lauantai 8. helmikuuta 2014

Oh s*it!

Koiranomistajille (ja pienten lasten äideille) hyvinkin tuttu aihe puhuttaa tänään - nimittäin kakka. Leikkauksen jälkeen Bea ei ole käynyt kakalla kertaakaan. Vielä en ole suuren suuren huolissani, koska ei ole normaalistikaan mitään harvinaista, että Bea on päivän tai kaksi suorittamatta isompaa hätäänsä. Sitten se pyöräyttää semmoset pienet kikkareet ja taas ootellaan seuraavaa erää vähintään vuorokausi. Ah voihan raakaruoka!

Toinen asiaa hankaloittava asia on se, että Bea ei ole varmaan ikinä eläessään kakannut hihnassa. Pissalla se pystyy käymään, mutta kakalle pitäisi päästä johonkin puskaan ja ihan helvetin kauas kaikista elävistä olennoista ettei kukaan näe. Liika irtipito kostautuu...

Kolmas hankaloittava asia on se, että koira on päästä varpaisiin täynnä energiaa. Se ei lyhyillä kävelyillä malttaisi tehdä mitään muuta kuin nuuskutella nenä solmussa ja yrittää sinkoilla kaikkiin ilmansuuntiin. Leikkauksesta 10-14 päivää pitäis olla sinkoilematta mihinkään suuntaan ja lekurissa suositeltiin, että 20 päivää oltais ihan tuhottomia ralleja vetämättä. Jepa jee, kyseessä on kuitenkin Bea...

Noh, ei voi mitään. Oon tota vatsan toimintaa ajatellen nyt varmuuden vuoksi syöttänyt kuitenkin hyvin pehmeitä ruokia, siis lihaa ja kasvista, ei luita. Samoin öljyä on lotrattu tuplamäärää. Kun se hätä sitten sattuu tulemaan niin pitäis ainakaan tulostautua melko vaivattomasti niin ei tarvitse leikkausmahalla kovasti alkaa pinnistelemään.

Kun Bean sitten ajallaan saa vihdoin päästää irti ja sanoa sen taikasanan "Vapaa!" niin luulen ton koiran karkaavan. Jos se tapahtuu Järvenpään päässä Tuusulanjärveä niin Bea sinkoaa kolme kertaa edes takas Tuusulaan ja takasin Jäkeen ennenkuin mulla on edes toivoa saada se kiinni. Niin paljon tulee varastoitumaan energiaa pieneen koiraan, se on varma.

Scheissen odottelu jatkuu..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti