lauantai 31. tammikuuta 2015

Eräs vapaaottelija nimeltä Bea

Vaikka noilla kahdella on varmaan viiden kilon verran painoeroa, niin kyllä ton pienen mustan tirriäisen sitkeys on sellasta luokkaa, ettei Kaukolla ole mitään jakoa näissä matseissa. Bea on nopea, vahva, ketterä ja periksiantamaton. Lajina on vapaaottelu, koska sääntöjä ei ole. On esimerkiksi ihan ok kuristaa kaveria repimällä kaulapannasta ja runtata nurin täydestä juoksunopeudesta.

Onneksi Kauko on mies. Ja Pohjanmaalta.




perjantai 30. tammikuuta 2015

Aijai, kun kultapoika virheen teki!

Sehän on semmonen juttu, että tämän katon alla ei kukaan porsastele - paitsi korkeintaan omistaja. Ja Tuksu, mutta sekin vaan tietyissä asioissa. Mutta ruoka ei ole semmoinen asia. Rouva Porokoira pitää kyllä huolen omasta tilastaan, mutta kuten olen ennenkin tuskaillut, niin sitten on se Bea. Reppana pikkutyttö joka voi murista aivan täysillä ja kukaan ei väistä sitä. Siitä vaan puuttuu se jokin.

Yhtenä aamuna sohin ripsivärillä silmään kylppärissä koirien ruokaillessa keittiössä ja alko kuulumaan kauheeta murinaa. Ryntäsin katsomaan niin Bean kupissa oli sen oman kuonon lisäksi myös jotain ylimääräistä - meinaan Kauko, joka ihan pokkana hotki Bean ruokia omaan napaansa! Kyllähän se PamPam yritti murista, mutta kun se ei vaan toimi.

Ja minähän en moista perseilyä suvaitse sitten alkuunkaan. Täällä ei vallitse mitkään viidakon lait tai "vahvat selviää" tai "luonnonvalinta". Olihan se mammanpojan ilme aika näkemisen arvoinen, kun se liki silllä kuuluisalla niskaperse-otteella siirtyi keittiöstä olohuoneeseen. Se kun ahneuksissaan ei edes huomannut mun saapuneen paikalle, saatiin mukaan myös yllätysmomentti.

Kutsuin Kaukon takaisin keittiön puolelle (se saapui jokseenkin mielistelevin elein) eikä sen tehnyt enää mieli edes vilkaista ruokailuaan jatkaneen Bean suuntaan. Kovakouraisen muistutuksen jälkeen on se tähän asti kohteliaasti pidetty ruokailurauhan takaava etäisyys muihin. Toisten kupit käy jokainen nuolemassa läpi, mutta vasta kun syöjä itse on valmis kupilta poistumaan.

Eilen aamulla taas maalailin värejä naamaan kylppärissä ja koirat jälleen ruokinensa olivat keittiön puolella. Nyt arvon kultapoika oman kuppinsa putsattuaan päätti osallistua meikkaustalkoisiin sen sijaan, että kyttäisi muiden ruokailun päättymistä. Ja se meinasi vatkata häntänsä irti, kun tottakai kerroin sille miten maailman hienoin pieni poika se onkaan. Sitten paikalle saapui rutisteltavaksi Bea ja silloin Kauko kiiruhti takaisin keittiöön hoitamaan oman osuutensa toistenkin ruokakuppien viimeistelystä.

Ehkä joskus keksin senkin minkä takia kukaan ei Beaa usko. Birren ei tarvitse kuin katsoa ja se saa niin halutessaan kaikki katoamaan paikalta. Mutta toi musta tirriäinen ei sitä osaa. Ei alkuunkaan. Joskus maailman rakkaimmat kultapojatkin on vähän tuhmia. Mutta ne on kultapoikia myös siksi, että ne ottavat opikseen, jos joku asia ei olekaan ihan ookoo.

Samainen mussukka valvomassa parhaan kaverinsa unta. Ehkä juuri tämän parantavan seuran vuoksi Bean leikkaushaava
paranikin niin nopeasti? ;)

torstai 22. tammikuuta 2015

Tietääkö löytäjä mihin soittaa, kun löytää kadonneen lemmikkisi?


Yhteistyössä Nimilaatat.com

Eräs tuttava käyttää koirallaan aina valjaita hihnan kiinnitykseen, mutta silti koiralla on myös kaulassaan panta. Ihan aina. Koska siinä pannassa on kiinni nimilaatta, jossa on tämän omistajan puhelinnumero. Tuttavani sanoo, että ovesta ei lähdetä ilman sitä nimilaatalla varustettua pantaa vaikka tämä seniori-ikäinen koira ei ole koskaan omille teilleen päätynytkään.

Mutta eläinten kanssa puuhastellessa on ihan aina olemassa se pieni jos. Vaikka olisi miten hyvin koulutettu koira tahansa niin aina on se pienen pieni mahdollisuus olemassa, että koira syystä tai toisesta päätyy hukkaan omistajaltaan. Koira voi säikähtää tai täysin odottamatta karata riistan perään eikä enää löydäkään takaisin, vaikka jahti päättyisi hyvinkin pian.

Viime kesänä löysin yksinään harhailleen koiran, jolla ei ollut pantaa. Soitin jo ennakolta löytöeläintaloon, mutta koska oli aamupäivä ja hyvä ilma niin jatkoin alueen haravointia ja kyselin ihmisiltä onko tutun näköinen koira. Lopulta omistaja löytyikin ahkeran etsinnän tuloksena ja hän kertoi kyseisen koiran karkaavan piha-aidan ali hyvinkin usein. Vasta jälkikäteen tajusin ihmetellä, että jos koira karkailee toistuvasti niin jos aidasta ei saada täysin varmaa tai muilla keinoin saada pidettyä koiraa aitojen sisäpuolella, niin kaulapannassa roikkuva puhelinnumero nopeuttaisi koiran kotiutumista merkittävän paljon. Varsinkin kun omistaja siinä harmitteli kuinka hitaasti lähimmästä löytöeläintalosta sitten ilmotetaan löytyneestä koirasta ja välillä on mennyt päiviä, että hän on saanut koiransa takaisin.

Birrelle ja Bealle jonkun vuotta sitten ostin Messarista kyseisen Nimilaatat.comin pisteeltä molemmille omat numeroin varustetut laatat pantoihin roikkumaan. Sitten ne vuosien varrella joutuivat hukkaan samalla kun kyseiset pannatkin suorittivat katoamistemppunsa. Eikä ole tullut hankittua uusia.

Kyllä sitä aina tasaseen tulee ajateltua, että kyllä hitsi vie ne pitäis olla ihan jokaisella. Jopa Rouva Porokoirakin on vain koira (ei kerrota sitä sille itselleen) eikä edes siihen voi luottaa täysin. Mulla on koirat niin paljon vapaana ja vaikka sitä vahinkoa ei ole vielä koskaan tapahtunut niin koskaan ei voi tietää eikä olla liian varma. Entä sitten jos? Toki jokainen on sirutettu ja viimeistään lukulaitteen omistavan paikan kautta saisin omani takaisin, mutta olisihan se nyt äärimmäisen paljon kätevämpää, kun hukassa olevan koirani kiinniottaja voisi heti suoraan soittaa mulle.

Näiden pohdintojen innoittamana ehdotin blogiyhteistyötä Nimilaatat.com:ille. Erityisesti kyseisen verkkokaupan valikoimansa laajuus ja nopea toimitus vetää puoleensa. Varsinkin se toimitusnopeus, koska toi erityisesti kivojen asioiden odottaminen ei totta tosiaan ole sitä mun vahvinta alaa. KaikkimullehetiNYT! Nyt jätettyäni tilauksen viikonloppuna saapuivat tuotteet perille heti tiistaina, eli toisena arkipäivänä tilauksesta. Hintataso on myös hyvin linjassaan ja tarjouksia hyödyntämällä saa nimilaatat tilattua ihan muutamalla eurolla kappale. Mun omia suosikkipoimintoja valikoimasta:

Kaikki kuvat luvattomasti lainattu: Nimilaatat.com

Löytyy ihan simppelistä aina mitä näyttävimpään blingblingiin ja pääkalloista aina maastokuvioiden kautta hempeisiin väreihin. Luulisi löytyvän jokaiselle jotakin! Vähän laatasta riippuen kaiverrus tulee joko vaan toiselle tai molemmille puolille ja fontin saa itse valita seitsemästä eri vaihtoehdosta. Pidän suuresti selkeistä asioista verkkokaupoissa ja tässä tapauksessa lähtee iso plussa tilauksen tekemisen helppoudesta. Jonkun tuotteen valittuasi aukeaa tuotekuvan oikealle puolelle itse täytettäväksi tiedot laatan kaiverrusta varten ja myös tässä kohti käy selkeästi ilmi saako kaiverruksen vain toiselle vai molemmille puolille.

Valikoimassa on sekä isompia että pienempiä laattoja vähän maun ja käyttäjän koon mukaan. Löytyy myös positiivisena yllätyksenä hevosille satulaan ja/tai riimuun tai suitsiin kiinnitettävät nimilaatat! Koska myös niitä heppasia pääsee aina toisinaan karkuun. Joko lähdetään omille retkille vaikkapa laitumelta karaten tai erinäisistä syistä saattaa jopa ratsastaja tipahtaa maastoretkellä ja hevonen pinkaista pakoon.

Birre, Bea ja Kauko saivat nyt kaikki samanlaiset nimilaatat. Kahlasin tota megavalikoimaa läpi uudelleen ja uudelleen ja nämä olivat niin jotenkin meidän näköisiä. Tassuteemalla mennään, löytyyhän musta itsestäni sentään tatuoituja tassuja ihostakin! Nyt on jokaisen vakiopannassa nimilaatta numeroineen. Valitsin kahdesta koosta pienemmän vaihtoehdon.




Me kiitämme Nimilaatat.com:ia yhteistyöstä, nopeasta toimituksesta ja juuri tyyliimme sopivista nimilaatoista!


Onkos muiden koirilla yhteystietoja kiinni pannassa tai valjaissa?

maanantai 19. tammikuuta 2015

Aamuhärdelli videona

Näin meillä startattiin sunnuntaiaamu. Videota kuvatessa koirat eivät ollee käyneet aamupissalla tai saaneet ruokaansa. Ja näin kiire niillä on yhtään mihinkään. Kun kaivauduin pois Bean alta niin jokainen korjasi vaan asentoaan vähän paremmaksi ja loikoilu jatkui entiseen malliin. Aamurauhaa. <3


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Oma maa mansikka, muu maa mustikka

Viisi koiraa on ihan todella paljon koiraa. Etenkin, kun se määrä koostuu +20kg koirista eikä miniversioista ja se toteutetaan kerrostaloyksiössä. Hyvin vähän ulkoilutin koko revohkaa kerralla ihan käytännön syistä. Tasan kaksi kertaa jouduin rappukäytävässä ohittamaan naapurin koko jengin kanssa ja oli kyllä naapurin ilme näkemisen arvoinen!

Toisekseen en voi ikinä luottaa vieraaseen koiraan tarpeeksi pitääkseni sitä irti semmosissa paikoissa, joissa omani lasken hihnasta ihan huoletta. Riski siitä, että oma koira nyt sen ensimmäisen kerran karkaa vaikka sen rusakon perään ja jää auton alle on täysin otettavissa. Riski siitä, että mun tyhmänrohkean päätöksen takia aiheutan jonkun toisen oman koiran vahingoittumisen tai kuoleman on ajatuksena sietämätön.

Ja meillä siis ei tässä ihan välittömässä läheisyydessä ole näin syys-talviaikaan tarpeeksi isoja peltoja, jotta olisin päivittäin päässyt koko jengin kanssa ulkoilemaan, koska lähipellot käännetään syksyllä. Niinpä oma jengi on ulkoillut tossa melkein talon edessä olevalla "puistoalueella" ja vierailijat on käytetty erikseen ja yleensä flexeissä, jotta saa edes vähän enempi liikkumavaraa. Tossa vieressä olevassa puistossa vois muuten juoksuttaa koko jengiä, mutta olen nähnyt siellä rusakon tai kaksi monen monta kertaa ja niiden jälkiä siellä on aina. Omat koirat on pupusen nähneet monen monta kertaa eivätkä välitä siitä, mutta niitä osaan käskyttää. Uskottavasti ja suoraan selkärangasta. Mutta edelleenkin sen riskin ottaminen vieraan koiran kanssa ei ole mun juttu.

Koko viiden revohka kyllä käyttäytyy sujuvasti hihnassa, mutta edelleen se on määrällisesti hiton paljon koiraa. Valitettavasti kapealta kävelytieltä loppuu herkästi tila ohitustilanteessa, kun siitäkin huolimatta, että olen tuuppinut oman viiden koplani pientareelle kulkemaan niin joku ei pääse yhden koiransa kanssa ohi vaan koira rähjää alta puolen metrin päässä. Se taas tarkottaa sitä, että mulla pinna kiristyy niiden toisten takia, joten taas on helpompaa viedä tämä lauma parissa erässä.

Lisähaasteen asetti myös nää ihan käsittämättömät kelit. Ensin kahlataan lumessa ja palellaan megapakkassilla. Yhtäkkiä vettä sataa ja sitä vaan yrittää henkensä kaupalla pysyä pystyssä jäätiköllä. Pitkät työpäivät jättivät valoisaa ulkoiluaikaa hyvin vähän ja tällä viikolla niin omat kuin hoitokoiratkin ovat saaneet poikkeuksellisen vähän semmosta kunnon liikuntaa. Tosi paljon pienehköä hihnalenkkiä ja liian vähän vapaana juoksemista.

Laumana ulkoillessa pojat tulivat hyvin juttuun eikä vierailijat ahdistelleet narttuja. Juostiin, leikittiin ja hölkkäiltiin yhtä matkaa kylki kyljessä. Koko porukka oli kaikkinensa hyvin rentoa ja mikäli jonkun seura ei miellyttänyt niin kohteliaasti pyydettiin tilaa ja vastapuoli aina sitä mukisematta antoi. Esimerkiksi eräs rouvashenkilöhän ei suvaitse vierailijoita sohvalle. Oma lauma mahtuu sohvalle hyvin, mutta muiden on turha edes haaveilla moisesta. Kertaakaan ei rouvashenkilö kuitenkaan rutissut vaan sohvan lähettyville haahuilleet mustavalkoiset hipsivät vähin äänin paikalta ihan rouvan tiukasta katseesta.


Lattialla oli sikinsokin sekä leluja että luita. Kertaakaan ei kuulunut murinoita luiden takia ja leluistakin äristiin vaan leikkiessä. Kaikkinensa olen siis hyvin tyytyväinen ihan koko porukan käytökseen. Toki siinä on ylimääräistä hommaa käydä tuplalenkkejä, mutta sen suurempaa murhetta ei tästä viikosta koitunut.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Se tuli otsikoksi välittömästi mieleen, koska tykkään molemmista marjoista ihan tolkuttoman paljon. Mutta oma koira on aina oma koira. Tuoreinkin tulokas on kuitenkin kohta jo kaksi vuotta muovautunut vain ja ainoastaan mun käyttöön. Bea jo yli viisi vuotta. Puhumattakaan seitsemästä yhteisestä vuodesta Birren kanssa. Kun kaikki käskyt, eleet ja tavat on molemille osapuolille niin tuttuja ja itsestäänselviä.

Tito ja Totti olivat erittäin edukseen eikä ole edelleenkään pahaa sanottavaa tästä kaksikosta. Ne on iloisia, hauskoja ja hyväntuulisia koiria, mutta ohjelmoitu omalle omistajalleen. Ne toimivat kuin ihmisen mieli - kunhan vain ihminen on oikea! En ottanut niiden kanssa turhia riskejä irtiolon kanssa ja välttelin turhaa käskyttämistä. Vapautusta, syömistä ja ovista kulkemista piti odottaa käskyyn asti, koska sen olen nähnyt käytännössä miten se noiden kanssa tapahtuu ja niin usein toistuvista rutiineista oli kiva pitää koirienkin kannalta kiinni.

Ja jos joku mulle joskus vielä kauhistelee, että kolme koiraa on mukamas paljon, niin nyt mulla on kertoa muuta. Kolme koiraa ei ole paljon, viisi koiraa on! ;)


lauantai 17. tammikuuta 2015

Oletko varautunut?

Jotkut ovat niin onnellisessa asemassa, etteivät tiedä mitä kaikkea koirien (ja muiden lemmikkien) kanssa voi tapahtua. Mutta luulen, että aika moni on joutunut kokemaan sen kun sydän tykyttäen kaivellaan lähimmän eläinlääkärin numeroa.

Kun Birreä vuonna 2011 puri kyy silmäkulmaan meni koira nopeasti huonoon kuntoon. En ulkona tajunnut kyyn ehtineen puremaan ja vasta reilu tunti myöhemmin kotona huomasin jonkun olevan vinossa. Birre ei vastannut huhuiluun ja kutsumiseen vaan vasta koskettaessa nosti huojuen päänsä makuulta ja kauhukseni tajusin kananmunan kokoisen patin sen silmän kohdalla ja tajusin samalla sekunnilla mitä on tapahtunut.

Soitin ensin lähimmälle klinikalle. Sieltä sanottiin, ettei ole tilaa ottaa vastaan ja pitää soittaa Viikkiin. Viikistä sanottiin, että emme kuulu päivystysalueeseen, soita muualle. En äkkiseltään keksinyt yhtään toista eläinlääkäriä läheltä, joten soitin numerotiedusteluun ja pyysin yhdistämään saman kunnan päivystävälle. Ei vastaa. Uudelleen numeropalveluun ja viereisen kunnan päivystävälle. Ei vastaa. Taas numeropalvelun kautta toisen naapurikunnan päivystävälle. Ja kukaan ei vastaa.

Sitten satuin muistamaan läheltä uuden klinikan, jonka ohi ajoin työmatkalla joka päivä. Soitin sinne ja koira pyydettii tuomaan kiireesti sisälle.

Sitä paniikin ja epätoivon määrää on vaikea kuvailla. Koira oli veltto eikä reagoinut ja joku sanoo luurin päässä, että ei ole tilaa. Siis ihan oikeesti? Saati että kolmen eri kunnan päivystävä eläinlääkäri ei vastaa! Kyllä siinä oli kuulkaa nuorenkin ihmisen pumppu aikamoisella koetuksella.

Kun Kauko 9-viikkoisena oksenteli ja ripuloi itsensä aivan yllättäen alle tunnin aikana itsensä todella todella heikkoon kuntoon niin soitin suoraan sinne, mihin Birrekin otettiin vastaan välittömästi. Ja taas vietiin porokoiraa kaasupoljin lattiassa hoidettavaksi.


Oletko sinä varautunut? Mitäpä jos meistä nyt jokainen tallentaisi puhelimeen valmiiksi jopa muutaman lähimmän eläinlääkärin numeron. Ja jos tulee käytyä vaikkapa mökkeilemässä niin myös sen alueen eläinlääkäreiden numerot ylös. Siinä hädän hetkellä sitä ei todellakaan tarvitse ylimääräistä painetta siitä, että ei ole harmainta aavistusta missä on lähin hoitopaikka. Ja erikseen nimettävä myös ne päivystävät eläinlääkärit! Vahinko kun ei tapaa tulla kello kaulassa.

Joten, varaudutaan kaikki. Jooko?

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Posti toi paketin!

Kotimatkalla töistä käytiin hakemassa paketti, joka sisälsi yllärin koirille..

Ylijohtaja tottakai suoritti perustarkastuksen.

Ja vähän lähemmänkin tarkastuksen.

Tämän ilmeen takia hoidossa olevat Tito ja Totti eivät oman turvallisuutensa vuoksi saaneet osallistua paketin vastaanottoon..

Kauko osaa jo tulkita niin hyvin rouvashenkilön ilmeitä, että väistelee sujuvasti. Tässä kuvassa Birre katsoo mua moittivasti, koska kielsin sitä rutisemasta Kaukolle.

Kauko löysi paketista jonkun kivan lappusen. Jälkikäteen tajusin sen olevan jokin rahanarvoinen kuponki Zalandoon. :D

Oi oi, Kaukon lemppariherkkuja!!

Kas näin Kauko pitää kilohailia kuonon päällä!

Ja tässä rouvashenkilö tekee saman. Birre ei ehkä omasta mielestään kaipaa ylimääräistä
aktivointia, pelkästään ylimääräistä syömistä. Kuole, ihminen.

Bealle tää on ihan supervaikee juttu ollu aina.

Karseen vaikeeta!

Lemppareita!

Ja kahdeksan purkkia karitsan maksaa.

Mähän olen tosi nihkee käyttämään rahaa koirien nameihin. Nyt oli kuitenkin Peten Koiratarvikkeella niin kovassa alessa hyviä nameja, että pakkohan niitä oli tilata! Yhden kilohaili-pussin hinnalla sai viisi pussia ja kahdeksan purkkia noita toisia nameja maksoi vain 9,90 e.

Joskus jostain yhden pussin raaskin ostaa noita kaloja ja mun koirat olis heitelly vaikka voltteja niitä saadakseen. Siksi oli ihan superhyvä löytö saada noin edullisesti paaaaljon lisää kaloja. Nam!

tiistai 13. tammikuuta 2015

Hupsistakeikkaa!


Voi elämä missä lumituiskussa ja tuulessa ulkoiltiin sunnuntaina! Ulkoiluaika oli ennalta arvioitu pidemmäksi, mutta enhän mä urpo tajunnut, että sen suolisto-ongelmien takia tehdyn lekurireissun jäljiltä Birren masu on aivan paljas ja sehän palelee! Niinpä kun pysähdyin ottamaan tota videopätkää niin Birre kyhjötti mun vieressä ja VAPISI kylmästä. Voi Tuksua!

Kaappasin rouvashenkilön syliin lämmittelemään ja juostiin kilpaa autolle, että tuli taas lämmin. En tiedä mihin säärystimeen ton koiran survon, ettei masua palella..

perjantai 9. tammikuuta 2015

3+2=?


Sehän se. Tällä kokoonpanolla mennään seuraavan viikon ajan. Onneksi itse alotin tämän sopivasti eilen liukastumalla ja kipeyttämällä kinttuni todella pahasti. :D Mutta eiköhän me tässä pärjäillä. :)

tiistai 6. tammikuuta 2015

Koirakoulu: Miten painitaan?

Pikkuinen Dave 3kk tuli meille Kaukon oppitunnille koirapainin alkeista. Hyvä koutsi ja hyvä oppilas = KOIRAPAINIA!


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vuoden ensimmäiset aksailut

Rakas Golfini tungettiin eilen taas täyteen koiria. Kontin häkkiin survottiin kaksi bordercollieta, yksi porokoira ja yksi valeporokoira. Rouvashenkilö sai istua takapenkillä ja ohjaajista toinen ajoi ja toinen toimi kartturina. Omalla kyydillään joukkoon liittyi myös tolleripentu Dave ohjaajansa kanssa.

Hallin pihassa päätettiin ensin käydä rakentelemassa rata valmiiksi. Oli oikein numeroidut esteet ja kaikkea! Ja kiinnittäkäämme nyt huomiota siihen, että Rouva Porokoira oli koko tämän ajan autossa takapenkillä. Treenikassien vieressä. Avonaisten treenikassien vieressä. Rata saatiin valmiiksi ja lähdettiin lenkittämään koiria. Rouvashenkilö ei ensinnäkään ollut enää takapenkillä vaan istui kartturin paikalla ja toisekseen takapenkillä oli tyhjä pussi. Novan koirilleen pakkaamat treeninamit meni sitten siinä. Rouva "Jumalauta Mikä Nälkä" Porokoira oli laittanut kuivalihat parempaan talteen. Että semmosta...

Kortisoni on tosiaan vienyt Birreltä lihakset, joten se ei jaksa hypätä kunnolla enkä sen vuoksi hyppyytä sillä varsinkaan mitään korkeata. Nyt sillä kuitenkin tuntui olevan hyvä fiilis ja rimat olivat melko matalalla niin Tuksukin sai kokeilla rataa. Tämä kuvastaa ehkä parhaiten tän meijän treenaamisen vakavuustasoa. Että ehkä aina ei mene ihan PUTKEEN ja rouvashenkilö saa mielenkiinnon ylläpitämiseksi välipalkan, mutta silti kehutaan vuolaasti ja tuuletetaan kuin kovankin luokan kisoja voitettaessa. ;)


Sitten oli pieni härväin PamPam. Bea vähän koomaili ja haahuili ihan omiaan, mutta vinkulelulla sai kierroksia ylös ja meininki tuntui taas mieleiseltä. Suurin haaste oli korkealla istuva kuvaaja, jota olis tarvinnu vähän kurkkia. Tajusin, kuinka jäätävä ajatus onkaan edes harkita ton koiran kanssa minkään sortin kisoja ikinä. Siellä on paljon ihmisiä, siis liian paljon, koska Bean mielestä kaikki ihmiset on ihania!


Sitten oli mun kultapojan vuoro vähän huutaa. Meteli on kova kuten aina, mutta hyvin me tästä suoriuduttiin. Toiselta esteeltä käännös putkeen meni aluksi aika rajusti pitkäksi, mutta jostain me jotenkin löydettiin siihen vähän jarrua ja lopulta se sujui oikein mallikkaasti.


Ja vaikka meillä ei toi tekninen puoli ole järin hyvin hallussa ja mokaillaan paljon, niin se alkuperäinen tarkoitus tässä harrastuksessa on vahvasti tallella - hauskanpito. Mulla on hauskaa, koirilla on hauskaa, saadaan tehdä yhdessä ja juhlia yhdessä. Toki me yritetään tehdä asioita mahdollisimman hyvin oikein, mutta veri ei maistu suussa, hiki kyllä tuli eilen senkin edestä!


Kaikkinensa jäi treeneistä ihan valtavan hyvä mieli. Oli hauskaa, tuli onnistumisia ja koirilla oli kivaa. Olin pelkkää hymyä koko kotimatkan!

Onko jo KAAKON VUORO?!

Mitenniin ei ole aina vain Kaakon vuoro?

Kauko, Bea, Birre, Tito, Totti ja Dave

torstai 1. tammikuuta 2015

No missä merkeissä se vuosi sitten vaihtuikaan?

Matkattiin eilen koirien kanssa iltapäivällä äitin luokse, jotta mun ei tarvitse tylsyyksissäni istua yksin kotona. Koirilla on siellä portitettu huone ja saivat siellä kuunnella radiosta musiikkia uuteen vuoteen siirryttäessä.

Porokoirat otti paukkeen varsin lungisti. Birre ensin haukahti jokaiselle pamaukselle, koska luuli ilmeisesti jonkun koputtavan oveen. :D Sellanen vahtihaukku (joka saa mun raivon partaalle..) kajahti jokaisen yksittäisen poksahduksen perään. Paukkeen jatkuessa ja tihentyessä hiljentyi Birrekin. Sitä lähinnä näytti armottomasti ottavan päähän joutuminen portin taakse. Se kun on tossakin talossa tottunut olemaan sohvalla...


Kauko käänteli alkuun korviaan äänten suuntiin ja nosteli päätään. Hyvin nopeesti sekin lopetti sen vähäisenkin reagoinnin ja lähinnä nukku ihan tyytyväisen olosena. Beaa sen sijaan jännitti, mutta onneksi hyvin vähän. Se ei pystynyt kunnolla käymään maaten vaan aika paljon oli joko istuen tai seisten. Mutta ei sinkoillut, ei läähättänyt tai tärissyt. Kuulosteli vaan jännittyneenä, mutta aina välillä pystyi käymään jopa maaten porokoirien viereen.


No mites omistaja selvis? Teki hyvää, kun joku oli koko ajan tiuskimassa "Älä tuijota sitä!" kun vahtasin Bean ja Kaukon reaktioita. Lopulta lähdettiin kokonaan toiseen paikkaan juhlimaan viimeiset tunnit menneestä vuodesta ja koirat jäivät keskenään kuuntelemaan radiota ja pauketta. "Meistä ei ole niille yhtään mitään iloa", sanoi äitini ja tottahan se oli. Aivan totta. Koirat oli portin takana, kaukana musta ja mitä vähemmän mun stressaaminen pääsi niihin vaikuttamaan niin sitä parempi.

Kun tultiin takaisin koirien luo aamuyöllä, niin porttia vasten seisten huiskutteli häntäänä ihan normaalin iloinen Bea. Ei siis sen suurempaa draamaa tai kauhua. Ajoin vielä aamuyöllä kotiin ja harmikseni juuri kun otin koirat autosta kotipihalla niin joku päätti tykittää uutta maailmansotaa muistuttavan soolon sillä hetkellä. Porokoirilla ei ilmekään värähtänyt, mutta Bea kiskaisi korvat liiskaan ja suuntasi pikakävelyä kotiovelle.

Kotona se hetken istui keskellä lattiaa jännittyneenä, mutta aika pian otti mallia porokoirista ja meni niiden väliin sohvalle. Aika pitkän aikaa Bea pysyi kuitenkin hereillä, mutta aamulla herätessäni mua oli vastassa taas ihan normaalin iloinen Bea.


Hyvinhän se nyt sitten taas loppujen lopuksi sujuikin! Toivottavasti muillakin vuodenvaihde sujui ilman suurempia murheita tai onnettomuuksia!