tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kauko ja rusakko

Mähän olen kovasti nähnyt vaivaa koirien kanssa, että saan ne olemaan jahtaamatta muita eläimiä ulkona. Se on asia josta en keskustele lainkaan ja jo pentuna oon antanu varsin tiukkaa palautetta kaikkien eliöiden tuijottelusta. Haluan voida pitää koiriani vapaana mahdollisimman huoletta ja tämä on yksi aivan ehdoton edellytys sille.

Linnun/pupun/kissan/minkä tahansa perään lähtevä koira taajamassa voi saada ihan helvetillistä vahinkoa aikaan. Ja tiedättekös, että jos koirasi aiheuttaa vaikkapa kolarin niin vahingot korvaat ihan tasan sinä? Koiran omasta hengenvaarasta puhumattakaan.


Natsikurista huolimatta äsken aamulenkillä se sitten tapahtu. Birreen ja Beaan se mun aggressiivinen koulutustapa tässä asiassa toimi, mutta niin se vaan multa karkasi ensimmäistä kertaa ikinä ihan oikeasti koira rusakon perään. En ehtinyt nähdä muuta kuin puiden väliin katoavan rusakon ja Kauko paino perässä. Bea meinas ensin lähteä myös, mutta se pysähty mun helvetilliseen karjasuun.

Karjuin minkä keuhkoista lähti, mutta saatanan rakki ei korvaansa lotkauttanu. Molemmat hävis metsään piiloon ja mä tottakai juoksin perässä minkä ikinä vaan kintuistani kerkesin. Kiljuin ja huusin sen minkä itkultani pystyin. Kaukosta tai rusakosta ei näkyny jälkeäkään.

Toi mettä on tosi tihee enkä tienny yhtään mihin suuntaan Kauko oli juossu. Juoksin ite polkua pitkin ja huusin ihan tauotta minkä kerkesin. Tultiin isohkon (60 km/h) autotien varteen ja siellä se koira oli. Laukkas ihan täyttä vauhtia autotien varressa ihan väärään suuntaan. Vislasin, kiljuin, huusin ja Kauko vaan ei reagoi yhtään mitenkään. Ja koska tän maan autoilijat on idiootteja, niin yhtään kukaan ei pysähtyny. Autoja vilisi koiran ohi useita ja yhtään kukaan ei pysähtyny!!!

Juoksin autotien yli samalle puolelle missä Kauko nyt oli hidastanu vauhtia ja vaan jolkotteli eteenpäin. Jahtaamisen huuma oli selvästi laskenu, koska nyt se vaan hölkkäili häntä alhaalla ja pälyili ympärilleen. Mulla ei kulkenu enää henki ja tuntu ettei lähe ääntä. Sain vielä yhen helvetillisen huudon aikaseks ja vihdoin Kauko käänty ympäri. Musta tuntu et kuolen siihen paikkaan. Sillä hetkellä rakastin ja vihasin samaan aikaan tota koiraa enemmän ku koskaan ikinä.

Mun ihan rehellisesti sanoen teki mieli tehä siitä rukkaset ihan tasan siihen paikkaan, mutta mitäpä se enää olis hyödyttäny. Itkua nieleskellen ja koko kroppa ihan hysteerisesti täristen lähin kävelemään kotia kohti.


Eipä tässä muuta lisättävää, kuin että aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle! Teitä juksattiin, eihän mamman pikku puudelit minkään pupujen perään oo lähteny vaikka semmosia nähtiinkin. ;) Hihhihhii!

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No hyvä, sillon teksti on ollut onnistunut! ;)

      Poista
  2. Mä aattelin ettei voi olla totta, koska mun luuri olis ollu jo punasena kun tää "tapahtui". kauheen hyvin sä kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä meinasin laittaa tän sulle keskustelussa ihan erikseen, mut sit se unohtu. :D

      Poista
  3. :::DDDD heheheh mä mein kyl vähän halpikseen.

    älykiva kuva Kaakosta tuo ylin! hiano miäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuodelta alkutalvesta on toi foto. Oli kiva aamuaurinko. :)

      Poista
  4. Ihan täydestä meni tännekkin. Argh!!! :-D Kamalaa myötäelää ja kaikki onkin huijausta :D Noh onneksi vaaratilannetta ei oikeasti ollut, olisi ollut kamalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha. ;D Vuosi sitten huijasin antavani Birren pois, siitä nous kauhee möykkä. :D

      Poista
  5. Miten olet opettanut ettei lähtisi noiden perään? Olisi kiva kuulla vinkkejä koska täällä päin joka suunnasta löytyy lehmiä, kissoja, rusakoita ja muuta irti olevaa eläimistöä :D

    VastaaPoista
  6. Ompas sulla ihana blogi ja tosi kauniita kuvia! voitasko tehdä silleen että lukisit mun blogia ja mä sun?:) --> http://jellonat.blogspot.fi/

    - voitkos vastailla minun blogiini kommentilla:)
    - ja tekisin mielelläni blogillesi bannerin :)

    VastaaPoista