sunnuntai 15. helmikuuta 2015

No hei, tärkein aksavideo unohtu!

Kaukon synttäriaksat!

Ihana Nova suunnitteli Kaukon synttäreiden ja ystävänpäivän kunniaksi meille treeneihin sydämen muotoisen radan. Kaukoa huudatutti, Beaa piti vähän kannustaa ja Tuksu..noh, on vaan Tuksu. Mutta meillä oli ihan superhauskaa, Kauko paukutti korvista kuulon, Bean kanssa mentiin nurin ja Birre puri sormet verille nameja ahmiessaan.

Kauko huutaa!

Raakaa vauhtia ja voimaa Tuksulta. ;)

Pikkutyttö <3

Viime kerralla kokeiltiin Bean kanssa ekaa kertaa suoria keppejä. Alkuun laitoin ohjurit avuksi, muttaa lopulta PamPam pujotteli kokonaan ilman apuja. Tänään kokeiltiin suoraan ilman ohjureita ja kuinka taitava tyttö Bea onkaan! Keskittymisen määrä on liikuttava eikä mua tarvita tähän hommaan ollenkaan. Voin haahuilla missä vaan ja miten kaukana tahansa, mutta Bea kyllä tietää mitä tehdään.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

PamPam pieni heppatyttö!

Bea on saanut tänään ihan ikiomaa aikaa. Porokoirat jätettiin kotiin ja kahdestaan hurautettiin pikkutytön kanssa heppatallille. Siivottiin karsina (Bea auttoi syömällä hevosenpaskaa niin paljon kuin suinkin ehti..) ja sitten laitettiin heppa valmiiksi.

Kampesin heppasen kyytiin ja suunnattiin tallin vieressä olevalle radalle. Pikkutyttö oli varsin onnellinen ihan tästä omasta ajasta ja tilasta ja vapaudesta JUOSTA!


Koska emme omista GoProta ja halusin välttämättä videoida kuinka hauskaa Bealla oli juosta laukkaavan hevosen edellä, niin sehän sitten toteutettiin perinteisin menetelmin. Ei muuta kuin ohjat toiseen käteen, puhelin toiseen ja laukkaa!


Kyllä oli Bealla niin huuurrrrrrjan kivaa! Kolmen koiran laumassa sitä aina jotenkin on vaikeempi nähdä noita yksilöllisiä hienouksia ja parhaita paloja, joita noi yksilöinä väläyttelee. Nyt ihan kaksistaan sain taas muistutuksen miten hieno ja palvelualtis koira toi Bea oikein onkaan. Se tottelee käskyjä terävästi ja innokkaasti ja käskystä osasi pysyä hevosen takana, jos niin halusin.

Bea ei myöskään mennyt hevosen ohi ilman lupaa. Ensimmäisessä videossa huiskin sille ohitusta toisella kädellä niin se uskaltaa tykittää miljoonaa ohi, mutta muuten se taakse jäätyään jäi jonkun metrin päähän hevosen taakse ja juos ohi vasta käskystä. Ja tosiaan käskyllä sain sen myös jättäytymään edestä taakse. Kuinka hieno heppatyttö!

Myös tallissa Bea piti turvaväliä hevoseen ja kiersi hepan mahdollisimman kaukaa. En tiedä miten se on sen oppinut tai miten se on sille opetettu, koska en muista sen koskaan esimerkiksi saaneen kaviosta. Tokihan Bea ensimmäisen vuoden elämästään pyöri todella aktiivisesti heppatallilla mukana ja satunnaisesti sen jälkeenkin, mutta toi turvavälin pitäminen hevosiin on äärimmäisen hyvä taito tallikoiralla.

Niin tai näin, Bea oli hieno talliapulainen ja parasta lenkkiseuraa. PamPam sai juosta täysiä ja syödä heppasen kakkaa. Kuinka kertakaikkisen hieno päivä, tuumii Bea!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Toinen koti

Montaa kuukautta vuodesta ei täällä saada viettää, mutta sinä lyhyenä aikana sitten sitäkin enemmän. Tilaa, tilaa, tilaa ja tilaa! <3


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Pulkkailuja 1.2.2015

Koska tämä eteläinenkin Suomi sai taas häivähdyksen talvea (vaikka nyt onkin plussaa ja vettä sataa, taas..) niin hyödynnettiin tämä aika ennen kuin kävelytiet hikotetaan piloille! Ensin oli Kaukon vuoro. Välineinä huskyvaljaat, pulkka ja joustava vetoliina. Pulkkaan ladoin lunta painoksi.

Arvon nuorimies kun ei ymmärrä voimiensa vähyyttä ja se olisi niin kovin innoissan spurttaamassa aivan täysiä heti alkuun. Annoin sen laukata alkumatkasta, mutta en täysiä. Kaukon kun ei käytännössä voi sanoa vetäneen lainkaan niin suunniteltu lenkki oli lyhyt (3 km), mutta pulkassa sen verran painoa, että valjaisiin joutui ihan nojaamaankin.

Olen vähän paininut sen kanssa, että minkälaisia vetokoiria omistani haluan. Tähdätään kuitenkin matkaltaan vähän pidempiin lenkkeihin niin onko vaatimustaso pitää liina kireällä, mutta vauhti saa olla ravia vai kuten esimerkiksi Novan koirat, jotka tykittää ihan tajutonta vauhtia koko matkan? Huomasin taas vertailevani omia koiriani juurikin Novan koiriin. On niin makeen näköstä, kun koirat vetää ihan mielipuolisella vauhdilla ja tarmolla eteen ja jostain sellaisesta haaveilin itsekin!

Kunnes tajusin, ettei semmonen palvele meidän käyttötarkotuksia mitenkään. Mulla ei ole Kickbikea tai Kicksparkia. Meidän veto tapahtuu mun juoksu-/hölkkätahtiin, joten mun on "turha" yrittää opettaa näitä koiria vetämään niin kovaa kuin mahdollista. Tavotteena kuitenkin jatkaa noiden +10 km lenkkien juoksemista enkä mä semmosta matkaa juokse täysillä spurtaten vaikka miten haluaisin. Joten meidän vaatimustasoa vedossa on se, että koiran on suhteutettava vauhtinsa mun tahtiin, mutta silti pidettävä liina tiukalla. Ei tarvitse nojata raivolla valjaisiin, mutta pieni paine siellä on oltava. Joo, johonkin semmoseen me tähdätään!

Niinpä toppuuttelin Kaukon raville. Sillä on kuitenkin pitkät jalat ja porokoira on tehty ravaamaan. Sain juosta ihan reipasta tahtia silti Kaukon takana, joten ihan hyvää tahtia se pitää ravatenkin. Juuri semmoista meidän suunnitelmiin sopivaa! Reippaasti Kaako ravaili koko lenkin, mutta tällä hetkellä nautitusta hyvin syvästä unesta voisin päätellä, että otti kokemattoman vetokoiran voimille noinkin pieni lenkki. Harmikseni myös huomasin, että Kaukolla nyt käytössä olleet valjaat eivät istu edestä niin hyvin kuin haluaisin. Kokeillaan siis taas seuraavaa mallia..

Kaukon jälkeen oli sitten Bean vuoro. Blogia pidempään seuranneet tietävät, että valjaat on Bealle aikalailla pienen vuoren kokoinen ongelma. Tämä kerta ei tehnyt poikkeusta vaan se halvaantui huskyvaljaissaan totaalisesti. En antanut periksi. Kiristin pannassa ollutta hihnaa edeltä ja odotin. Jonkun minuutin kuluttua kehuin ja hölläsin hihnaa heti, kun Bea liikkui eteenpäin. Siitä ei mennyt enää kauaa, kun PamPam lähtikin jo ihan itse liikkeelle. Venkoillen, mutta liikkui kuitenkin.

Ja yhtäkkiä Bea lähti jo ravaamaan. Häntä nousi ylös. Selkä suoristui ja liike alkoi vapautumaan. Aina välillä se vastasi mun kehuihin pikaisella hännänheilautuksella, mutta oli kiire kääntää nokka menosuuntaan ja jatkaa reippaasti matkaa! Hihkuin iloisena ääneen ja kerroin Bealle miten valtavan reipas ja taitava tyttö se onkaan!

Matka oli sama kuin Kaukolla, joten pituutta ei Beankaan retkelle paljoa tullut. Puolenvälin tienoilla päästin Bean juoksemaan vapaaksi ja otin sen riskin, että liinan kiinnittäminen uudelleen aiheuttaa uuden halvaantumisen ja homma alkaa alusta. Höpsistä, koira tuli luokse iloisesti ja lähti liikkeelle uuteen vetoon hämmästyttävän reippaasti ihan kuin mitään taukoa ei olis ollutkaan! Ja taas hihkuttiin!

Kuvasin myös pienen erittäin laadukkaan videon. YouTube vähän korjaa kuvan heilumisen ja tärinän määrää, mutta ei pelasta paljoakaan. Videosta ei käy ilmi, että mä todella juoksen tossa aika kovaa vauhtia, etten jää matkasta ihan täysin! Kyllä sai pieni tirriäinen itsensä ylittämisestä taskullisen nameja ja paljon rutistuksia.

Tästä on hyvä jatkaa!