tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kun koiranruokakaupan täti hatkat otti!

Nyt kun urani koiranruokamyyjänä tältä erää on tulossa päätökseensä, niin voin vihdoinkin kirjoittaa tästä julkisesti. Tähän asti olen parhaani mukaan yrittänyt pitää piilossa työnkuvani ja työpaikkani, koska se asettaa omia haasteitaan koira-aiheisen blogin kirjoittelussa. Into blogin kirjoitteluun on hiipunut tässä ajan mittaan, kun jo useita kertoja on ihmiset tunnistaneet minut asioidessaan liikkeessä, jossa työskentelen.

Mua ei varsinaisesti haittaa millään muotoa se, että mut tunnistetaan (päinvastoin, senkus tulee heittämään yläfemmat!), mutta en ole pystynyt vapautuneesti kirjoittamaan tätä blogia ja jakamaan mielipiteitä, jotka kohdallani ovat usein jyrkkiä ja/tai provosoivia ja/tai muuten tunteita kuohuttavia ja/tai valtavirrasta poikkeavia. Koska on liian iso riski, että ihmiset eivät muista mun edustavan blogissa vain itseäni enkä pätkääkään työnantajaani. Yhtälailla joudun töissä politikoimaan omien näkemyksieni ja työnantajan näkemyksien välimaastossa ja myötäilemään asiakasta tilanteen vaatimalla tavalla. Ei silleen voi ihan räkiä mitä sylki suuhun tuo ja pitää hioa sitä terävintä kärkeä niistä ikiomista mielipiteistä - tai höylätä ne matalaksi kokonaan.


Mutta jos jotain tämä työpaikka on tarjonnut niin aika kattavan skaalan kokemuksia erilaisista koiraihmisistä näkemyksineen - niin hyvässä kuin pahassa. Mun työskentelypisteestä voi kyllä onneksi rehellisesti sanoa, että ehdoton enemmistö (vakkari)asiakkaista on aivan huippuja - todella montaa asiakasta tulee ihan rehellisesti ikävä! On ollut suunnaton ilo saada seurata ostosreissuille mukaan päässeiden pentujen kasvua ja vielä suunnatomampaa iloa on tuottaneet ne tapaukset, jotka ovat tulleet pyytämään neuvoja ruokinta-asioissa eri vaivoihin ja on onnistuttu auttamaan pahimmillaan lopetusuhan alla olleita koiria taas terveiksi - ihan vaan ruokavaliota hiomalla.

Siinä ohessa kuitenkin blogi on kärsinyt. Pelkästään kivojen juttujen ja jatkuvasti sanojensa varominen kävi tylsäksi, joten oli helpompaa vaan unohtaa koko Koirablogi. Ihan vaan siksi, että jos joku ottaisi teksteistäni herneen kavereineen nenän kautta keuhkoihin asti, niin en todella halua ottaa sitä riskiä, että joutuisin työajallani ja erityisesti työpaikallani selittelemään niihin liittyen mitään.


Tässä työssä on valtavan paljon kaikkea mitä tulen kaipaamaan, mutta toki on myös syitä miksi lähteä. On ihanaa voida sanoa, että ainakaan asiakkaat eivät ole likimainkaan se syy vaihtaa maisemaa. <3 Oikein toivon, että näkisin vielä niitä tuttuja naamoja näiden viimeisten päivien aikana, koska kohta jo kolmisen vuotta on näiden ihmisten kanssa saanut vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia harva se päivä. Ja kohta olen työpaikassa, jossa sekä työnkuva että työporukka ja asiakkaat on kokonaan uusia ja vieraita. Taakse jää niin paljon tuttua ja turvallista, mutta iloisin mielin olen matkalla kohti uutta.

Ja silti niin kovin haikeata. :) Mutta jos tästä nyt saataisiin edes sitten uutta virtaa Koirablogiin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti