perjantai 14. huhtikuuta 2017

Aina niin luotettava, rakas mummu ♥

Hiljaiseloa. On keskitytty olennaiseen, on niin paljon asioita, jotka ovat tärkeämpiä kuin blogi(t). Näitä kirjotellaan, jos sattuu jaksamaan ja ehtimään.

Rauhallinen ilta toimistolla antaa siihen nyt mahdollisuuden ja on aihettakin, kun mummokoira sai mut tänä aamuna pakahtumaan rakkaudesta. Rouva Porokoira ei ole malliesimerkki loistavasta hermorakenteesta. Se ahdistuu, paineistuu, on rasittavan herkkä ja ihmisiä kohtaan välillä jopa enemmän arka kuin edes vain varautunut.

Mutta koiraa mummu puhuu. Voi kuinka hyvin puhuukaan. Aamulla mutkaisella metsäosuudella kuului nimeltä huutelua ja yhtäkkiä mutkan takaa tupsahti tielle kaksi irtokoiraa. Kaukon ja Bean pidin kiinni ja tuupin jalalla ne pysymään mun takana, mutta Rouvashenkilön päästin irti hihnasta kaksin lähestyessä meitä. Kuonostaan jo harmaantunut uroskarkulainen saapui paikalle ensin vähän turhan jäykin jaloin, mutta mummu hoiti tilanteen.

Birre käveli tulokasta vastaan tyynen varmasti, rauhoitellen ja hyvin miellyttävin elein. Uroksen asenne pehmeni hentoisen mummelin edessä ja haistelivat toisiaan hyvin ystävällisissä merkeissä. Tällä välin koirien ulkoiluttaja ehti riittävän lähelle käskyttämään koiransa pois. Ja hänelle kiitos mainiosta toiminnasta, ei tosiaan jääty etäälle huhuilemaan, josko ne omat kullannuput joskus haluaisivat ehkä mahdollisesti tulla takaisin, vaan ne todella käskytettiin pois meidän luota. Ihminen myös huikkasi ääneen pahoittelunsa, jotka kuitattiin hyväntuulisesti vastaanotetuksi. Vahinkoja sattuu ja nämäkin tilanteet voi hoitaa loppuun tyylillä. No hard feelings.

Vierailijoiden kääntyessä pois tilanteesta jatkoi mummu hyväntuulisesti puskien haistelua ja keppien mussutusta. Täysin vasten Rouvan tahtoa rutistin sitä ja pussasin siltä posken ruttuun. Kaikesta ajoittaisesta rasittavuudestaan huolimatta se vaan on niin luottopossu. ♥

2 kommenttia:

  1. Mitäs se nyt haittaa jos metsässä koiria tulee vastaan? Metsässähän niitä just ulkoilutetaan irti. Saattaahan siellä muihinkin törmätä mut mitä sitten? Jotenkin niin suomalaista epäsosiaalisuutta että koirat ei saa moikata toisiaan ja jokaisen tulisi pitää monen metrin hajurako.

    Ihana kuulla teistä pitkästä aikaa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska mä oon sekä suomalainen että harvinaisen epäsosiaalinen. Jos haluan vieraita koiria oman laumani iholle niin menen koirapuistoon. Mulla kun ei ole koirat koskaan esimerkiksi joutuneet tappeluun, vaikka itse olenkin ottanut osumaa hampaasta ehdittyäni päälle tulossa olleen irtokoiran ja omieni väliin. :) Mummu osaa hoitaa tilanteet, mutta sitäkään en viskaisi irtolaisen eteen, joka tulisi yhtään rumemmalla elekielellä kohti ja muutenkin epävarmaa Kaukoa en näe järkeä "sosiaalistaa" päästämällä sen iholle ketä tahansa.

      Epäsosiaalisuus on toiminut meillä mainiosti. Nää ei rähjää hihnassa, voi ohittaa miten läheltä haluaa, myös ilman hihnaa ja tulevat mainiosti toimeen lauman ulkopuolisten koirien kanssa, kun siihen on tarve. Tykkään turvallisesta elämästä, en halua ottaa täysin tarpeettomia riskejä ja tuntematon luokse karannut koira on riski. Yhtälailla kuin omanikaan eivät saa mennä muiden luokse, en halua ottaa riskiä, että tasan varmasti kiltit omat koirani esimerkiksi säikähdyttäisivät aran koiran tai muuta vastaavaa. :)

      Joo me yritetään tässä tehä paluuta, kun alkaa olla elämä järjestymässä hiljalleen. ;) Ollu aika vinkeet pari vuotta!

      Poista