torstai 6. helmikuuta 2014

Koiran steriloinnista

Tästä piti tulla hirveetä pätemistä sisältävä postaus siitä, miten en ole ikinä suvainnut koirien leikkelemistä turhaan ja "huvin vuoksi". Eniten sitä tehdään urosten kohdalla, kun sillä kastraatiolla halutaan tehdä koirasta "kivempi" suuntaan tai toiseen. Omatuntoni on paukuttanut pesismailalla päähän, koska Bea on tänään steriloitu. Millä oikeudella mä alan leikkelemään koirastani ratkasevia osia ja pistän sen kärsimään läpi haavan paranemisen?

Että elämä olis helpompaa, kun on nyt toi uroskin talossa? Osittain kyllä, koska vaikka Kaukolta joskus se piilokives tullaan poistamaan niin terveen ballinsa saa pitää ihan rauhassa, siihen ei kajota jos ei terveydellisistä sitä ole pakko poistaa joskus myös. Mutta terveen kiveksen kastrointi on ihan vihoviimeinen vaihtoehto.

Että päästäisiin juoksuista eroon mukavuussyistä? Ei. Ton koiran juoksut ei ole ikinä olleet ongelma mulle tai mun huomatakseni sille itselleenkään. Ei ole käytetty housuja sisällä tai annettu sen muutenkaan vaikuttaa elämään. Koirapuistoissa ei käydä muutenkaan ja tällä hetkellä ainoa haitta olis, ettei pääsis halliin treenaamaan. Mutta se ei ole se syy.

Kohtuongelmien ehkäiseminen? Isoin kyllä tähän kohtaan. Olen aina pelännyt narttujen kohtuun liittyviä ongelmia, kuten märkäkohtua ja mitä niitä sitten on. Birrelle mulla on selkeempi syy viedä se leikattavaksi, koska kovasti uskon sen helpottavan noita sen tulehduskierteitä, kun se tommonen hormonivammanen on muutenkin.

Mutta on totta, että Kaukon tulo taloon vauhditti tätä sterilointia, johon olen arvellut lopulta päätyväni tyttökoirien kanssa aina. Se ei silti ole se pääsyy, juoksuajan järjestelyt saisin kyllä hoidettua.

Vaikka steriloinnit on niitä yleisimpiä eläinlääkäreiden suorittamia operaatioita, en suhtaudu siihen mitenkään kevyesti. Jokainen nukutus on aina riski ja nyt sydän riekaleina teen tasan kaikkeni, että pikkutytön olisi mahdollisimman hyvä olla. Ja muun muassa mietin monta kuukautta sitä valintaa, että mihin eläinlääkäriin koirani vien operoitavaksi.

Tässä tulee nyt vähän ilmaista mainosta Järvenpään Animagille (entinen Lauma), mutta ovat sen ansainneet. Oltiin paikalla jo 8.30, klinikka aukesi klo 9. Kävin Bean kanssa kävelyllä lähellä olevassa metsässä ja Bea kävi sekä pissalla että kakalla, hyvä juttu! Sitten mentiin odotushuoneeseen. Saatiin jo siinä kohti oikein mukavaa ja iloista palvelua, rauhoitti mun paniikkilukkoon jännittynyttä mieltä kovasti.

Pian päästiin hoitohuoneeseen, jossa lääkärin kanssa käytiin asioita läpi ja Bea sai esinukutteen. Pyysin Bean käymään maate ja hyvin hyvin pian Bea laskeutu ihan kyljelleen ja oli oikein rentoutuneen oloinen. Silmät lurpsahtelivat vähän suuntaan jos toiseen ja kun nosti päätä irti lattiasta, niin se oli semmosta vähän holtitonta huojumista.

Hoitaja ja lääkäri tulivat hakemaan tokkuraisen pikkutytön operaatiohuoneeseen. Tunsin palan kurkussani, kun katsoin miten mun lötkönä sylissä retkottavaa koiraa viedään pois ja mä suuntasin autolle. Kaikki varmaan muutenkin on jo saanu jonkinmoisen käsityksen siitä, että oon ihan holtiton pillittäjä. Noh, päästyäni autoon klo 9.20 tirautin kyyneleen jos toisenkin.

Kennelpoika hälytettiin kesken työpäivän kuskiksi hakemaan Bea kotiin, ettei mun tarvi sitä hylätä yksin konttiin tai takapenkille. Klinikalla klo 12 kerrottiin operaation sujuneen oikein hyvin ja ongelmitta ja että Bea on juuri heräilemässä. Mitä olen lukenut ja nähnyt kuvia, niin leikkaushaava voi olla aika iso ja alkuun päällä on lappu joka suojaa haavaa ja tikkejä. Yllätyin, kun kerrottiin, että tikkaus on sisäpuolella ja täten tikit ovat itsestäänsulavia ja haavan päällä on vain haavaliima. Saatiin hoito-ohjeet kotiin ja kipulääkkeitä mukaan sekä pieni pussillinen jotain nappuloita. Bea oli myös saanut laserterapiaa haavaansa, jonka pitäisi nopeuttaa paranemista, lievittää kipua ja vähentää tulehdusreaktiota.

Sitten oli aika hakea Bea heräämöstä. Pieni musta tepasteli aika varovaisin askelin odotushuoneen puolelle ja tokkurassa tähysteli ympärilleen. Sanoin sille jotain, en muista mitä, eikä Bea ensin tajunnut kuka sille puhuu, mutta parin sekunnin päästä sen päässä syttyi hitaalla sytytyksellä lamppu ja mun rakas pikkutyttö alko ujeltamaan ja hoiperteli suoraan mun syliin. Siinä se ulvo ja uikutti aivan kiinni mussa, kuten aina.

Mun itku oli aivan taattu, ylläri. Niiskutin, pyyhin kyyneleitä ja suukottelin Beaa ja hoitaja naureskeli meijän olevan niin söpöjä. Niinhän me ollaan, tää on aitoa rakkautta. Sen muutaman tunnin kun pyörin tänään kotona vaan kahden koiran kanssa, niin mulla oli koko ajan se tunne, että jotain puuttuu. Puuttu yksi rasittava säheltäjä joka on koko ajan jaloissa ja edessä ja sohvalla änkee päälle makaamaan. Se oli todella merkittävä puuttuva tekijä.

Kotona tein Bealle pedin kahdesta reunallisesta pedistä. Toi koira on tosi väsynyt ja tokkurainen ja mun avustuksella se oikein tyytyväisen oloisesti kömmähti tohon superpehmeälle pedilleen. Viltti vielä päälle ja tossa toi nyt on tunnin makoillut. Tässä on nyt neljä päivää järjestetty niin, että Bean kanssa on kellon ympäri joku. Tämän ja huomisen päivän otin itse vapaata töistä, lauantaina menen itse muutamaksi tunniksi töihin ja kennelpoika jää toipilaan kanssa kotiin, sunnuntaina on muutenkin vapaa.

Viikonloppu kertoo, miten järjestetään asia ensi viikolla. Mikäli en koe olevan hyvä idea jättää Beaa vielä alkuviikosta yksin, niin saan sille kyllä hoitopaikan, jossa sitä vahditaan koko mun työpäivän ajan. Mutta tässä se selviää muutaman seuraavan päivän aikana.


Olen vieläkin yllättynyt miten pieni leikkaushaava todella on. Se on pieni ja siisti eikä lainkaan semmonen tikkisekametelisoppa mitä ennalta pelkäsin, kuva tossa alimmaisena. Ei mua tommoset itteäni lainkaan ällötä tai mitään semmosta, mutta koiran ja paranemisen kannalta olen todella hyvilläni siitä, että olikin paljon odotettua pienempi ja siistimpi haava.

Me suosittelemme Järvenpään Animagia äärimmäisen lämpimästi!




8 kommenttia:

  1. Tämmöstä tuun tauolla lukemaan ja voihan *snif*
    Tarviin Dodo-sorsaa, jotta reipastun taas.
    Bea, mun bestis 4ever, parantele itteäs rauhassa. Titolle en ole vielä kertonut, että mahdollisuudet sun pökkimiseen pentujen vuoks ei nää kannata. Mutta mä luulen, että se tykkää ajatuksesta, ettei tarvii enää pelätä vahinkolapsuksia. "Miks en muka saa? Ei voi enää tulla pentujakaan!?!?!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bea ei voi nyt tulla ite vastaamaan, koska se edelleen lepäilee peittojen alla. Mut se lähetti terkkuja, että sorry Tito, ei sul koskaan ollu mitään tsäänssejä, kuvittelit vaan... Naiset on naisia, antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa.

      Poista
    2. Tito poisti tän blogin äsken linkkilistaltaan.
      Mä yritin sanoa, ettei ota niin henkilökohtaisesti, mut se sano, et vähän vaikeeta, kun tossa lukee "Tito". Mut sil on menossa semmoset angstit, että antaa sen ruttuilla.

      Poista
  2. Itellä on ihan samanlainen asenne sterilointia kohtaan, eli en lähtis omiani steriloimaan ilman terveydellisiä syitä, vain arkea helpottaakseni. Riskit on kummiskin aina olemassa, joten ennemmin otan sen narttujen perään haikailevan ärsyttävän höyrypääjuntin kuin esim. pissavaluvikaisen "lauhkean lampaan". Toisaalta en oo suuresti sterilointia vastaankaan, jos se tehään harkiten eikä tosta noin vaan huvikseen sen kummemmin aattelematta.

    Tsemppiä toipumiseen! Hienoa, että operaatio sujui noin hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sekin, että on liian paljon tuttuja tapauksia, joissa uros on kastraation jälkeen "menny pilalle". Joko siitä on tullut arka, koira-aggressiivinen, tai ennen vaan uroksille aggressiivinen on muuttunut sellaiseksi myös pentuja ja narttuja kohtaan tai kuinka ennen toimeentulleen lauman nartut on alkanet kastraation jälkeen käymään uroksen päälle. On toki niitäki, kun kaikki on mennyt ihan fine, mutta mulle se on tosi iso riski otettavaksi. Sen takia Kaukolta tullaan se piilokives varmaankin leikkaamaan, mutta ton normaalin killuttimensa saa pitää.

      Ja jos joku sitä arkea helpottaakseen miettii uroksen tai nartun leikkauttamista yhteiselon helpottamiseksi, niin siinä tapauksessa olen aina nartun steriloinnin kannalla. Mutta noi kohtutulehdukset on aina ollu se kaikista suurin syy minkä takia oon tienny edes jossain vaiheessa steriloivani nartut, olen ajatellut niin jo vuosia ennenkuin kolmatta koiraa lähdin suunnittelemaan ja senhän piti alunperin olla narttu. :D

      Poista
  3. Mulla oli päällimmäisinä syinä yksinkertaisesti se, että toi oli aivan järkyttävä hormoonihyrrä ja molempien juoksujen jälkeen tuli entistä kamalampi valeraskaus, jolloin roikuttiin vuoron perää toistemme haivenissa, kun meni hermo. Yksi syy oli myös, etten koskaan aikonut Magia jalostukseen käyttää eli kohtutulehdus kummitteli mullakin mielessä.

    Leikkausta en katunut, vaikka traumaattinen kokemus mulle olikin. Magi on rauhoittunut aivan älyttömästi siitä, mitä se oli eikä enää tarvii harrastaa karanteeneja muiden koirien kanssa lenkkeilystä - meidän lähipiiriin kuuluu pääsääntöisesti uroksia, niin se kolme-neljä viikkoa oli aika kurjaa kävellä pelkästään keskenään.

    Tokihan aina niitä on riskejä ja uskomattomia kertomuksia, kuinka joku on mennyt pieleen ja noita ylläluettelemiasi juttuja alkanut esiintyä. Muakin hermostutti, että jos tosta tulee vielä järkympi ja pahimmassa tapauksessa aggrempi, mutta onneksi ei. Luotin siihenkin, että Magi oli niin nuori, etten uskonut mitään kamalampaa sattuvan.

    Mutta joo, toisille se sterkkaus on suurempi juttu kuin toisille. :) Itsekin punnitsin pari kuukautta vaihtoehtoa, kunnes tuli höyhen joka katkaisi selkärangan ja sitten mentiin eikä meinattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä sanavalinta - aggrempi. -.- Magi ei siis aggressiivinen ole missään vaiheessa ollut, mutta kirjoitin sen samassa ajatusketjussa tuon järkympi - sanan kanssa, niin mpi tuli luonnollisesti sanan loppuun.

      Poista
    2. Kun joillekin se tuntuu olevan ihan itsestäänselvää, että koiria leikellään. En tosin ihmettele sitä yhtään, kun valtaosa aihetta käsittelevistä teksteistä netissä puoltaa vahvasti niin urosten kuin narttujen leikkauttamista. Kaikki ei taida edes tietää, että miksi niin pitäisi tai ei pitäisi tehdä, silleen vaan käskettiin tekemään.

      Mutta kuten sanottua, uroksen kastrointia pitäis ehdottomasti miettiä ja harkita enemmän ja paremmin. Toki steriloinnillakin voi olla narttuun vaikutus niin hyvässä kuin pahassa, mutta useammin ne rajusti negatiiviset muutokset uroksissa on kantautuneet mun korviin kuin suuret muutokset nartuissa.

      Mutta kun se tolleen selkeesti helpottaa molempien elämää ja varsinkin myös koiran itsensä elämää, kuten teidän tapauksessa, niin sillonhan tarina on jo heti aivan eri. :) Nähtäväksi jää miten tää tulee Beaan vaikuttamaan vai vaikuttaako mitenkään.

      Poista