lauantai 27. syyskuuta 2014

Syyshuvien videopläjäys!





Kauko leikkii (tai kovasti ainakin yrittää muistaa..) niin kovin nätisti pienen ystävänsä kanssa. Se ei törmäile russeliin eikä liiskaile sitä. Olen niin ylpeä pikkuisesta Nipsusta, se yrittää niiiiin kovasti olla kiva leikkikaveri vaikka vastapeluri onkin kovin paljon pienempi!

Poropaini-videolla näette myös Rouva Porokoiran tositoimissa. Ja aamupäivällä vietettiin reilu tunti aivan valtavilla sänkipelloilla mutaista rallia ajaen ja nyt kaiken tämän riehumisen ja leikin jälkeen mulla on lauma tyytyväisiä koiria. :)

perjantai 26. syyskuuta 2014

Synttäripossun synttäripossu!




Synttäreiden kunniaksi Bea pääsi ainoana laumasta mukaan töihin. Siellä se sai ylitsevuotavan määrän rakkautta ja vähän herkkuja. Työpäivän jälkeen Bea sai lahjaksi synttäripossun. Possulle possu! Bean aksaystävä Nova viihdytti synttärisankaria jahtausleikillä ja kyllä olikin onnellinen pieni PamPam. Ihan siis huippusynttärit!

Hyvää syntymäpäivää, Bea!

Bea..

..on joskus ollut hyvin pieni.

..on joskus ollut myös hontelojalkainen ropelikorva.

..on ollut lauman liikkeellä pitävä voima..

..ja on sitä edelleen!

..rakastaa juoksemista lähes yhtä paljon kuin syömistä!

..osaa nauttia elämästä.

..auttaa siivoamisessa, kaivattiin sen apua tai ei.

..on ystävä. Suurella sydämellä.

..valvoo sairastavan ystävän unta.

..on ollut ja on edelleen täydellisen korvaamaton tekijä Kaukon elämässä.

..jaksaa, jaksaa, jaksaa ja jaksaa!!

..on ollut nuorukaisena mahdottoman söpö.

..on harmaantunut ikävuosien myötä.

..on yritteliäs ja taitava.

..nauttii yhdessä liikkumisesta täysillä!

..on aina lähellä.

..on siis ihan todella lähellä. AINA.

..on mussukka.

Kokonaiset viisi vuotta sitten syntyi Bea. Pieni härväin, jonka kanssa on menty perse edellä puuhun ja pää edellä betoniseinään. Tässä on koira, joka edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeenkään ei aina täysin hillitse kierroksiaan ja vie multa hermot sekoilullaan. Mutta tässä on myös koira, josta päällimmäisenä on vain hyvää sanottavaa.

Sen loputon tarve ängetä mahdollisimman lähelle jokaista kohtaamaansa ihmistä on samaan aikaan raivostuttavaa ja tolkuttoman hellyttävää. Bean hymyyn venyvät suupielet onnistuu yhä edelleen tekemään mut täysin aseettomaksi enkä osaa komentaa sitä pois ahdistelemasta tilanteen vaatimalla vakavuudella. Siitä voi ottaa tiukkaakin tiukemman halausotteen ja se nauttii jokaisesta sekunnista kuin koko elämänsä viimeisestä, parhaansa mukaan koittaa painautua aina vain lähemmäksi.

Temppuja tehdessä Bea säheltää, räveltää, härvää ja saa mut nauramaan aivan päättömällä sekoilullaan. Se yrittää niin hemmetisti, ettei se aina tiedä itsekään mitä temppua tarjoaisi milloinkin. Sillä ei suinkaan ole aikaa tulkita vihjeitä vaan se muutamassa sekunnissa tarjoaa koko valikoiman kurre-tempusta istumisen kautta kierimiseen ja sitten vilahtaa jo noutamaan itse keksimäänsä esinettä ja tunkee sitä aktiivisesti mun naamaan. Ja häntä huiskii villisti ihan koko ajan.

Osana tätä laumaa Bealla on oma paikkansa. Kaukon pentuaikana Bea oli korvaamaton apu, koska se jakso puuhastella pennun kanssa aivan tauotta ja se puolestaan säästi multa paljon tuskaa ja pennun väsyttämisen vaivaa. ;) Nykyään Bea ja Kauko on aivan erottamaton parivaljakko ja niiden hurjapäistä juoksemista ja painia katsellessa saa hyvin usein hymyillä ja nauraa. Bea myös pitää Birren liikkeessä. Se aktiivisesti hakee Birreä leikkiin ja juoksuttaa rouvashenkilöä tavalla, johon muut koirat ei pysty. Leideille on muodostunut yhteisten vuosien myötä täysin uniikki yhteys ja Birre leikkii Bean kanssa tavalla, johon se ei ryhdy edes Kaukon kanssa.

Jos olenkin saanut kymmenittäin harmaita hiuksia tämän itsekin harmaantuvan neitokaisen kanssa, niin moninkertaisesti enemmän olen saanut nauraa pienen hyrrän tempauksille ja rakastua sen loputtomaan ihanuuteen aina vaan uudestaan ja uudestaan. Porokoirat eivät ole sylissä viihtyvää sorttia, mutta onneksi mulla on lähellä aina yksi, joka on koska tahansa valmis kipaisemaan kainalooni rakastettavaksi.

Voi Bea, maailman raivostuttavin ja rakkain pieni räveltäjä, toivottavasti vietämme vielä monen monet syntymäpäiväjuhlat yhdessä. <3

Bean perusilme.

Onnea rakas harmaakuono 5v <3

torstai 25. syyskuuta 2014

Yksin kotona, osat 2 ja 3

Yksin kotona, osa 1 oli lyhyt kokeilu saada Kauko osaksi laumaa täysipäiväisesti ja unohtaa kaikki portit. Lyhyt ensimmäinen tunnin mittainen kokeilu sujui täydellisesti ja seuraavana päivänä oli osa 2, joka kestikin jo monen monta tuntia. Saapuessani kotiin tilanne oli sama, ei mitään tuhottu ja koirat makoili sohvalla ja matolla.

Tänään oli vuorossa osa 3. Palattuani omien treenailujeni parista odotti kotona ensimmäistä kertaa jotain tuhottua. Kaikessa järkytyksessäni ja raivossani unohdin ottaa kuvankin. No vitsi vitsi, siis se raivo ja järkytys, kuva kyllä unohtui oikeasti. Meinaan joko Kauko tai Bea oli silpunnut kaksi nenäliinaa eteisen matolle.

Samaisella pöydällä olisi tarjolla pinoittain lehtiä, laskuja ja pari kirjaakin sekä muuta sekalaista sälää, mutta toinen sankareista on keksinyt pölliä siitä jotain hiton nenäliinoja?! Birrellä olis pari kikkaa opetettavana noille omasta nuoruudestaan, kuten miten tuhotaan kokonainen sänky, pöytä tai sohva. Reppanat nykynuoret nysvää jonkun säälittävien nenäliinojen kimpussa..

En koskaan saanut selville kumpi tämän julman tuhmuuden oli toteuttanut, koska molemmat näyttivät siltä, että maailma tippuu niskaan ihan hetkenä minä hyvänsä. Voi jos olisivat tajunneet kuinka rajusti taistelin naurunpyrskähdyksiä vastaan keräillessäni onnettoman kourallisen sitä nenäliinasilppua matolta. Lähes liikuttavaa tuhoamista. Miettikää nyt, nenäliinoja.

Perjantaina on suuri päivä, kun maailman iloisin ja rakkain pieni Bea täyttää jo viisi vuotta! Tottakai Bea saa oman juhlapäivän blogikirjoituksensa, mutta miten toivonkaan saavani viettää vielä niin niin niin monet syntymäpäiväjuhlat ton rasittavan ihanan räveltäjän kanssa. <3 Ja seuraava iso päivä onkin vain reilu pari viikkoa Bean synttäreiden jälkeen, kun Rouva Porokoira täyttää jo peräti seitsemän vuotta. Huhhuh, vain vuosi viralliseen veteraani-ikään?! Tässä on pienen ikäkriisin paikka - siis mulla.

Bea 7kk

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Yksin kotona, osa 1

Voi kuulkaa ystävät, täällä me porskutetaan edelleen menemään! Tahtonut toi arkitahti olla niin kiireistä, että aika on riittänyt vain juuri ja juuri yhdelle blogille kerrallaan ja tällä hetkellä se on tarkottanut tota elämäntaparemonttiblogia.

Mutta kyllä täällä tosielämän puolella on näistä koiristakin muistettu pitää aina välillä huolta. Olen yrittänyt tasaseen antaa omaa laatuaikaa jokaiselle koiralle edes kerran viikossa tai kahdessa. Birren kanssa on käyty ihan kahdestaan kävelyillä enemmänkin, koska junioriosasto on saanut olla mukana töissä. Työmatkan varrella on kätevästi hiekkakuopat ja siellä on sekä aamulla että illalla Kauko ja Bea saaneet käydä ajelemassa rallia. Sen jälkeen on hyvillä mielin voinu hylätä junnut kotiin ja käydä mummokävelyllä Birren kanssa.

Viime sunnuntaina äiti piti meille esine-etsintätreenit. Miten mä oonkin antanu noin kivan aktivointimuodon jäädä ihan unholaan?! Kaikki koirat saivat onnistumisia, mutta paras kaikista oli Bea. Neiti Hysteria oli sinnikkäin ja tarkin, olin ihan todella yllättynyt kuinka hieno tyttö se tämän aktiviteetin parissa oikein olikaan!

Pakko joskus saada videolle Rouva Porokoiran suoritus. Kukaan ei kuitenkaan usko kun kerron miten intona se oli lähdössä matkaan. Tai varsinkaan millasen raivarin se otti, kun hänet köytettiin kiinni puuhun odottamaan omaa vuoroaan. Se ei TODELLAKAAN OLLUT OOKOO! Voi hyvänen aika sitä rempomisen ja karjumisen määrää. :D Mutta koska kyseessä on Tuksu niin sehän on vaan hauskaa. Nuoriso osasi kyllä odottaa omaa vuoroansa ihan rauhassa ja etenkin hiljaa, mutta rouvashenkilö kadotti itsehillintänsä täysin. Ihan totaalisen täysin.

Sitten otsikon kimppuun. Kuka oli yksin kotona? Kaikki. Kaukon luottoluokitus ei ole vielä ollut niin huipussaan, että se olisi saanut jäädä ihan vapaasti kotiin ilman porttia. Se ei ole koskaan päässyt tuhoamaan mitään merkittävää ja ehkä sitä suurempi huolenaihe on riehuminen Bean kanssa. Vanhassa kerrostalossa kun äänet ja tömähdykset kaikuu jokaiseen kerrokseen niin en halua täällä riehuttavan. Joten Kauko-parka on ollut portitettuna millon keittiöön ja millon kylppäriin ja millon mihinkin. Pentuna opeteltu portittelu tekee tästä helppoa, koska portin taakse jouduttuaan Kauko käy vaan ihan rennosti maaten.

Koira ja kengät sävy sävyyn.

Nyt Kauko ja Bea on olleet töissä mukana paljon ja pienestä sivuhuoneesta ei ainakaan pahemmin kuulu nujuamisen ääniä. Pieniä pätkiä kaksikko on myös ollut keskenään kotona, kun on tultu töistä ja lähden käyttämään Birreä vain pienellä pissalenkillä. Eilen kuitenkin oli mulla saunavuoro ja tajusin tilanteen olevan täydellinen harjottelulle, koska kuulen kyllä alas asti, jos täällä kovasti aletaan meuhkaamaan (tämä ei ole vitsi, kerran olin häkkikellarissa ja kuulin sinne asti, kun Birre rapsutti itseään, kuului nopea tum tum tum tum tum tum sinne asti..).

Tunnin verran olin poissa kotoa eikä ainakaan saunalle asti kuulunut mitään. Kun tulin kotiin ja suurella jännityksellä avasin oven niin Kauko makasi kaikessa rauhassa olohuoneen matolla ja tytöt nukkui sohvalla. Kukaan ei vaivautunut edes nousemaan ovelle vastaan ja kylläpäs olinkin onnellinen! Ei siis kertakaikkisen mitään hätää.

Nyt laitetaan kamat kasaan ja lähdetään ajamaan rallia pellolle. Iltapäivä ja ilta on varattu ihmeelliselle ihmisten väliselle sosiaaliselle toiminnalle ja otetaan Yksin kotona, osa 2. :)