painii Bean kanssa, pitää mummelinkin liikkeessä ja kotona on semmonen rutisteltava kainaloinen.

4kk järkyttävä nipsueläin.

5,5kk

6kk

9kk

On leikitty pienenä kilttien isojen kanssa...


..ja isona leikitty kiltisti pienempien kanssa.




On myös tapahtunut jotain pientä kasvamista.



Kaukosta on tullu niin hirmuisen komea nuorimies..

...ja samalla se on edelleen se täysin sama
ääliö, joka onnellisena tuo
mulle itse repimänsä pedin palasia...

Riehakas leikkijä...

..joka ei hyydy ikinä..

..mutta herttainen pikkupoika, joka tarpeen tullen on hyvin
hyvin huolissaan maailman parhaasta kaveristaan.

Huomionkipeä possunenä.

Vuoden aikana on vähän ehkä opeteltu jotain...

..mutta ei mitenkään järin vakavasti..

..ja kaikista tärkeintä on aina pitää hauskaa niin sillon menee varmasti
PUTKEEN!

Vuodessa on otettu tuhansia kuvia, varmaan satoja minuutteja videota ja tästä päivityksestä tulisi kilometrin mittainen, jos tunkisin kaikki mun lempparit tähän. Niin tai näin, Kielapihkan Jonnalle valtava kiitos maailman ihanimmasta Kaukosta! Päivääkään en ole katunut päätöstä avata sylini tälle pienelle miehelle. Rakastan tätä koiraa niin paljon!

PALJON ONNEA MAAILMAN RAKKAIN KAUKO 1v!



tiistai 11. helmikuuta 2014

Bean haavapäivitys

Noniin, viisi päivää kulunut Bean leikkauksesta. Haava alkaa näyttämään jo oikein hyvältä ja paranee kohinalla. Bea itse ei ota kuuleviin korviinsa moisia väitteitä, että hänen olisi tarpeellista vielä vähän ottaa iisisti ja malttaa muutamia päiviä. Sen mielestä se olis ihan valmis pinkomaan aropupuna pitkin metsiä satalasissa. :)

Pullea masu täynnä juuri syötyä ruokaa. :)

Tänään oli koirilla ihan tylsä päivä. Aamulla käytiin lyhkäsellä hihnalenkillä ja illalla vaan pikasesti pissalla. Bea sai puuhastella illalla jäädytetyn Kongin kanssa ja Kaukon kanssa vähän temppuiltiin sillä välin. Kauko teki sivulletuloja matkan päästä, jumppaa pesuvadin päällä ja paikalla istumista. Birre oli taas päivän mukana töissä, joten se nukkui sohvalla ansaitusti. Duunarin elämä on rankkaa.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Aamuaksaa

Ihan kauheen tikkana en herännyt tänä aamuna. Bean kanssa kolme huonosti nukutta yötä ja vaikka viime yön nukuin sängyssä niin ei sitä unta kertyny neljää tuntia enempää. Tunnin verran torkuttelin herätyskelloa, kunnes sain kiskottua itseni ylös. Hyvin sitä sitten herää, kun vaan nousee, mutta jotenkin aamulla mun peitto painaa miljoona kiloa...

Heräteltiin itteämme uuteen viikkoon reippaalla rallilla urheilukentän muotoisella radalla. Mutkaputki, suoralla kaksi hyppyä, mutkaputki ja taas kaksi hyppyä. Saatiin kivasti meininki käyntiin ja veri liikkeelle lihaksiin. En saanut ratapiirrosohjelmaa auki ja Paint ei tee muuta kuin kaatuile, joten en saa piirrettyä tätä mielettömän vaativaa rataa.

Enivei, hyppyesteet muodostivat siis neliön putkien väliin jäävään tilaan ja alkurallien jälkeen hyödynnettiin sitä neliötä. En osaa käyttää niitä hienoja termejä kovin luonnollisesti, mutta siinä tehtiin takaakiertoja ja valssauksia. Sain itse aikalailla steppailla hyppyesteiden muodostamassa neliössä, Kaukolla kun ei ole suurempia vaikeuksia irrota PUTKEEEN! Jäi mulle mukavasti aikaa miettiä, että kuka mä oon ja missä mä oon ja ennenkaikkea missä mun pitäis olla. Ja miten päin. Ja millä kädellä ja kumpi jalka.

Rouva Porokoirakin oli mukana. Luulen sen muuvin olevan välistäveto jota tehtiin kolmen jonossa olevan hyppyesteen avulla. Se oli vähän niinku vahinko, mutta me osattiin. Birrelle pitää opettaa kunnollinen putki, koska se ei ole sen mielestä JEE!! vaan korkeintaan ihan ookoo eikä se sinkoudu sinne onnesta soikeena ja välillä luvattakin, kuten ERÄS.

Kaukolla oli palkkana nameja, Birrellä vinkulelu. Että siinä jo pientä eroa näiden kahden samaa rotua edustavan yksilön välillä. Piip piip piip piip! kirkuva vinkulelu sai Tuksuun eloa ja sehän välillä jopa ihan tykitti menemään. Birren kanssa asioita tehdään vaan vähän sinnepäin ja huumorilla niin Tuksu teki "rataa". Mutkaputki, suoralla kaksi hyppyä, mutkaputki, puomi, hyppyeste, mutkaputki, hyppyeste ja soli siinä. Siellä se loikki porokoiramaisen hassusti ja oli ihan fiiliksissä. Jotenkin symppistä. :)

Nyt loppuu tietsikasta akku ja töihinkin pitää lähteä. Ainakin porokoiria väsyttää!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Bean kolmas päivä leikkauksen jälkeen

Toipilaalle kuuluu pelkkää hyvää - jos ei lasketa sitä, että sillä on ihan supertylsää! Eilisen kakkaustoivepäivityksen jälkeen myöhään illalla käytiin vielä iltapissalla ja hiphuraa, Bea kävi ihan normaalisti kakalla, jee!

Sen sijaan on myös ikäviäkin kakkauutisia, koska Kaukolla on maha aika rajusti sekaisin enkä yhtään tiedä miksi. :( Latasin Kaukoon kahta eri maitohappobakteerivalmistetta veteen sekotettuna ja nyt toivotaan, että menee ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Muuten jää Kaukkikselta huominen hallivuoro väliin, ei sinne voi kipeällä ja tyhjällä masulla lähteä riekkumaan. Jos näin käy ja maha jatkaa vihoitteluaan niin vietämme huomenna hallilla laatuaikaa Rouva Porokoiran kanssa.

Kaukoa huolestuttaa...
Bea joutui eilen vihdoin ja viimein alottamaan harjottelun kaulurin kanssa. Olin taas aivan suotta aliarvioinut Bean kyvyn suoriutua tämmösistä tilanteista. Ei se kovin onnellinen koira ollut ämpäri päässään, mutta ei se mitään kilareitakaan vetänyt. Vaikka se vähän ikävä kapistus onkin niin sen kanssa pystyy käymään maaten ja nukkumaan levollisesti. Edelleen nukuin viime yön sohvalla, mutta Bealla oli kauluri päässä, joten saatoin muutaman tunnin jopa oikeesti nukkua. Siinä se aamulla retkotti kyljellään ketarat suorana ja ihan rennosti nukkui. :)

Haavan punotus on lähteny laskemaan ja näyttää edelleen menevän koko ajan paremmaksi. Nyt kun vielä Kaukon masu saadaan kuntoon niin ollaan kovassa nousukiidossa.


lauantai 8. helmikuuta 2014

Oh s*it!

Koiranomistajille (ja pienten lasten äideille) hyvinkin tuttu aihe puhuttaa tänään - nimittäin kakka. Leikkauksen jälkeen Bea ei ole käynyt kakalla kertaakaan. Vielä en ole suuren suuren huolissani, koska ei ole normaalistikaan mitään harvinaista, että Bea on päivän tai kaksi suorittamatta isompaa hätäänsä. Sitten se pyöräyttää semmoset pienet kikkareet ja taas ootellaan seuraavaa erää vähintään vuorokausi. Ah voihan raakaruoka!

Toinen asiaa hankaloittava asia on se, että Bea ei ole varmaan ikinä eläessään kakannut hihnassa. Pissalla se pystyy käymään, mutta kakalle pitäisi päästä johonkin puskaan ja ihan helvetin kauas kaikista elävistä olennoista ettei kukaan näe. Liika irtipito kostautuu...

Kolmas hankaloittava asia on se, että koira on päästä varpaisiin täynnä energiaa. Se ei lyhyillä kävelyillä malttaisi tehdä mitään muuta kuin nuuskutella nenä solmussa ja yrittää sinkoilla kaikkiin ilmansuuntiin. Leikkauksesta 10-14 päivää pitäis olla sinkoilematta mihinkään suuntaan ja lekurissa suositeltiin, että 20 päivää oltais ihan tuhottomia ralleja vetämättä. Jepa jee, kyseessä on kuitenkin Bea...

Noh, ei voi mitään. Oon tota vatsan toimintaa ajatellen nyt varmuuden vuoksi syöttänyt kuitenkin hyvin pehmeitä ruokia, siis lihaa ja kasvista, ei luita. Samoin öljyä on lotrattu tuplamäärää. Kun se hätä sitten sattuu tulemaan niin pitäis ainakaan tulostautua melko vaivattomasti niin ei tarvitse leikkausmahalla kovasti alkaa pinnistelemään.

Kun Bean sitten ajallaan saa vihdoin päästää irti ja sanoa sen taikasanan "Vapaa!" niin luulen ton koiran karkaavan. Jos se tapahtuu Järvenpään päässä Tuusulanjärveä niin Bea sinkoaa kolme kertaa edes takas Tuusulaan ja takasin Jäkeen ennenkuin mulla on edes toivoa saada se kiinni. Niin paljon tulee varastoitumaan energiaa pieneen koiraan, se on varma.

Scheissen odottelu jatkuu..

perjantai 7. helmikuuta 2014

Toipumisen kannalta äärimmäisen tärkeää on..


..huolehtiva ystävä.

Ensimmäinen päivä leikkauksen jälkeen

Eilinen on sujunut hyvin rauhallisissa merkeissä. Iltapäivällä laitoin Bealle myös toisen, paksumman peiton, koska koko koira oli hyvin viileä. Paijatessa huomasin tassujen olevan ihan jääkylmät eikä normaalisti hyvinkin lämmin Bea tuskastunut peitosta yhtään. Nukutuksen jälkeistä palelemista siis ilmassa.

Alkuillasta Bea kömpi pystyyn kaikkien peittojensa alta ja huoju siinä näyttäen aika eksyneeltä pikkukoiralta. Varovasti lähdettiin käymään ulkona. Bea kulki selkä köyryssä ja häntä alhaalla, liekö lääkepöllyssä vai kipujen takia. Kuistin rappunen ei ole järin korkea, mutta nostin Bean siitä yli silti, ettei tarvitse yhtään tehdä tarpeettomia venytyksiä.

Heti tossa talon kulmalla on matalammaksi tallottua hankea. Siellä me köpöteltiin hyvin varovaisesti ja suureksi ilokseni Bea kävi kuin kävikin pissalla! Sitten varovasti köpöteltiin takaisin sisälle. Bea oli jo sen verran hereillä, että peti lattialla ei ollut enää yhtään niin ookoo vaan sohvalle oppinut puudeli halusi korkeammalle.

No mitä tämmönen pehmo siinä vaiheessa sille mahtaa? Nostin toisen paksummilla reunoilla varustetun pedin sohvalle ja peittelin sen lakanalla. Sitten oli vuoro nostaa Bea pedille ja siihen pikkutyttö kiepsahti nukkumaan oikein tyytyväisenä. Lääkärissä kovasti neuvottiin pitämään koira lattiatasossa ja kauluri koko ajan päällä, koska se ei vaadi kuin sen kaksi sekuntia huomion karkaamista ja haava on jo nuoltu.

Ja ymmärrän sen, voin kuvitella miten äärimmäisen turhauttavaa on paikkailla uudelleen haavoja, koska omistaja ei noudattanut ohjeita. Mutta olen silti ollut tottelematon. Eilisestä kotiutumisesta asti toi koira on ollu mun näkökentässä ihan koko ajan. Kun se tokkurassa makasi pedillä tossa lattialla niin kun kävin vessassakin tein sen ovi auki ja mulla oli näköyhteys tohon koiraan tauotta.

Koska mä idiootti en harjotellu kaulurin pitämistä etukäteen ja joku muistaneekin, että Bea ei kauheesti pidä takeista tai haalareistakaan, niin voitte sitten kuvitella reaktion kauluriin. Enkä todella halua, että se nyt heti ekoina päivinä alkaa rodeoimaan kaulurin takia.

No entäs yö? Nukuin sohvalla, Bea kainalossa ja toinen käsi rutistettuna sen kaulapannan ympärille. Nukuin hyvin kevyttä koiranunta ne lyhyet pätkät kun tuli torkahdettua, joten heräsin pienimpääkin Bean liikahdukseen. Porokoirat nukku mun jaloissa ja jouduin taivuttelemaan itseni semmosiin akrobaattisiin asentoihin, että aamulla luulin niskan ja selän räjähtävän avaruuteen asti. Mutta mitäpä sitä ei puudeleitten hyväksi tekisi.

Illalla Bea alkoi piippaamaan. Se ei ollu sen huomioulinaa vaan pitkää ja hiljaista ulinaa, itkua näin ihmiskielellä. Vaikka sanottiin, että samana iltana ei tulla kipulääkettä enää tarvitsemaan vaan vasta tänään, mutta mun mielestä Bea oli selkeesti kipeä. Niinpä poikkesin ohjeista ja annoin sille kipulääkkeen ja jonkun tovin päästä itku lakkasi ja koira pystyi jatkamaan uniaan. Hyvä niin.

Tänään se on ollut jo paljon enemmän Bea. Ulkona saan toppuutella sitä koko ajan, sen häntä huiskii taas ylhäällä eikä selkä ole köyryssä. Onneksi sohvalla kainalossa makoilu on sen mielestä edelleen tosi jees ja se saakin rakkautta ämpärikaupalla.

Haava näyttää mun mielestä ihan hyvältä. Eilisestä punotus on vähän ehkä levinnyt, mutta myös lieventynyt. Haavan päätyihin on vähän erittynyt kudosnestettä, mutta ei mitenkään paljoa. Oikein "nätti" haava edelleen.