sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Riehakas aamunavaus!


No ei sentään. Ihan sunnuntaifiiliksellä mennään. :) Rouva Porokoira on edelleen yläkerrassa nukkumassa iglussaan. Bestikset tottakai on erottamattomat ja ainoa oikea tapa toteuttaa lepäilyä on tehdä se parhaan ystävän kanssa! <3

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ystävämme koirapuisto

Koirapuiston edusta on oiva treenipaikka. Siinä saa ilmaseksi häiriötä ja saa kaiken lisäksi valita kuinka lähelle sen häiriön ottaa! Mutta sisälle en mene.

Valtaosa koirapuistoissa käyvistä on varmasti oikein jees porukkaa, mutta siellä on myös aivan turhia liian isoja riskejä otettavaksi. Valitettavan iso osa ihmisistä ei osaa lukea edes omaa koiraansa lainkaan, saati että pitäis tulkita kokonaisen lauman mielenliikkeitä!

Ulkopuolelta on surullista katsoa kuinka puistoon viedään koiria juoksemaan häntä koipien välissä ympyrää paniikissa, kun joukko vieraita yrittää röyhkeästi "tutustua" siihen. Eikä kukaan tee mitään. Edes itse omistaja ei vaadi koirallensa sitä tilaa, jota se ei itse osaa pyytää - paitsi sitten lopulta kun sillä ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä pelkonsa alta aggressiiviseksi. Ja jos siinä kohti vastapeluri on oikein kusipää, niin siitä syntyy tappelu.

Toisia nylkyttävät koirat joko saavat tehdä sitä ihan rauhassa tai sitten ne vähän lepsusti yritetään saalistaa kiinni, että heh heh, eipäs tommosia leikkejä! Yleensä kyseessä on seksuaalinen tai aivan äärimmäisen dominoiva ele. Kummastakin syystä syntyy oikein potentiaalisesti tappelu.

Puhumattakaan niistä itse riidanhaastajista. Jotka tulee portista sisään jäykkänä, täynnä itseään ja vaan kiikaroiden kohdetta. Sitten vaan odotetaan, yleensä ei tarvitse edes kovin kauaa ja kappas siellä on joku pikkunen tappelu pystyssä.

Joskus tarvitaan pikku jäähyä.. :)
Tai koirapuistossa on joku uroksen kanssa, josta tiedetään ettei se pidä toisista uroksista. Joku tulee toisen uroksen kanssa notkumaan portille, tämä sisällä jo ollut ulos räyhää portilla täysillä ja tämä uuden tulokkaan omistaja silti sanoo "Voidaanhan me kokeilla!" SIIS ANTEEKS MITÄ?! Toinen huutaa, että oota mä lähen pois kun tää ei tykkää toisista uroksista niin sitten te pääsette tänne. Eiku hei kokeillaan et repiikö ne pahastikin toisensa! Ihmisten välinpitämättömyys omista koiristaan on välillä ihan käsittämätöntä.

Me ollaan ulkoiltu isoissa laumoissa, joissa on sekä uroksia että narttuja ja ihan kaikissa ikäluokissa. Kaikki ne koirat on aina ollu jollain tasolla tuttuja. Koska mitään "no kokeillaan tuleeks nää toimeen" -paskaa en harrasta tieten tahtoen. Ensimmäisenä saan yleensä komentaa Birreä, joka on sellanen saatanan bitch. Se nostelee keesiä pystyyn ja murisee. Koskaan, siis koskaan ikinä, se ei ole käynyt kenenkään päälle tai purrut ketään.

Tässä kohti komennan tai tökkäsen sen hiljaseksi, mutta usein meidän kaverikoirat on niin fiksua jengiä, että antavat Birren jäädä omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä ja menevät leikkimään muiden kanssa. Kun Rouva Kiukkupää saa sitten hetken sitä omaa aikaa sulatella asiaa niin yhtäkkiä sen löytääkin leikkimästä sen kanssa, joka sen mielestä äsken oli niin sairaan ällöttävä. Naiset on vähän naisia.

Bean kanssa ei ole mitään ongelmaa ikinä. Se ei välitä mistään tutustumisseremonioista, se haluaa vaan kirjaimellisesti ottaa jalat alleen ja pistää ralliksi. Bean mielestä kaikki kavereiden kanssa vietetty aika juoksematta on aivan turhaa.

Kaukon kanssa yleensä ainoat ongelmat tulee, jos laumassa on helposti särkyviä koiria, kuten pentuja. Se ei ihan ymmärrä itse olevansa helvetillinen jättiläinen vaan sen mielestä vois ihan yhtä hyvin pistää painiksi pikkupennun kanssa. Mutta mikäli kaveriporukan jäsenet ovat painittavaa kokoa niin Kaukoa ei tarvitse pahemmin komentaa. Se kuuntelee kyllä ihmeen hyvin niitä leikkikavereita ja jos painin lomassa joku vähän vinkaisee tai muuten pyytää tilaa, niin se kyllä reagoi siihen.

Kauko sen sijaan ei kestä epänormaaleja tilanteita yhtään. Se on esimerkiksi murissut yhdelle parhaista kavereistaan, kun se tuli haistelemaan Kaukoa sen ollessa kevythäkissä. Ei siis hampaat irvessä ja nenä rutussa, vaan semmosta epävarmaa hurinaa. Saman se on tehnyt esimerkiksi eläintarvikeliikkeessä, kun meidän lisäksi oli vain toinen koira ja se seiso aivan hiljaa ja tuijotti Kaukoa. Kauko rupes väistelemään katseella ja taas kuulu pientä hurinaa. Jostain syystä tommoset tilanteet on Kaukon mielestä kummallisia ja sen pää ei kestä moista epänormaaliutta. Koska esimerkiksi ulkona räyhäävät koirat on sen mielestä jo aika nähty.

Leikkiessä sitten vapaana Kauko painii ja juoksee oikein mielellään ihan kenen tahansa kanssa. Jos sille on joku joskus sattunut ärähtämään vaikkapa lelusta niin se vaan nostaa kädet pystyyn, että no hei ei sitten, pidä vaan! Kauko itse ei ole järin kova puolustamaan omia aarteitaan. Yleensä etenkin uusien kavereiden on vähän hankala ymmärtää herra Nipsua, kun se kovaan ääneen muristen yrittää tunkea toisen naamaan jotain suussaan olevaa lelua.

Murinassa vaan on sellanen kimeä sävy mukana, korvat lerpattaa sivuilla ja häntä heiluu villisti niin kaikki ei aina ihan osaa tulkita tätä leikkiinkutsua. Että haluatko vaiko etkö sä halua, että siitä otetaan kiinni?! Kyllä se yleensä haluaa. Kauko on leikkiessään usein muutenkin niin pirun äänekäs, että tarvis korvatulppia. Bea osaa jo tulkita sitä Kaukon metelöintiä ja kotona leikkiessään ne karjuu molemmat ihan yhtä lujaan ääneen. Terkkuja naapureille!

Mutta tappelussa mun koirat ei ole ollu ikinä. Kukaan ei ole käynyt niiden päälle tai purrut niitä. Ja mä väitän sen johtuvan ihan siitä, etten ole käynyt koirapuistoissa kerjäämässä verta nenästä. Tai siis, siitä että mä olen näin hysteerinen. Pari potentiaalista tilannetta on ollut irtokoirien kanssa, mutta ainakin toistaiseksi olen ehtinyt itse aina väliin.

Joten vaikka varmasti moni puistossa käyvä on oikein mukavaa porukkaa niin mun kanta on silti ehdoton ei. Siinä säännöttömässä ympäristössä on pilattu liian monta sosiaalista koiraa ja tehty traumoja pennuille. Koirat on toki aina koiria ja tappelun riski on aina olemassa, mutta sitä riskin mahdollisuutta voi pienentää erittäin merkittävästi!

Kauko-parka hurjan pikku-Totin hyökkäyksen kohteena!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Helppo aamureeni

Oltiin aamulla reilu tunti hallilla Kaukon ja Bean kanssa. Ensin nautiskeltiin ihanasta aamuauringosta metsässä seikkaillen, kyllä kevät on ihana asia! <3

Edellisen käyttäjän jäljiltä oli jäänyt pieni rata valmiiksi kentälle, niin se tehtiin alkuun pari kertaa kummankin koiran kanssa. Ei mikään vaikea pätkä, molemmissa päissä mutkaputket ja muutama este niiden välissä. Fiilisrallia siis.

Bea teki vinokeppejä - oikein pätevästi! Kauko pujahteli vaan kahden erillisen kepin välistä ja se tajuaa sen jo tosi hyvin ja erilaisista kulmista sujahtelee näppärästi portin läpi.

Kotona pahvilaatikon kanssa harjoteltu 2on2off -asento siirrettiin puomin päähän. Kyllä mä jonkinlaista variointia ja erilaisia yritelmiä odotin, mutta höpsistä sentään, molemmat koirat vuorollaan ponkas juuri oikeaan asentoon puomille, ihan selkee juttu. :D

Lopuksi vielä vajaan puolen tunnin käppäilyt metsässä riekkuen ja hurjastellen. Oikein kiva aamu siis. :)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Ekaluokkalainen: Kontakti ja perusasento

Kaukolla oli tänään ensimmäinen kerta tokon alkeita. Arvatenkin ensimmäisen koulupäivän aiheena oli kontakti ja perusasento.

Ensin jännäsin ylipäänsä koko tilannetta ja miten Kauko suhtautuisi siihen. Se ei ole pitkään pitkään aikaan ollut tommosessa tilanteessa, jossa on paljon haukkuvia, leikkiviä, riehuvia ja lähellä olevia koiria ja silti pitäisi pystyä keskittymään johonkin tekemiseen.

Ensin Kauko tuhahti nenäänsä parille räyhäävälle koiralle. Mutta siinä se kaikki suuri draama taisi sitten ollakin. Olin kyykyssä maassa kun odoteltiin koulutuksen alkamista ja Kauko makoili mun edessä. Rentona, mutta silti valppaana toisella lonkalla, korvat tötteröllä pikkupoika tarkasteli kaikkia paikalla olevia.

Kontaktia harjoteltiin koiran ollessa edessä, namit molemmissa käsissä ja kädet levitettynä sivuille, palkka luonnollisesti kontaktista. Meijän ehkä eniten harjoteltu asia ja Kauko ensin hyppi ja repi mun käsiä - oli olevinaan ihan uus juttu! :D Parin naksautuksen jälkeen muistettiin miten tää homma toimii ja sain osakseni tiukkaa tapitusta nipsumaisesta lärvistä.

Sitten oli perusasento, liike jonka Kauko on opetellut jo ihan pikkuisena poikana. Kehuttiin meidän perusasennon olevan oikein esimerkillinen kaikin puolin. Kauko pääsi siis loistamaan bravuurinsa parissa. Samoin otettiin muutaman askeleen seuruita ja sehän on meille varsin tuttua puuhaa. Meidän perusasento ja sitä kautta samalla seuruu on siis opeteltu seinän avulla. Seinä on pitänyt koiran aina suorassa ja tarpeeksi lähellä, toimi Kaukolla tosi hyvin.

Yhdestä perusasennosta palkkasin Kaukon iloisesti vetoleikillä ja sillon näin silmäkulmasta, kun jotain vaaleeta vilahti. Vaistomaisesti blokkasin kädelläni luokse karanneen labukan kauemmas ja toisella kädellä estin Kaukoa menemästä pyrkijän luokse. Ei mitään vaaratilannetta kylläkään ollut, vierailija oli herttaisen oloinen labukkaneiti, mutta kuitenkin, täällä ei leikitä eikä tervehditä. Samalla sekunnilla kun ohjaaja sai koiransa kiinni sanoin Kaukolle "Jes!" ja jatkettiin leikkiä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. :)

Lopuksi otettiin luoksepäästävyyttä siten, että koiran tulee istua ohjaajan vieressä ja pysyä siinä kouluttajan tullessa luokse. Tässä kostautui Kaukon rajaton rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan ja ensimmäisellä yrityksellä nousi kouluttajaa vastaan. Tiukasti komensin Kaukon takasin sijoilleen ja toinen yritys sujui jo oikeinkin mainiosti pylly maassa.

Mulla oli palkkana nameja ja vetolelu. Käytin vähän molempia ja molemmat toimi oikein hyvin, motivaatio pysyi yllä tauotta. Hyvä Kauko!

Kuran määrästä voi päätellä, että hauskaa oli treeneissä - ainakin Kaukolla!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Nouto-ongelma

Onneksi enemmän semmosta humoristista laatua oleva. Kaukon kanssa kaivettiin namit, naksutin ja pitkästä aikaa noutokapula esiin. Kapulan pitohan on ihan pikkulasten hommaa niin Kauko näppäränä poikana nappas kapulan suuhun ja iski pakin päälle!

Peruutus on viimesimpiä uusia temppuja, joita on harjoteltu ja Kaukon pienessä päässä nämä kaksi asiaa nyt sitten ajattelivat yhdistyä. Hirveellä vauhilla kapula suuhun ja peruuttaen toiseen päähän huonetta. Miten musta jotenkin tuntuu, että tässä ei joku "ihan" täsmää?

Naurussa oli aika paljon pitämistä ja sillä välin Kauko otti pienet turhaumaraivarit. Se yritti kaikkea mahollista ja kapula lenteli pitkin seiniä ja yhtäkkiä tuli kauhea kiire juomaan. Sitten sujuikin jo alkuperäisen suunnitelman mukaan ilman pakkia. Nosto lattialta, rauhallinen pito istuen. Oikein näppärä poika!

Pari kertaa otettiin myö sivulletuloa kapula suussa, toi kahden asian samanaikainen toteuttaminen kun tuntuu olevan niin vaivatonta. Ja niinhän se oli tässäkin asiassa. Ensin piti vähän harkita voiko tätä liikettä tehdä kapula suussa, mutta lopulta kiepsahti aina yhtä näppärästi sivulle kapulan kanssa.

Birre ja Bea osoittivat omilla vuoroillaan olevansa ihan konkareita tässä(kin) asiassa. Bea jopa niin tunnollinen, ettei malttanut pudottaa kapulaa lattialle vaan yritti pitää kapulaa ja syödä namia samaan aikaan. Birren mielestä koko homma oli aika tylsää, koska se on osannu tän jo pikkulapsesta asti.

Meillä alkaa Kaukon kanssa huomenna tokon alkeiskurssi! Koulutuskertoja on joka sunnuntai kesäkuuhun asti, eli muistaakseni 7 kertaa siinä saadaan kasaan. Ja mua jännittää jo nyt. Kauko osaa onneks vaikka ja mitä, mutta tää mun jännittäminen on ihan naurettavaa. Sinne mennään oppimaan! Jos ei osaa tai joku antaa erilaisia vinkkejä niin eihän siihen nyt herranen aika maailma lopu!

Sitä ajatellen käytiin Kaukon kanssa Murren Murkinasta ostamassa pussillinen Koulutuspaloja. Broiskun kivipiira ja sydämet on niin suuren suuren suuren suurta herkkua, että huomenna ainakin esitetään osaavamme, vaikkei oikeesti osattaiskaan. Niiden namien eteen Kauko opetelee sekunnissa vaikka kärrynpyörän. :)

torstai 13. maaliskuuta 2014

Out of control!

Meinaan kuvien määrän suhteen. Sori, en osannu valikoida!


































maanantai 10. maaliskuuta 2014

Hukkareissu

Maksetussa vakiovuorossa on yksi iso miinus joka on mahdollinen juuri siihen hetkeen osuva paska fiilis. Sen verran olen jo oppinut, että tunnistan itsestäni sen fiiliksen, jolloin ei ole fiksua tehdä koirien kanssa yhtään mitään. Vielä en ole kuitenkaan oppinut olemaan yrittämättä "edes pikkusen" siitä huolimatta.

Niinpä yritettiin. Tehtiin samaa kuviota kuin viimeksi jolloin Kauko ampui aina väärään päähän putkea. Nyt ei tullut yhen ainutta virhettä. Pelkkiä puhtaita suorituksia ja "onnistumisia". Mutta se ei ilahduttanu mua pätkän vertaa. Miksi? Koska se ei ollut Kaukon näköistä menoa. Se ei ollut mieletöntä tykitystä ja riemukasta mun haparoivien ohjeiden huomiotta jättämistä. Mua ei naurattanu enkä joutunu kiroilemaan.

Sitä ei aina tiedä mistä se väärällä jalalla nouseminen johtuu, mutta se vaikuttaa koiriin niin selkeesti. On mahdotonta esittää olevansa iloinen ja innokas, koira näkee siitä läpi niin että humina käy. Niinpä tekeminen oli tylsää paskaa. Joku vois olla onnellinen siitä, että koira tekee just niinku halutaan ja käsketään, mutta siitä puuttu täysin se meille tyypillinen iloinen hulluus.

Mielummin otan vähän kurittoman ja väärin tekevän koiran jos se samaan aikaan meinaa ratketa liitoksistaan siitä riemun määrästä kuin tollasen totisella naamalla suorittavan koiran. Niinpä muutaman täysin merkityksettömän "nappisuorituksen" jälkeen pistin kamat kasaan ja lähdettiin lenkille auringonnousuun. Seikkailtiin ihanan epätasaisessa metsässä auringon häikäistessä silmiä.

Tilavassa metsässä Kauko ja Bea pääs vihdoin vapautumaan mun kiukutuksen vaikutuspiiristä. Bea pinko rusakkona pitkin metsää kurkku suorana huutava Kauko perässään. Ne paini sammalilla ja pujotteli puiden välissä. Ja vihdoin mua alko hymyilyttämään. Istuin kivellä ja koirien se totaalisen aito riemu toi vihdoin ihan aidon hymyn myös mun huulille.

Koirat tuskin osaa lukea hymyä mun naamalta, joten aito hymy muuttaa koko olemuksen, koska molemmat koirat hyppäs pyytämättä kivelle mun viereen. Kauko kaatu mun syliin kiehnäämään ja Bea nojasi tassuillaan mun hartioihin. Sillä hetkellä oli hyvä opetella unohtamaan paska aamu ja keskittyä vaan eteenpäin. Koska niin ne koiratkin tekee.

Ei siis jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa tästä aamusta. Mutta loppukevennyksenä voin laittaa eilisen videon Kaukon peruutusharjoittelusta. Kyseessä on järjestyksessään toinen opettelukerta ja kyllä se sieltä tulee. :)


sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

torstai 6. maaliskuuta 2014

Hankalat ja epäsosiaaliset urokset

Aina tappelemassa...


Taas hampaat irvessä riitaa lelusta niinku aina..

Voi mun pikkuruinen Kaukoni alistetaan maanrakoon :'(







Ja olihan menossa mukana myös maailman nopein Bea. :)


Bea on opetellut pitämään puoliaan. Ennen se on aina luovuttanut kaikki lelut
suustaan muille, mutta nyt se sanoi Titolle !PERKELE! ja sai täten pitää
Bounzerin itsellään. Tito on hämmentynyt moisesta...


Smile!
Kun oma selkä ei kestä riehumista on onnea parhaat koirakaverit. :)