tiistai 24. maaliskuuta 2015

Mitä luita ahneelle koiralle?

Tämä laumahan syö tunnetusti pääasiassa raakaruokaa. Nameina on "teollisia" nappuloita ja herkkuja, mutta ehdoton valtaosa siitä ravinnosta tulee raakapuolelta. Niin, ja purkista.

Raakaruokinnan eri toteutustavat tykätään erottaa ainakin "barffaukseen" ja "raakaruokintaan". Näillä radikaalein ero lienee se perinteisen barffauksen raju painotus lihaisiin luihin ja raakaruokinnassa sitä vastoin sitten lihoihin. Koska en näe holtittomalla kalkin ylisaannilla olevan järin suurta terveydellistä hyötyä niin meidän ruokintatapamme lokeroituu sitten varmaan tuohon jälkimmäiseen.

Niin tai näin, mutta kyllä tämä kokoonpano kokonaisia luita syö. Joskus vaan ajanvietteenä kaluttavia luita tai sitten ihan kokonaan syötäviä. Kaikissa luissa on aina riskinsä. Kaikissa ja aina. On riski hampaiden kulumisesta ja lohkeilusta, terävistä sirpaleista vatsassa ja suolistossa ja on riski suolitukoksesta - noin niinkuin yleisimpinä.

Toki ne ovat luontaista ja mukavaa puuhasteltavaa koiralle ja ainakin mun koirilla pysyy hampaat vitivalkoisina luiden avulla. Mutta ihan jo masujen toiminnan kannalta luiden kertamäärät ovat hyvin maltillisia. Noihan jyrsis napaansa vaikka naudan ison lumpion, mutta sopivaksi katsomani ajan jälkeen lumpiot tai putkiluut kipataan takaisin pakkaseen ja niitä saa taas rouskutella jonain toisena päivänä. Tai aterian yhteydessä saatu kokonaan syötävä lihainen luu on murto-osa koko ateriasta. Joskus harvoin ja erinäisistä tekosyistä johtuen on sulamassa saattanut olla vaikkapa vain broilerin selkärankaa, mutta sitä hötöluuta noiden vatsat kestää enemmän menemättä kovalle, joten siitäkin on selvitty.



Kaluamiseen käytetään meillä eniten savustettuja luita - koska raa'at on ällöjä. Valmiita nättejä putkia reilusti halvemmaksi tulevat naudan nilkat on olleet ahkerassa käytössä, mutta en voi suositella niitä kaikille. Toisin kuin palviputket niin nämä nilkat lohkeilevat todella hurjasti - aina. Putkista saadaan joskus harvoin irti joku palanen, mutta nilkat silputaan poikkeuksetta. Ja ne irtoavat palat on todella karun näköisiä.

Tommosia veitsenteräviä suolistonpilkkojia sitten kylmänrauhallisesti keräilen lattialta. Riski on valtava, mutta kunnes toisin todistetaan niin luotan näihin syöjinä. Edes Bea ei ole enää vuosiin hotkinut luita vaan on malttanut pureskella niitä kaikessa rauhassa ja sujuvasti hylkää luunsirut lattioille eikä ole niistä kiinnostunut.

Ja toisekseen, luita syödään vaan mun läsnäollessa tai kun ovat toimistokoirina mukana töissä ja voin tasaisin väliajoin varmistaa niiden olevan vielä hengissä. Mitä luita suosittelisin todella ahneelle koiralle? En mitään. Mutta kukin aina itse päättää sen mikä on sopiva ja tarpeellinen riski otettavaksi. Mulla ainakin se oma raja on vuosien mittaan tiukentunut ja tiukentunut - kohta tässä muuttuu suorastaan hysteeriseksi. ;)

Näiden puuttuvat palaset voi jokainen kuvitella seikkailemaan suolistoon. Sitä on suorastaan tyytyväinen, kun saa
poimia niitä vaan lattioilta!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Äänekäs karjuminen korvaa puuttuvan vauhdin


Kyllä me on Kaukon kanssa tähän lopputulokseen tultu. Että ei se vauhti vaan se kova ääni! Birre ja Bea imuroi pupunkakkaa ootellessa omaa vuoroaan - nää "koko lauman ""treenit"" on jo niin tuttua hommaa, että jopa Kauko osaa odottaa vuoroansa puuhastelemalla jotain aivan muuta sillä välin, kun joku muu tekee. Minähän en ota ketään siihen kärkkymään ja häiritsemään toisen suoritusta, piste.

Tytöistä ei ole videota koska oli ihan tajuton temppu saada puhelin pysymään pystyssä kuvausta varten ja hermot loppu kesken jo ensimmäisenä pyöritellyn Kaukon jälkeen, koska tuuli kaatoi kuvausvälineen vähän väliä. :D Pakko kehittää joku viritys, koska Bea oli aivan älyttömän hauska kierrellessään puita - se tykittää kuin mikäkin ralliauto!

Beasta on muutenkin tulossa videokooste, kun se oppi pujottelemaan kepit. Se vaan yhtäkkiä osas ne. Koira jota on naureskellen juoksutettu edestakasin vinokepeillä molemmissa päissä olevan palkkaajan voimin. Ja suoria pari kertaa ohjureilla ja sitten se osas ne. Koska ei ole väliä meneekö toi koira pilalle vai ei niin muutama viikko sitten hallilla oli asemissa täyspitkät kepit ja sinne se sujahti. Meinasin tikahtua riemastuneeseen nauruuni, kun siellä se tirriäinen tykitti menemään yksinään keppejä. Ihme koira.

Melkein voin jo luvata, että Bean kanssa mennään mölleihin kesällä. Koska itselleen pitää osata nauraa! Kaukon kanssa harkitaan jotain helppoa. Mutta vain harkitaan.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Aamurauhaa ja uusi ulkoasu

Joojoo, koirilla ei ole kertakaikkisen mitään asiaa sänkyyn - paitsi vapaapäivien kiireettöminä aamuina. <3 Birre nukkui jaloissa, Bea kiinni oikeassa kyljessä ja Kauko vasemmalla puolella. Olkoon herra Nipsu miten tosimies ja äijä tahansa niin se rakastaa rauhallisia hellyyshetkiä. Edes pienikin kosketus on sen mielestä ihan parasta ja päätin tallentaa aamun loikoilut videolle. Voi yhtä hyvin katsoa videosta vaan ensimmäiset sekunnit - mitään sen jännempää siinä ei tapahdu. :D Musiikista taustalla vastaa herätysvalo radioineen.

Hieman seitsemän jälkeen startattiin aamulenkille ja jälleen kerran saatiin lenkkeillä uuteen päivään auringonnousun kanssa. Yhdistämällä aurinko ja vapaana juoksevat koirat heti aamusta saadaan aikaan semmonen yhtälö, ettei päivästä yksinkertaisesti voi tulla muuta kuin hyvä. <3

Ja kuten jo varmasti joku huomasikin niin Koirablogi sai yhteneväisen lookin mun läskiblogin kanssa. :)

Epuilla tossa taustalla on hyvä sanoma:

Siis älä siitä huoli, näinhän täällä käy
Aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy
Tuuli ajan mittaan, pilvet valjastaa
Ikuisuuteen karkaavat tähdet paljastaa


tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kevät!

Koirablogi, koirat tai omistaja on edelleen hengissä. Keskittyminen on ankarasti ollut omistajan läskiblogin puolella, joten rakas pikkuinen Koirablogi on jäänyt vähän sivuun. Mutta täällä me puksutetaan menemään, samaa vanhaa. :) Nautitaan kohinalla lähestyvästä keväästä!