lauantai 4. huhtikuuta 2015

Agilityn alkeet -pikakurssi

Kuten viimeksi uhkailin niin tiedossa on nyt sitten vähän totisempaa materiaalia. Hyvin tietävä ja taitava ystävämme Nova otti Rouva Porokoiran treenattavakseen ja käytiin läpi agilityn alkeita. Tulette huomaamaan, että video on toteutettu vakavassa hengessä ja siitä sietää monen ottaa oppia.


Semmosta. Mun mielestä oli täysin tarpeetonta kertoa Birrelle oikeasti opetettuja niin sanallisia käskyjä kuin käsimerkkejä, koska tota sekoilua oli ihan mielettömän hauskaa katsoa (kuten ehkä kuvaajan tauoton hirnuminen paljastaa..)!

On kovin vapauttavaa, kun on koira, jonka voi pilata ihan luvallisesti. Kortisonilla pumpattu, tänä vuonna seniori-ikään siirtyvä koira ei ole mikään tulevaisuuden kisatykki, joten sen kanssa voi keskittyä vaan siihen hauskanpitoon. Ei ole minkään sortin merkitystä oikestaan millään muulla kuin sillä, että kaikilla on kivaa. Indokiinaa puhuva ja hillittömästi huitova ohjaaja on Birren mielestä aavistuksen hankalasti tulkittavissa, mutta koska sillä on taskut täynnä nameja, niin eipä haittaa.

Rouvashenkilö oli muutenkin ihan hirveä koko reissun. Muiden kanssa tehdessä se karjui kurkku suorana ja oli vaan aivan kamala. Omalla vuorollaan se puri sormille nameja ottaessa, karjui vähän lisää ja heilutteli häntäänsä iloisesti. Sitä tahtoo aina välillä melkeen tulla tippa linssiin, kun tota koiraa katsoo tommosena. Miten paljon on yhtä pientä koiraa koeteltu vuosien varrella ja nyt purkista myrkyttämällä se saa vihdoinkin elää ja kutinan sijaan keskittyä olemaan iloinen oma itsensä. En aina edes tahdo muistaa, että tommonen se ihan oikeesti on. <3

Mutta hei, mitäpä opitte videolta? ;)

torstai 2. huhtikuuta 2015

Hauskanpito on ihan oma lajinsa

Viime lauantaina vietiin ihan viittä vaille talvikauden viimeisiä hallivuoroja. Jostain syystä, jota en enää kykene muistamaan, olin vähän huonolla tuulella ja päätin, että tänään ei olla kouluttamassa - tänään ollaan pitämässä hauskaa.

Jokainen sai tehdä juuri sitä missä on hyvä. Kaukon kohdalla se tarkoitti luonnollisesti ampumista putkesta putkeen hirveän huudon kera. Bea sai tehdä niitä niin kovin hienosti oppimiaan keppejä. Entä Rouvashenkilö? Voi ette uskokaan. Namialustan vauhdittamana Birre teki ensin samaa pikkurallia kuin Kaukokin. Maailman ihanin Nova otti Birren treenit hoitaakseen ja tiedossa on lähipäivinä monen minuutin pituinen video silkkaa hauskuutta ja naurua! Mobiililaajakaistalla vaan toi lataaminen on niin kovin hidasta, että tässä on koko viikko kamppailtu videon lataamieksi, mutta toistaiseksi tuloksetta.. Mutta ihan pian!

Tähän hätään nyt kuitenkin edes joku pätkä liikkuvaa kuvaa. Eniten mua riemastuttaa Bean kepit, joita sille ei ole koskaan opettamalla opetettu. Sitä on juoksutettu vinokepeillä eestaas kahden ohjaajan voimin molemmat palkaten kummassakin päässä. Ei siis mitään oppikirjamaista suoritusta, koska hei, ei ole meillä niin väliksi. Suoria keppejä Bea teki muutaman kerran (siis oikeasti muutaman kerran, ei muutamalla treenikerralla) ja sitten se vaan osas ne. Hakee oikeasta välistä sisään ja saa koko ajan vauhtia lisää.

Olkoonkin, että kasvava vauhti aiheuttaa välillä tilanteen HUPS ja tulee virhe, mutta niin niitä näkyis tulevan ihan myös niille "oikein opetetuille" agikoirille. Tulkoot vaikka sata virhettä, pikkutytön iloinen tekeminen on niin ihanaa katseltavaa, ettei haittaa mitään vaikka tulis sata virhettä. <3