maanantai 10. helmikuuta 2014

Aamuaksaa

Ihan kauheen tikkana en herännyt tänä aamuna. Bean kanssa kolme huonosti nukutta yötä ja vaikka viime yön nukuin sängyssä niin ei sitä unta kertyny neljää tuntia enempää. Tunnin verran torkuttelin herätyskelloa, kunnes sain kiskottua itseni ylös. Hyvin sitä sitten herää, kun vaan nousee, mutta jotenkin aamulla mun peitto painaa miljoona kiloa...

Heräteltiin itteämme uuteen viikkoon reippaalla rallilla urheilukentän muotoisella radalla. Mutkaputki, suoralla kaksi hyppyä, mutkaputki ja taas kaksi hyppyä. Saatiin kivasti meininki käyntiin ja veri liikkeelle lihaksiin. En saanut ratapiirrosohjelmaa auki ja Paint ei tee muuta kuin kaatuile, joten en saa piirrettyä tätä mielettömän vaativaa rataa.

Enivei, hyppyesteet muodostivat siis neliön putkien väliin jäävään tilaan ja alkurallien jälkeen hyödynnettiin sitä neliötä. En osaa käyttää niitä hienoja termejä kovin luonnollisesti, mutta siinä tehtiin takaakiertoja ja valssauksia. Sain itse aikalailla steppailla hyppyesteiden muodostamassa neliössä, Kaukolla kun ei ole suurempia vaikeuksia irrota PUTKEEEN! Jäi mulle mukavasti aikaa miettiä, että kuka mä oon ja missä mä oon ja ennenkaikkea missä mun pitäis olla. Ja miten päin. Ja millä kädellä ja kumpi jalka.

Rouva Porokoirakin oli mukana. Luulen sen muuvin olevan välistäveto jota tehtiin kolmen jonossa olevan hyppyesteen avulla. Se oli vähän niinku vahinko, mutta me osattiin. Birrelle pitää opettaa kunnollinen putki, koska se ei ole sen mielestä JEE!! vaan korkeintaan ihan ookoo eikä se sinkoudu sinne onnesta soikeena ja välillä luvattakin, kuten ERÄS.

Kaukolla oli palkkana nameja, Birrellä vinkulelu. Että siinä jo pientä eroa näiden kahden samaa rotua edustavan yksilön välillä. Piip piip piip piip! kirkuva vinkulelu sai Tuksuun eloa ja sehän välillä jopa ihan tykitti menemään. Birren kanssa asioita tehdään vaan vähän sinnepäin ja huumorilla niin Tuksu teki "rataa". Mutkaputki, suoralla kaksi hyppyä, mutkaputki, puomi, hyppyeste, mutkaputki, hyppyeste ja soli siinä. Siellä se loikki porokoiramaisen hassusti ja oli ihan fiiliksissä. Jotenkin symppistä. :)

Nyt loppuu tietsikasta akku ja töihinkin pitää lähteä. Ainakin porokoiria väsyttää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti