maanantai 22. kesäkuuta 2015

Mielensäpahoittajat kylvyssä

Mitä luulette, olisivatko jättäneet pyörimättä paskassa, jos olisivat tämän tienneet?









Beaa sen sijaan harmitti suuresti, kun muut pääsivät ensin kylpyyn ja mikä tärkeintä, sen jälkeen kuivattavaksi! Ihan vaan harmitusta lievittääkseni jouduin sitten "kuivaamaan" Beaa pyyhkeellä, koska se nyt vaan on sen mielestä ihan maailman eniten ihaninta. Porokoirat sen sijaan eivät ihan järin suuresti arvostaneet tämän operaation yhtään mitään vaihetta.


Kauko on jo pitkään tiputtanut karvaa ja vaikka miten furminoin sitä, niin aina sitä pohjavillaa jostain vaan riittää?! Olin jo suunnitellut peseväni koko koiran, mutta nyt se tällä paskarallillaan itse nopeutti tämän suunnitelman toteutumista. Niinpä seuraavana aamuna Kaukon pohjavilla suorastaan räjähti irti! Sitä alko pursuamaan ihan järjetön määrä ja kun harjasin sen, niin karvaa tulvi ihan järjetön määrä. Mutta sitten tuli taas hieno ja kiiltävä päällikarva, kun sen törröttämään nostava pohjavilla oli poissa. Ehkä nyt voi kotonakin imuroida vaan ehkä joka toinen päivä!



Arvostamme koirieni kanssa selkeesti hieman eri asioita aina toisinaan.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Vauhdin hurmaa pyöräilyn merkeissä!

Rouva Porokoira jätettiin tänään kotiin mussuttelemaan herkkuja ja nuorison kanssa suunnattiin ihan kolmestaan metsään pyörän kera. Vauhti pidettiin melko kovana aina hyytymispisteeseen asti, siitä vielä kannustin puristamaan pikkusen lisää, himmailtiin, pidettiin taukoa, jatkettiin taas kovaa ja lopulta spurtattiin pitkällä suoralla vihoviimesetkin jaksamisen rippeet lihaksista. Tai siis, koirat teki tän kaiken, mä vaan fillaroin.

On ihanaa sahailla pitkin metsää vuoroin hiekkatietä ja vuoroin pehmeämmällä metsäpohjalla. Matkalta löytyy myös ojia ja ihmeellisiä kuoppia keskeltä metsää, joissa on vettä. Sekä Kauko että Bea hakeutuvat loistavasti juomaan näihin paikkoihin tai vauhdissa juoksevat niistä läpi ja saavat ainakin sitä varmasti hyvin paljon kaivattua viilennystä raskaaseen suoritukseen.

Lopuksi oli taas ilo katsella rennosti hännät alhaalla isolla liikkeellä ravaavia koiria. Vaikka aika viime metreille asti Kauko jaksoikin vielä sinkoilla ja sekoilla omiaan, mutta saatiin se haluttu "väsynyt ravi" sieltä myös esiin. Siihen rauhaan tuli tosin hetkellinen katko, kun saatiin koko porukka ihan tolkuton slaagi, kun pusikosta juuri koirien kohdalta pinkaisi  tien yli kettu. En välttämättä edes paljoa valehtele, jos väitän sen hännän osuneen Beaa naamaan, niin hiton läheltä se meni!

Vähän vaistomaisesti ärjäsin aika voimakkaan "anna olla!" -käskyn, mutta muuten jatkoin vaan polkemista. Molemmat katteli hännät korkeammalla puiden lomaan pinkoneen ketun suuntaan, mutta liike pysyi koko ajan eteenpäin ja aika pian koko kettu unohdettiin. Ei siitä siis sen suurempaa draamaa.

Rouvashenkilö oli kotona ihan hyväntuulisena eikä oletettavasti ottanut lainkaan itseensä moista hylkäämistä - on olemassa mahdollisuus, että se aavisti tiedossa olevan liikunta-aktiviteetin laadun ja oli vain iloinen luvasta jäädä kotiin. ;) Söin ensin itse iltapalaa ja vasta sitten koirat saivat omansa, kun olivat tasaantuneet lenkin jäljiltä. Nyt mulla on taas tyytyväisiä koiria ja sekös tekee onnelliseksi. <3




lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kesä ja Kaukon kammoamat pörriäiset

Kaukon ensimmäisenä kesänähän kävi niin, että jouduttiin koko jengi maa-ampiaisten hyökkäyksen kohteeksi, kun koirista joku onneton tallasin sellaisten pesän päälle metsässä. Siellähän me pingottiin pakoon koko porukka ja kyllä hitto vie sellasen maa-ampaisen pisto sattuu ihan tolkuttoman paljon. Mäkin niitä kaivelin vaatteistani ja ähisin tuskasta, kun pistoja sateli.

Mutta Kauko. Sehän oli vaan semmonen ihan pienen pieni pikkupoika ja se kilju tuskasta. Sätki, kilju, huus ja ravisteli. Mä kaivelin kilpaa noiden kaikkien kolmen kimpusta niitä amppareita, kun ne kaivatu turkin sisään. Ja niitä oli kymmeniä jokaisessa! Paljain käsin haroin karvaa, nypin pörriäisiä pois ja vielä vartti myöhemmin kotipihassa niitä kaivautu edelleen esiin. Oltiin aika surkeena koko porukka.

Birre ja Bea ei ollu jälkikäteen oikeastaan moksiskaan, mutta Kauko sai pörriäiskammon. Tavallaan ihan hyvä vaan, eipähän tarvi pelkää sen typeryyksissään tunkevan naamaansa ampiaisiin tai muuta, mutta on siinä nyt ikäväkin puolensa. Kauko meinaan menee aivan lukkoon, jos sisällä kotona pörrää vaikkapa kärpänen. Se hiippailee häntä koipien välissä kylpyhuoneeseen tai naulakkoon ja voi olla siellä tunteja. Niska jäykkänä läähättää ja tärisee. Jes! Yritä siinä sitten ihan vaan silleen huomaamattomasti liiskata tai tuuppia ikkunasta ulos pörriäistä ja olla tekemättä siitä sen kummempaa numeroa..

Ressaa ja ahistaa.. :(


Ulkona Kauko ei sentään keskity bongailemaan näitä lentäviä hirviöitä. Kyllä se vaihtaa rivakasti paikkaa, jos sattuu haistelemaan kukkasia, joissa semmonen ystävällinen pullea pörriäinen surisee, mutta ei jää mitään kammoa päälle. Sisätiloissa se on vähän haastavampaa, mutta hyvin selvittiin viime kesästäkin.

On hienoa, että saan olla koirani silmissä sankari, kun niittaan kärpäsen. <3


perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannusruno!


Team Koirablogi toivottaa hauskaa ja turvallista keskikesän juhlaa! Tekstejä, kuvia ja videoita on tulossa ihan hitosti, kun vaan löytäisin aikaa niiden siirtämiseksi tänne..

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Niin mahdottoman rakas Possu!

Viime syksynä Bea sai synttärilahjaksi jättipehmopossun. Possu on säilynyt hengissä, koska ajanvietto sen kanssa on ollut hyvin valvottua ja olen ollut Possun hengen säilyttämisen puolella. Viime viikkoina Possua on kannettu mukana vähän aktiivisemmin. Olen yrittänyt pitää sen turvassa parvekkeella, mutta Bea käy sen aika aktiivisesti sieltä hakemassa sisälle. Suurin Possufani on nykyään ollut kuitenkin Kauko. Se kanniskelee Possua mukanaan ja mielellään koko ajan.



Tuli nyt lienee selväksi, että Possu on hyvin hyvin tärkeä. Sattuipa nyt kuitenkin niin, että Possu osoittautui itsetuhoiseksi yksilöksi. Eräänä päivänä normaalisti talteen korjattu Possu olikin unohtunut lattialle ja sen masennustila oli eskaloitunut hallitsemattomiin mittasuhteisiin. Niinpä siinä Kaukon ja Bean nukkuessa ihan kaikessa rauhassa Possu otti ja räjähti. Tosta noin vaan, ihan itsestään.

Ymmärrettävästi järkytys oli kaikille suuri ja etenkin Rouvashenkilö kyllä kaikkea muuta paitsi arvosti tämmöistä holtitonta räjähtelyä. Onneksi nyt koirat selvisivät tästä kamalasta välikohtauksesta hengissä, vaikka kaikki ainekset totaaliseen katastrofiin olivat käsillä. Yhdessä tuumin keräsimme Possun maalliset jäänteet ja loppusijoitimme ne muovikassissa roskikseen. Hei hei, Possu, olit rakas.


tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kun koiranruokakaupan täti hatkat otti!

Nyt kun urani koiranruokamyyjänä tältä erää on tulossa päätökseensä, niin voin vihdoinkin kirjoittaa tästä julkisesti. Tähän asti olen parhaani mukaan yrittänyt pitää piilossa työnkuvani ja työpaikkani, koska se asettaa omia haasteitaan koira-aiheisen blogin kirjoittelussa. Into blogin kirjoitteluun on hiipunut tässä ajan mittaan, kun jo useita kertoja on ihmiset tunnistaneet minut asioidessaan liikkeessä, jossa työskentelen.

Mua ei varsinaisesti haittaa millään muotoa se, että mut tunnistetaan (päinvastoin, senkus tulee heittämään yläfemmat!), mutta en ole pystynyt vapautuneesti kirjoittamaan tätä blogia ja jakamaan mielipiteitä, jotka kohdallani ovat usein jyrkkiä ja/tai provosoivia ja/tai muuten tunteita kuohuttavia ja/tai valtavirrasta poikkeavia. Koska on liian iso riski, että ihmiset eivät muista mun edustavan blogissa vain itseäni enkä pätkääkään työnantajaani. Yhtälailla joudun töissä politikoimaan omien näkemyksieni ja työnantajan näkemyksien välimaastossa ja myötäilemään asiakasta tilanteen vaatimalla tavalla. Ei silleen voi ihan räkiä mitä sylki suuhun tuo ja pitää hioa sitä terävintä kärkeä niistä ikiomista mielipiteistä - tai höylätä ne matalaksi kokonaan.


Mutta jos jotain tämä työpaikka on tarjonnut niin aika kattavan skaalan kokemuksia erilaisista koiraihmisistä näkemyksineen - niin hyvässä kuin pahassa. Mun työskentelypisteestä voi kyllä onneksi rehellisesti sanoa, että ehdoton enemmistö (vakkari)asiakkaista on aivan huippuja - todella montaa asiakasta tulee ihan rehellisesti ikävä! On ollut suunnaton ilo saada seurata ostosreissuille mukaan päässeiden pentujen kasvua ja vielä suunnatomampaa iloa on tuottaneet ne tapaukset, jotka ovat tulleet pyytämään neuvoja ruokinta-asioissa eri vaivoihin ja on onnistuttu auttamaan pahimmillaan lopetusuhan alla olleita koiria taas terveiksi - ihan vaan ruokavaliota hiomalla.

Siinä ohessa kuitenkin blogi on kärsinyt. Pelkästään kivojen juttujen ja jatkuvasti sanojensa varominen kävi tylsäksi, joten oli helpompaa vaan unohtaa koko Koirablogi. Ihan vaan siksi, että jos joku ottaisi teksteistäni herneen kavereineen nenän kautta keuhkoihin asti, niin en todella halua ottaa sitä riskiä, että joutuisin työajallani ja erityisesti työpaikallani selittelemään niihin liittyen mitään.


Tässä työssä on valtavan paljon kaikkea mitä tulen kaipaamaan, mutta toki on myös syitä miksi lähteä. On ihanaa voida sanoa, että ainakaan asiakkaat eivät ole likimainkaan se syy vaihtaa maisemaa. <3 Oikein toivon, että näkisin vielä niitä tuttuja naamoja näiden viimeisten päivien aikana, koska kohta jo kolmisen vuotta on näiden ihmisten kanssa saanut vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia harva se päivä. Ja kohta olen työpaikassa, jossa sekä työnkuva että työporukka ja asiakkaat on kokonaan uusia ja vieraita. Taakse jää niin paljon tuttua ja turvallista, mutta iloisin mielin olen matkalla kohti uutta.

Ja silti niin kovin haikeata. :) Mutta jos tästä nyt saataisiin edes sitten uutta virtaa Koirablogiin!